Aug
20

Sinne mieli kaipaa minne sen antaa kantaa

by Sofia   -   in Cooking

Joskus ajatusten on hyvä antaa vaeltaa muistoihin. Lähelle tai kauas. Ainakin niihin kauniimpiin ja suloisesti kultautuneisiin. Ei niinkään haikeutta luomaan, vaan tuomaan tullessaan sen nautinnon jonka niiden eläminen on joskus meille tuottanut. Kun syksyn tuoksu saapuu hiljalleen ilmaan, tuo se mieleen monia ihania vuosia, päällekkäisiä muistoja ja ne sekoittuvat mielessä lapsuuden märiksi lehtikasoiksi ja polkupyöriksi koulutiellä. Sateenvarjojen alla juoksenteluksi Euroopan muodin pääkaupungeissa, nopeasti juotuun espressoon kiireessä castingeihin. Mutta tällä kertaa annoin ajatusten kantaa vähän lähemmäksi, lämpimään syksyyn joka ei saapunut lainkaan niin aikaisin kuin Suomessa.

Firenzen Pohjoispuolelle nousee kukkulat. Siellä, pienessä kylässä, jollakin kukkulalla on talo. Taloon kuljetaan portin lävitse, valaistua käytävää jota reunustavat kasvien lisäksi vikkelästi kipittävät sisiliskot. Käytävän päässä on piha. Ulkona on jo pimeää, mutta pihalle on katettu illallinen kynttilänvaloon. Ilmassa tuoksuu vielä lämmin päivä vaikka onkin pilkkopimeää. Maistat ehkä hedelmäisen oliiviöljyn bressaolan ja rucolan päällä. Rapeakuorista leipää kastetaan viimeiseenkin öljyn rippeeseen. Maailman paras kokki on ollut keittiössä. Illallinen on saanut mausteeksi rakkautta, omia lapsia ja vaimoa, mutta erityisesti ruokaa kohtaan.

Kun aamu valkenee ulkona, hiippailen kahvikuppini kanssa terassille ihailemaan siltä aukeavaa maisemaa. Valtavien yrttipensaiden huumaava tuoksu, jossain soivat kirkonkellot ja Italian utuinen aamu kutkuttavat sielun syvyyksissä. Päivä voi olla kuuma, mutta aamulla terassin kivetys on viileä varpaiden alla ja sisällä joku aloittaa aamunsa jazzilla.

Firenze tarjoaa meille gelaton lisäksi taidetta. Niin paljon kaunista taidetta, että sitä on jo melkein liikaa yhdelle ihmiselle. Hattara on vielä pieni, ei vuottakaan vanha. Hän ei välitä niin taiteesta tai gelatostakaan, mutta hän saa suloiset kävelykengät. Tummanruskeat, nahkaiset nauhakengät. Niillä on hyvä opetella kävelemään.

Pikkuruinen Hattara ja uudet kävelykengät.

Mutta me muut, minun perheeni, me välitämme gelatosta ja taiteesta, mutta ennen kaikkea ruuasta. Ja niinpä keittiössämme häärää useimmiten vuorotellen tai yhtäaikaa ainakin kolme kokkia. Sanokaa mitä sanotte ranskalaisesta ruuasta maailman parhaana, minun sydämeni ja vatsani muutti asumaan Italialaiseen keittiöön kun olin yhtä pieni kuin Hattara tuolloin ja tutin sijaan imeskelin mozzarellapalloa. Tai silloin kun ensimmäisiä opettelemiani vieraskielisiä lauseita oli “Una fragola gelato, per favore!” koska vietimme useimmat lomamme Italiassa ja oli elintärkeää osata tilata itselleen vaalenapunaista mansikkajäätelöä alkeellisella (kapula)kielitaidolla. (Voi olla, että ennen sitä opettelin laulamaan don´t sit under the apple treen ja viihdytin kanssamatkustajia busseissa sun muissa hoilaamalla sitä yhtäjaksoisesti koko matkan minne lie).

Tuohon syksyiseen matkaan Firenzen pohjoispuolen kukkuloille liittyy kuitenkin yksi makumuisto ylitse muiden. Kesäkurpitsan kukat, ihanat kuplivaan taikinaan kastetut, nopeasti uppopaistetut fiori di zucchinit. Niistä minä haaveilen täällä syksyisessä Suomessa. Kuulen kuinka jossain siellä pienessä kylässä koira haukkuu, naurua kantautuu kadulta tai naapurista, kynttilät palavat taas pihalla olevalla illallispöydällä ja meidät ympäröi pimeys. Mutta toisin kuin täällä, siellä se pimeys on lämmin ja samettisen pehmeä eikä tuoksu lainkaan märille lehdille vaan salvialle ja jollekin jännittävän vieraalle. Ja se maistuu proseccolle ja niille kullanruskeille kukkasille.

Jos satut löytämään kesäkurpitsan kukkia sieltä missä juuri nyt olet, niin kokeile. Ja ihan rehellisyyden nimissä, myös frittitaikinaan kastetut ja siinä paistetut muutkin asiat, kuten kesäkurpitsan siivut ovat melkoisen maukkaita.

Fiori di zucca fritti (4 lle)

n. 15 kesäkurpitsan kukkaa

200g jauhoja

1 muna

1 dl kivennäisvettä (tai olutta)

suolaa & pippuria

öljyä uppopaistamiseen

1. Sekoita keskenään jauhot, muna ja kivennäisvesi. (Taikinan kuuluu olla melko juoksevaa, mutta kuitenkin tarttua kukan pintaan. Voit lisätä tarvittaessa enemmän kuplavettä)

2. Pese kesäkurpitsan kukat ja kuivaa ne erittäin huolellisesti ja varoen (mm. keittiöpyyhkeellä).

3. Kuumenna öljy kattilassa, voit testata sen sopivaa lämpötilaa tiputtamalla muutaman tipan taikinaa öljyn sekaan. Kasta kukat taikinaan kokonaan ja uppopaista hetki kunnes kullanruskeita. Nostele talouspaperille ja ripottele päälle suolaa ja hieman pippuria. Nauti! 

Lattemamma

p.s. Tulen kodista jossa soi jazz lähes aina, jos vain isäni, tuo maailman paras kokki on kotona. Kun olin pieni, hän soitteli klarinetilla useimmiten juuri jazzia ja minä tanssin musiikin mukana silmät kiinni. Hän on myös “syyllinen” siihen, että alle kouluikäinen pikku minä viihdytti ihmisiä Andrews Sistersien kappaleella.

p.p.s. Jos haluat nähdä miltä maailma näyttää arkkitehdin silmien läpi, löydät tämän jutun kuvat ottaneen veljeni tumblerin täältä. Se koostuu kuvista jotka ovat arkkitehtoonisia observaatioita (huomioita) maailmasta. Eikös olekin upeaa miten erilaisia asioita erilaiset ihmiset tässä maailmassa huomaavat?