Oct
23
Alice´s Emporium
by Sofia - in Good things for kids
Toivoitte aihealueeksi myös lastenkirjoja. Ottaen huomioon kuinka hirmuisesti rakastan kirjoja ja kuinka innostun niistä niin meuhkamaan, olen kirjoittanut tästäkin aiheesta blogiin melkoisen vähän. No tehdään tähän muutos! Aloitan yhdellä ihanalla kirjalla jonka kaivoin jemmakaapistani sunnuntaisen sadepäivän kunniaksi ja joka meillä on luettu sen jälkeen joka ilta. Oikeastaan otin kirjan esille koska minulla oli siihen liittyvä kiva askartelujuttu odottelemassa samaisessa jemmassa ja kaipasimme vähän jotain tekemistä kun vesisateeseen suuntaaminen yhden nuhanenän kanssa ei ollut vaihtoehto. The High Street on englanniksi, mutta se ei meitä ole haitannut. Ostan välillä kirjoja ulkomailta myös mm. ranskaksi tai englanniksi ja sitten luen ne kuitenkin tytöille suomeksi. Toki luen todella mielelläni kotimaisia lastenkirjoja ja mieheni taas lukee tytöille ruotsiksi, mutta jotkut ihanat kirjat eivät löydy käännettyinä joten käännän niitä sitten itse lukiessani. Ehkäpä näistä helposti luettavista kirjoista on lapsille itselleenkin sitten hyötyä kun koulussa aletaan lukea vieraita kieliä. No The High Street on joka tapauksessa kauniisti kuvitettu kirja joka kertoo pienen tytön reissusta kauppakadulle suorittamaan ostoslistaansa. Se on englanniksi kivasti runon mittaan kirjoitettu joten tätä luin tytöille myös englanniksi. Eivät he toki siitä ymmärtäneet kuin muutaman sanan ja numerot. Mutta käännän siis kirjoja omavaltaisen vapaasti suomenkielelle. Kirjaan perustuva askartelukin oli todella kiva ja tytöillä on nyt leikeissä oma pieni kauppa. Tämä vaati hieman liimaamista ja velcro tarrojen asettelua, mutta lähinnä taittelua joka onnistui näppärästi pienemmiltäkin tytöiltä. Joimme siis sateisen päivän kunniaksi hunajateetä tuikkujen valossa ja kasasimme oman pikku kauppamme…

Oct
22
Pikkuinen leopardi
by Sofia - in Good things for kids Shopping
Hattaralla oli yksi tuliais toivomus kun olin viime kuussa käymässä Tukholmassa. Hän halusi jotain leopardikuvioista. Leopardi on jostain syystä kesän jälkeen ollut hänen suuri kiinnostuksen kohteensa ja Hattara bongaileekin kaduilta jatkuvasti tähän trendikkääseen kuvioon pukeutuneita ihmisiä ja huutelee ihastuksissaan heidän peräänsä. Suuntasin siis vaateostoksille yhteen Tukholman ihanimmista lastenvaatekaupoista By Engbergille. Omistaja Johanna työskentelee siellä itse ja on todella hurmaava tyyppi. Hänellä riittää energiaa ja iloa vaikka muille jaettavaksi. Ja siellä ne olivat, nyt Tukhomassa super trendikkäät MarMarin leopardilegginsit. Niitä näkyi kaikkien pikku fashionistojen jalassa. Sen lisäksi, että leggarit ovat tietenkin todella mageat, ovat ne aivan älyttömän pehmeää puuvillaan. Todella toivon, että voisin ostaa itselleni ihan samanlaiset. By Engbergillä on muutenkin kaikki ihanat merkit ( kuten tämä minulle uusi merkki Bonnet á Pompon, ooh!) ja paljon vaatteita myös pojille. Nettikauppa toimittaa näppärästi Suomeen ja mihin tahansa muuallekin maailmassa, mutta jos olet Tukholmassa niin suosittelen visiittiä mustavalkoraitaisin tapetein sisustettuun kauniiseen kauppaan tapaamaan Johannaa.

Oct
21
Drinks anyone?
by Sofia - in Interior design
Kiitos kaikille aivan ihanista kommenteistanne eilen! Huomasin, että aika moni teistä pitää blogissa erityisesti sisustusjutuista. Vaikka sisustaminen onkin ihan lempihommaani ja kotona tapahtuu jatkuvasti pieniä ja välillä vähän suurempiakin muutoksi, olen itse monesti miettinyt, että aika harvoin kuvailen niitä blogiin. Yritänpä ryhdistäytyä tällä osa-alueella. Meille tuli noin kuukausi takaperin ihana uusi kaappi olohuoneeseen ja se aiheutti ketjureaktion jonka seurauksena makuuhuoneen harmaa vanha pikkukaappi muutti keittiöön. Keittiössä on ollut jo pidempään paikka lipastolle tai kaapille joka ei olisi liian syvä ja tämä kaunis antiikkiarteeni oli juuri sopiva kyseiseen paikkaan. Kaapin sisään muutti kaikki keittokirjani ja sen päällä on nyt sopiva paikka pikkuiselle baarille. Kuvasin sen jo itseasiassa heti lipaston muutettua oikealle kohdalle, mutta sitten mietin, että ehkäpä stailaan sen vielä hauskemman näköiseksi ennen kuin kuvaan sen tänne. Nyt päätin, että jos ikinä haluan julkaista näitä sisustusjuttuja blogissa, niin en jää odottelemaan juuri oikeaa hetkeä vaan voinhan kuvata sen vaikka uudestaan jos tuohon lipaston päälle joskus sattuu kauniimpikin asetelma.
