Jul
26

Muutaman pienen sattumankaupan takia päädyimmekin alkuviikoksi takaisin kaupunkiin. Onneksi päivät täyttyivät enemmän kuin mieluisista tapaamisista. Saimme mm. ihastella suloista vastasyntynyttä tyttöstä. Pikku neitoselle oli jo löytynyt sopiva lahja aiemmin, mutta tuoreelle isoveljelle haimme lempparikarkkikaupastamme sinisen tikkarin.

10 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|

Jul
9

Kun me Helsinkiläiset lähdemme maaseudulle tai saaristoon viettämään kesälomaa, Helsinki täyttyy turisteista ja vierailijoista. Jos sinä olet jostain muualta kotoisin ja tulossa tänä kesänä Helsinkiin lasten kanssa (tai vaikka ilmankin) piipahtamaan, niin tässä on minun ehdotukseni paikoista joissa kannattaa käydä.

Suomenlinna ei varmaankaan ole jäänyt kenellekään täällä käyneelle tuntemattomaksi. Parhaimmillaan sekin on kesäaikaan. Eväät napataan mukaan Kauppatorilta. Marjoja ja hedelmiä yms. on vaikka muille jakaa, mutta jos ostat jätskitötterön, muista varoa ahneita kaupunkilaislokkeja. Kauppatorilla voi tehdä myös lasten kanssa samalla muutaman täsmäostoksen. Ainakin yksi rouva ompelee ja kutoo nukeille todella kivoja vaatteita. Ne on suunniteltu Baby Born nuken päälle, mutta käyvät myös ainakin meidän isommalle Corolle nukellekin. Toisen täsmäiskun Lattemamma tekee yhteen tiettyyn pipokojuun josta löytyy pikkutyttöjen unelmahatut talveksi (meidän tytöillä päässä mm. tässä postauksessa). Tiedän, että pipot eivät ole ensimmäisenä mielessä kesähelteillä, mutta meillä oli nämä kovassa käytössä viime talvena, päät pysyivät pakkasilla lämpimänä ja kertaakaan ei tarvinnut kolmevuotiasta suostutella laittamaan “swarowskin” kristallein ja karvatupsuin koristeltua myssyä päähän. Suomenlinnan lauttaan voi ostaa lipun kännykällä, lähetä viesti A 1 numeroon 16355 ja saat paluuviestinä tunnin verran voimassaolevan lipun. Samalla lipulla voit kulkea myös metrossa, lähijunassa ja raitiovaunussa, mutta lippu ei käy busseissa. Kun pääset lautalla Suomenlinnaan, lasten kanssa voi ulkona vaeltelun ja tutkimusmatkojen lisäksi käydä mm. lelumuseossa. Jos tulet myöhään syksyllä tai talviaikaan niin ota fikkarit mukaan ja täällä on (huomattavasti meidän taaperoikäisiä) isompien lapsien kanssa todella jännä leikkiä vaikka kirkonrottaa tai rosvoa ja poliisia.

11 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|

Mar
14

Taannoin mainitsinkin ohimennen, että Helsinkiin on avattu uusi lelukauppa. Nallerinasta löytyy ihania ajattomia leluja ja valikoimiin on otettu nimenomaan merkkejä jotka ovat saavuttaneet klassikon aseman. Nallerinasta saa mm. Steiffin ja Hermannin pehmoleluja, Käthe Krusen nukkeja sekä Reutterin posliini astiastoja. Kaikki tuotemerkit löydät Nallerinan omasta blogista ja lisää tietoa liikkeestä sekä nettikaupan Nallerinan sivuilta.

A bear hug anyone?

0 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|