-
Lattemamman Helsinki; Karkkikauppa Sweetheart
Muutaman pienen sattumankaupan takia päädyimmekin alkuviikoksi takaisin kaupunkiin. Onneksi päivät täyttyivät enemmän kuin mieluisista tapaamisista. Saimme mm. ihastella suloista vastasyntynyttä tyttöstä. Pikku neitoselle oli jo löytynyt sopiva lahja aiemmin, mutta tuoreelle isoveljelle haimme lempparikarkkikaupastamme sinisen tikkarin. …
-
The little superheroes!
Sain kunnian järjestää viime viikolla viisivuotiaan pojan syntymäpäiväjuhlat. Juhliin oli kutsuttu dagiskavereita ja ne pidettiin arki-iltana. Synttärisankari oli toivonut Spiderman juhlia tai jotain vastaavaa. Päädyin supersankariteemaan. Väreinä oli samoja sävyjä kuin hämähäkkimiehelläkin, sinistä, valkoista, punaista ja mustaa. Lisäsin vielä vähän …
-
La vie est bien plus belle avec des bonbons
Minulla on heikkous. Kauniit ja suloiset karamellit. Eikä ihan mitkä vaan karamellit. Tavalliset karkkipussit minun on helppo ohittaa kaupassa. Mutta aivan erityiset, pastelliset, kauniisti pakatut pikkuiset unelmat. Rakastan myös ihania karkkikauppoja. Ei varmaan kenellekään tätä blogia seuranneelle tule yllätyksenä, että …