Nyt toit esiin tutun tilanteen, jota toivottavasti en kommentoi liian pitkästi:) Meillä on onneksemme kaksi lasta, nimittäin jos olisi vaan tuo esikoinen, niin olisin varmasti ärsyttävä besserwisser enkä ymmärtäisi ollenkaan ujostelevia ja itkuisia lapsia. Niin erilaisia meidän lapset on keskenään. Esikoiselle, joka rohkeasti heitääntyy uusiin tilanteisiin, juttelee ummetlammet vieraille ihmisille ja vaatii päästä Stockan leikkipaikkaan “koska sinne saa jäädä yksin”, pitää sanoa että “kaikki aikuiset ei ole kivoja, kenenkään mukaan ei pidä lähteä”. Onneksi pojalla on kosolti tervettä järkeä eikä ole mikään yltiöpäinen seikkailija joten ihan sydän syrjälläni en ole. Kuopus… hänelle on sanottu “mennään vaan, siellä on ihan ystävällisiä ihmisiä”: ujostelee uusia tilanteita aluksi ja on itkuinen. Nyt aloitimme tanssin jonne pitäisi jäädä ilman äitiä. Olen opettajan kanssa puhunut että aluksi istun salin nurkassa, enkä mene ulkopuolelle (lasiseinän taakse). Päätin, että ketään ei itketetä harrastuksessa ja jos tämä järjestely ei sovi, niin sitten olemme väärässä paikassa. Onneksi sopi. Huomasin nuorimmaisen kanssa tekeväni sen virheen, että kun meille tuli vieraita, niin puhuin lapsen puolesta “A on ujo, kohta se helpottaa”. Sitten tajusin että eihän puheissani ole mitään järkeä. Ei ujous ja arkuus ole mitään huonoja ominaisuuksia. Nykyään kun lapsi sanoo kyläpaikan ovella että “mua jännittää ja ujostuttaa” niin vastaan: “eikä se haittaa mitään”. Pikkuhiljaa aika ujostelusta villeihin leikkeihin on lyhentynyt. Virheiden tekemisen pelkoon olen kertonut omista virheistäni ja näyttänyt ne lässähtäneet kakut ja poskille läpsähtäneet ripsivärit. Virheitä tekee kaikki ja niistä oppii parhaiten. Mutta kyllä meillä täälläkin vielä tekemistä riittää. On rikkaus kun on niin erilaisia ihmisiä ihan saman katon alla!

I have a bunch of kids and all of them are perfectionists, in their own way. One of them is like Kimi Räikkönen “leave me alone, I know what I am doing” and does mostly well – however we have had looooong discussions that it is ok to fail at times, it is absolutly normal and everyone makes mistakes on daily bases…..

One of the children again seems to be a bit more likes your oldest one. No point in trying if it is not sure in advance that the result will be perfect…. So nowadays we mostly neglect the end result but concentrate mostly on giving positive feedback on the process.

Ihana nähdä, että ostitte tytöille heti kunnon taitoluistimet! Niillä opettelu on ihan toista kuin markettien kaunoluistimilla. Toivottavasti tytöt innostuvat, luistelu on upea harrastus!

Pikkutytöt varmasti ihastuivat luistimiin ym varusteisiin, mutta onko luistelu oikea laji, se selviää vasta myöhemmin. “Varusteet edellä” periaatteella lähteminen harrastukseen on aina vähän riski lapsen kohdalla. Itse olen nähnyt tämän tanssipiireissä. Lähes kaikki pienet tytöt rakastavat vaaleanpunaisia tanssivaatteita, mutta kaikki eivät kuitenkaan jaksa pidemmän päälle raskasta ja vaativaa tanssia (etenkään balettia). Se mikä näyttää helpolta, paljastuu vaativan ja pitkän työn tulokseksi. Sama on mitä luultavimmin luistelun kohdalla. Se vaatii pitkää työtä kylmässä hallissa ja paljon kaatumisia jäällä. Jos lapsi on ujo jo valmiiksi ja pelkää epäonnistumisia, herää kysymys onko luistelu oikea laji ollenkaan. Kaikkea voi aina kokeilla, mutta neuvoksi sanoisin että älä hoida liikaa ja selitä valmentajille lapsen erikoisuudesta. He ovat nähneet varmasti kaikenlaisia lapsia ja osaavat ohjata oikeaan suuntaan. Ujostakin voi kehittyä hyvä omassa lajissaan, siitä ei ole epäilystäkään!

Luistelu on kyllä taito, joka varmasti tuottaa paljon iloa ja riemua tulevaisuudessa riippumatta siitä miten into ja harrastaminen jatkuu.
Meillä asuu isopieni mies. Hän on perfektionisti, joka pelkää virheitä / epäonnistumista. Hän ei halua harjoitella (koska pelkää sitä epäonnistumista). Lisäksi uudet tilanteet jännittävät osin jo lievän aistiyliherkkyyden vuoksi. Itse olen keskittynyt kannustamaan häntä ja kehumaan ihan pienestäkin edistyksestä. Rohkaisen ja luon uskoa hänen omiin kykyihin ja taitoihin oppia. Tuon myös esiin asioita, joissa itse olen joutunut iskemään päätä seinään. Välttelen lapsen kuullen myös kritisoimasta tai aliarvioimaan esim omia leipomuksiani.
Musta on tärkeää myös, että lapsi saa kokeilla eri asioita ja etsiä sitä omaa rakasta lajia. Toiset löytävät sen nopeasti ja toisilla se vie pidemmän aikaan. Ja nämä hitaasti lämpenevät lapset oman kokemuksen mukaan vaativat ehkä enemmän vanhemmilta sitä pehmeää työntämistä ja kannustamista.
Itse luotan siihen, että harrastusryhmien opettajat ja valmentajat osaavat huomioida erilaisia lapsia. He ovat todennäköisesti nähneet ja kohdanneet jo kaiken ja osaavat kyllä kannustaa erilaisia lapsia.
Kaikki äidit huolehtivat ja “murehtivat” lapsistaan. luulen, että se on yksi rakkauden ilmentymä. Minäkin murehdin oman lapseni jääräpäisyyttä ja perfektionismia. Ei mulla mitään kikkakolmosta ole mutta lähetän sinulle ison lämpöisen haluksen. <3
Ihanaa, talvista viikonloppua!
Karkki

Luistelu on harrastus jossa kunnon luistimet ovat ehdottoman tärkeät. Varmin keino saada lapsi inhoamaan lajia on laittaa hänet jäälle huonoilla luistimilla jotka eivät tue nilkkaa kunnolla ja siten tekevät luistelemisesta lähes mahdotonta. Jos muuten ei usko, niin kannattaa koittaa itse:) Hienoa, että hankitte tytöille kunnon luistimet. Ero tulee olemaan huikea kun tytöt menevät seuraavan kerran jäälle. Ei luistelukouluissa turhaan suositella hankkimaan lapselle heti alusta alkaen kunnon luistimia, siitä huolimatta tuleeko hänestä luistelun aktiiviharrastaja vai ei. Sama pätee myös suksiin. Ne kenkiin laitettavat remmisukset on varmin keino saada lapsi vihaamaan hiihtämistä!

Meidän molemmat tytöt ovat ujoja ja itse olin ujo pienenä ja myös isompana, ja edelleenkin seuraan mieluummine sivusta enkä ole mikään heittäytyjä. Yritin aina baletti harrastuksissa ynnä muissa ryhmä harrastuksissa heittäytyä mukaan, mutta itseäni ennemminkin vain ahdisti se, että yritti olla muuta kuin on. Mä yritän miettiä harrastuksen vaikka sen mukaan mitä on, mä hiljaisena ihmisenä tykkäänn maalaamisesta, piirtämisestä ja keramiikasta tai asioista missä ei tarvitse olla niin esillä. Se “pelko” ja herkkyys helpottaa mitä vanhemmaksi tulee, mutta ei se ikinä pois lähde, eikä sen tarvitsekaan lähteä. Itseäni on helpottanut aina se, että voi sanoa ääneen että jännittää ja kukaan ei pakota mihinkään. Ja pakko sanoa, että minä olin helpottunut aina, kun äiti sanoi minun puolestani että olen ujo 🙂

Tämä on hyvä keskustelu. Minulla on myös pieni 4- vuotias tytär, hyvin persoonallinen sellainen. Vaikuttaa rohkealta ja reippaalta, mutta todellisuudessa on aivan hirmu arka. Olen yrittänyt innoissani viedä häntä ties minkälaisiin (minua kiinnostaviin) harrastuksiin baletista luisteluun ym. Futistakin kävimme kokeilemassa, koska häntä kiinnostaa enemmän poikien kuin tyttöjen jutut. On menty kokeilemaan ja itkuisena tultu pois. Lopulta kun kysyin häneltä, että mitä sinä oikein haluat harrastaa, hän vastasi: minä haluan harrastaa kotona olemista perheen kanssa. Ja näinhän se on – usein sitä itse on niin innoissaan, että unohtaa, että pienelle lapselle saattaa ihan parasta olla vasn se äidin ja isin kanssa oleminen. Nykyään lapsilta (ja vanhemmilta) vaaditaan aivan hirveästi. Olen tullut siihen tulokseen, että reipas arka poikatyttöni löytää kyllä harrastuksen, sitten kun on siihen valmis. Ja tosiaan – lapset ovat todella erilaisia. 9 -vuotias poikani heittäytyy harrastukseen kuin harrastukseen ja teki niin jo 4 vuotiaana. Tosin sen ihan oman juttunsa löysi vasta kouluun mentyään. Ja se onkin sitten niin rakas, että aika ei muuhun tunnu enää edes riittävän. Kiitos Sofia hyvästä keskustelun aiheesta! Jatketaan vielä tästä 🙂

Kiitos kaikille todella mielenkiintoisista ja hyvistä kommenteistanne ja kannustuksesta! Toinen luistelutunti meni todella hyvin ja jäälle mentiin reippaasti ja innokkaasti. Kuvailin Hattaraa ehkä vähän huonosti, hän on luonteeltaan enemmän varautunut kuin oikeastaan todella ujo. Tutussa ympäristössä ei tosin sitäkään. Mutta uudessa ja vieraassa ympäristössä tosiaan aina itse jännitän hänen puolestaan miten hän viihtyy ja hän taas toivoo vierelleen tuttuja kasvoja joihin hieman tukeutua ( nyt jo seuran lehdestä etsittiin oman ryhmän opettajien tutut kasvot). Itse olin lapsena todellinen mamman tyttö ja jännittelin kyllä uusia tilanteita ja olisin mieluusti pitänyt äitiä kädestä kiinni vähän joka tilanteessa ja tukeuduin helposti ystäviini joten osaan hyvin samaistua jollain tavoin moniinkin kommenteissanne esiintyviin lapsiin ( ja omiini), myöhemmin sitten olinkin aina mielelläni huomion keskipisteenä ja rakastin esiintymistä. Susannan kanssa olen aivan samaa mieltä siitä, että harrastuksien löytymisellä ei ole mikään kiire ja meilläkin halutaan ehdottomasti jättää aikatauluihin tilaan ihan yksinkertaisesti perheen kanssa yhdessä olemiselle, ilman sen suurempia suunnitelmia. On se sitten leikkiä, pelailua, pulkkailua tai vaikka yhdessä arkiaskareiden puuhaamista. Luistelija ja Julis, todellakin halusimme hankkia tytöille luistimet jotka tukevat harrastusta ja sitä luistelemaan oppimista jonka takia sinne hallille mentiin, kun meillä siihen oli mahdollisuus. Kiva kuulla, että ratkaisu oli oikea! Itsekin ymmärsin, että sillä todella on tässä lajissa merkitystä ( vaikka en itse olekaan mikään luistelija). Jonna, tuskinpa kukaan vanhempi sentään on niin höpsö että kuvittelee, että harrastuksiin kannattaa mennä ” varusteet edellä”. Emme ainakaan me! Tottakai tytöt innostuvat ihanista asuista ja saahan sitä haaveillakin ihanista baletti tai luistelupuvuista. Itse entisenä pitkän baletti- ( ja muu) tanssiharrastus-uran taakseni jättäneenä tiedän todella mitä se vaatii, omat varpaat ovat siitä edelleen todistusaineistona 😉 ja toki siitäkin tytöille sitten on helppo puhua jos/kun se on ajankohtaista. Nyt tytöt tosin aloittivat vain ihan luistelukoulun oppiakseen perus luistelutaitoa koska se heitä kiinnosti ja haluamme kannustaa heitä myös liikunnallisiin harrastuksiin. Vielä ei kilpa- tai ammattiurasta edes puhuta mitään ( jos tuo minun ice princess otsikko hämäsi niin se oli vain otsikko ilman sen syvempää merkitystä). Ja todella, myös ujot ja perfektionisti lapset pärjäävät varmasti erinomaisesti lajissa kuin lajissa kunhan oikea ympäristö ja kannustus löytyy. Voisin jopa kuvitella, että tietyn virheettömyyden tavoittelun mukanaan tuoma kunnianhimo voisi olla aika oleellinenkin luonteenpiirre kun ihan huipulle jossain lajissa tähdätään. Karkki, meillä taas tämä “perfektionismi” ei ehkä ole niinkään, että sitten mitään ei voi yrittää, vaan pitää yrittää vaan lisää ja lisää. Jos kirjoittaessa tulee kirjoitusvirhe niin sanaa ei voi vetää yli ja kirjoittaa uudestaan, vaan puuttuvat kirjaimet pistäisi saada aseteltua pieniin väleihin, jotta sana olisi sitten oikein kirjoitettu. Olen nyt esittänyt mahdollisuuden lyijykynästä ja kumista :D.