-
Ihanaa viikkoa
Viimeisiä viedään ennen koulun alkua. Niin se kesäkin menee ohi aivan silmissä. Vietämme viimeisen viikon saaressa meri-ilmasta nautiskellen. Sitten meidän perheessämme onkin jo esikoululainen ja tokaluokkalainen. Kun aloitin blogin pitämisen oli Purkka vasta täyttänyt vuoden ja nyt hän menee jo …
-
Summer photos
Kesäkuvia puhelimelta kun kamera ei oikein ole muistunut joka käänteeseen mukaan. Some summer photos from my phone. We have been hopping from island to island and visiting friends and our own island too. Osa kesästä on kulunut kaupungissa ja silloin …
-
Onnen aiheet…
Onnen aiheita viikonlopuksi… Heinäkuu ei sujunutkaan meillä ihan niin kuin olimme alunperin suunnitelleet. Pakkasimme muutama viikko sitten kimpsut ja kampsut ja muutimme saareen ja parin päivän päästä suunnistimme samojen kassejen kanssa takaisin kaupunkiin. Kuten joskus vanhoissa taloissa tapahtuu, meitä odottikin …