Nov
3
Snack-trap
by Sofia - in Random
Olemme olleet lomailemassa lämmössä viimeiset kolme viikkoa, joten en ole vielä ensilumia päässyt ihastelemaan. Kahden pienen lapsen kanssa reissatessa yhdeksi uudeksi suosikkituotteeksi on muodostunut Snack-trap tai “napostin”. Snack-trap on Amerikkalaisen pikkulasten äidin kehittelemä kupponen josta pieni käsi saa kaivettua itselleen naposteltavia mm. automatkalla tai lentokoneessa ilman, että kaikki muruset lentelevät ympäri lattioita.
Huomasin, että “napostimia” on Suomessa myynnissä ainakin täällä.

Täältä pikku sormet saavat helposti mm. maissinaksut ulos, mutta vaikka napostinta ravistelee ylösalaisin eivät muruset ole pitkin lattioita.
Kirjoittelen varmasti jossain vaiheessa lisää matkusteluaiheisia juttuja ja etsin myös suloisia ja toimivia lasten juttuja kokoajan. Hyväksi toteamani jutut ajattelin jakaa tietenkin kanssanne jotta kaikkien meidän lattemammojen arki helpottuisi.
Lattemamma

Nov
2
Only for happy people
by Sofia - in Random

Nappasin kuvan nuorimmaisen neuletakista kun silittelin sitä pesun jälkeen. Neuletakki on periytynyt siskolta ja ollut kovassa käytössä, mutta vasta nyt huomasin hauskan tekstin pesuohjelapussa.
Toivottavasti kaikki kuitenkin muistavat ettei kenenkään elämä ole oikeasti kokoajan vaaleanpunaista unelmaa. Ei ole olemassakaan ainoastaan onnellisia ihmisiä.
Ja vaikka ulkoasunkin värisävyt ovat vaaleanpunaiset, yritän löytää myös pojille kivoja juttuja lasten tavaroiden ja vaatteiden tarjonnasta.
Olen myös innokas harrastelijaleipuri ja kokkailen ystäville ja perheelle usein ruokaa. Minulle ruoka on tapa osoittaa rakkauttani tärkeille ihmisille. Jaan tänne sitten ne onnistuneet reseptit ohjeineen.
Rakkain harrastuksistani tällä hetkellä on silti juhlien suunnittelu ja järjestäminen. Täällä ollaan varmasti usein siis juhlatunnelmissa kepeiden ilmapallojen alla!
Lattemamma

Nov
1
Ensiaskeleet
by Sofia - in Random
Aloitus on varmasti aina hankalinta. Ottaa ensimmäinen askel, uskaltautua. Niin pienelle ihmiselle joka lähtee harjoittelemaan kävelyä kuin tällaiselle vähän isommallekin uuden alun edellä. Voi hieman pelottaa josko pyllähtääkin pepulleen eikä oikein pääsekään eteenpäin. Mutta jostain on aloitettava ja nyt on ensiaskeleen aika.
Tervetuloa mukaan matkalle seuraamaan vaaleanpunaisia unelmia! Ensiaskel on siis otettu, nyt vain kävelyä harjoittelemaan!
Lattemamma














