Oct
30
Winter pants
by Sofia - in Good things for kids Shopping
Nyt alkaa talvivaatekelit täällä Helsingissäkin olla käsillä. Purkalla on tänä talvena Hummelin toppahousut. Tummansiniset, paljon heijastimia ja joka sään kestävät. Täydelliset siis loskaiseen tai lumiseen ja melko varmasti pimeään talveen pohjolassa. Nämä ovat Hummelin ja omamme saimme Nona K.sta. Housut voittivat tänä vuonna Pohjoismaisen best in test- palkinnon kestävyydestä joten niillä pärjätään varmasti! Nyt kun katson kuvia niin huomaan, että meidän olisi ehkä ollut hyvä ottaa kokoa isommat housut lahkeen pituuden puolesta. Purkka on tehnyt viime aikoina aivan valtavia kasvuspurtteja ja meillä ei karderoobi meinaa pysyä perässä. Välillä tuntuu, että mekko joka oli vielä muutama viikko sitten ok onkin aivan toivottoman lyhythelmainen ihan yhtäkkiä. Mutta nämä housut eivät kyllä purista mistään ja ovat kuulemma tosi mukavat päällä. Tähän Hummelin settiin kuuluisi myös magean vaaleanpunainen toppatakki. Meillä on viime vuotinen Ver de Terren takki käytössä kun se oli edelleen hyvän kokoinen. Hattara sai uuden takin viime vuoden alesta ja siihen hankimme harmaat housut koska ne sopivat sävyltään takkiin paremmin. Palaan vielä muiden talvivaatteiden osalta myöhemmin uudestaan.
The weekend before last was gorgeous and we were playing in the park for a long time. I took some photos of our new winter pants. The ones we chose for Bubble Gum are very dark navy blue with plenty of reflectors. They are from Hummel and we got ours from Nona K.
Oct
27
What a busy week it has been. Plenty of work, plenty of hugs, plenty of friends and all in all good busy. But I had absolutely no time to even think about the blog. Well I did think and wished I had a moment more in my day to attend to it too. Sometimes life gets in the way no matter how organised I think I am.
So just wishing you a fantastic weekend! And happy Halloween to those who celebrate this weekend. I think the actual day is next week?
Oct
23
Apples of my eye
by Sofia - in Good things for kids Shopping
Every year I take pictures of the girls at the same spot with Fall apples. It´s fun to see them developing. This year we had the perfect outfits for the occasion from Jacadi as they have the apple motifs this year in their collection.
We use these outfits in pre-school and school but they are also nice enough to be worn on more special occasions. Like next weekend when we are going to see the Pippi Longstockings children´s theatre. The girls will wear these there.
The kilt skirt is very in right now. Also Bonpoint had one in their collection. With the kilt Bubble Gum is wearing these red stockings, this navy shirt with baby blue scalloped edge collars and this cardigan.
Cotton Candy is wearing this shirt and this awesome sweater with apples on it. It also looks great with jeans for school and is very comfortabe. And has a scalloped edge rim! Her stockings are these ( and the short culotte is from Zara).
The shirts with the pretty collars are my favourites. They make every outfit look a bit more pulled together ( we also have one in pink with white collars) when you can put the collars on top of a cardigan or a sweater but at the same time it´s very comfortable as it´s cotton jersey. A must buy that is!
Nämä Jacadin ihanuudet valitsimme tälle syksylle. Oletko jo tilannut jotain ihanaa www.jacadi.fi nettikaupasta? Toimiko postitus hyvin? Ystäväni tilasi tyttärilleen nämä aivan ihanat paidat ja nyt minunkin tekisi mieleni samoja. Ne ovat niin kauniit livenä!
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Have a good start for the week!
Lattemamma