May
12

Äitienpäivänä

by Sofia   -   in Random

Tänä äitienpäivänä lähestyn sitä jotenkin taas uudella tavalla. Meillä päättyy aivan pian kuopuksenkin esikouluvuosi ja kohta meidän kotona asustaa kaksi koululaista. Ihanan pieniä tyttöjä vielä, sellaisia jotka käpertyvät kainaloon ja hyppäävät vauhdilla syliin työpäivän päätteeksi. Mutta toisaalta jo pikku hiljaa aika isoja. Ei enää mitään ihan vauvoja. Kun kuopukselta lähti toissaviikolla ensimmäinen maitohammas, niin äidillä meinasi tulla kyynel silmäkulmaan kun yöllä sujautin tyynyn alle pienen kolikon hampaan tilalle.  Tänä keväänä on ollut myös eskarin viimeinen vanhempainvartti ja viimeinen neuvola. Olen niin sentimentaalinen, että kaikki viimeiset kerrat nostattavat tunteet pinnalle. Meillä ei ole enää ihan pikkulasta.

Jotain ihanaa on siltikin tapahtunut tänä vuonna. Olen moneen otteeseen huomannut, että se loputon asioiden pyytäminen ja asiosta muistuttaminen on hiljalleen vähän tuottanut hedelmää. Sänkyjen petaamisesta ei tarvitse muistuttaa joka aamu vaan jo kuusivuotiaskin petaa sen itsenäisesti. Kun kahvilassa eteen tuodaan kaakao niin reipas kiitos tulee siitä huomauttamatta ( kuinka moni myöntää sanoneensa tuossa kohtaa ” mitäs sanotaan” omalle lapselleen aika moneen kertaan?). Pieniä asioita, mutta sellaisia ihania ilon pilkahduksia, että kaikki se tapakasvatus ja järjestyksen vaaliminen ei ole ollut turhaa. Koskaan ei mikään ole tietenkään niin ruusuista ja omia lapsiaankin saa välillä hävetä ja edelleen jankuttaa hermostumiseen asti eteiseen heitetyistä repuista tai naulakkoon ripustamattomista takeista jotka lojuvat eteisen penkillä ( tuntuuko muistakin, että jollain on sisään tullessa aina kiire vessaan ja takki luvataan laittaa heti sen jälkeen, se heti ei vaan koskaan saavu). Toisinaan he villiintyvät myös kodin ulkopuolella, kuten monet lapset, useimmiten väsyneinä tai kun he innostuvat aivan erityisesti jostain. Mutta niin paljon kaunista palautetta ovat lapset saaneet hyvistä käytöstavoista, että me vanhemmat olemme saaneet välillä paistatella onnistumisen hetkissä.

Omien lastensa kasvattaminen on kaikkein vaikeinta. Sivustakatsojana voimme helposti miettiä miten kasvattaisimme toisen lasta eritavalla ja monesti sanotaankin, että ne joilla ei ole lapsia ovat niitä lastenkasvatuksen eksprettejä. Mutta todellisuudessa tietenkin juuri me kaikki olemme ne parhaat kasvattajat omille lapsillemme. Tunnemme heidät parhaiten ja vaikka joskus auttaakin se, että ottaa askeleen taaksepäin ja pohtii asioita vähän kauempaa niin me tiedämme miten luovia omien periaatteittensa, haaveittensa ja lapsen temperamenttipiirteiden välimaastossa. Me pystymme siihen.

Tiedän, että emme ole ainoita, vaan kaikilla vanhemmilla on molempia hetkiä. Niitä hyviä ja niitä huonoja. Äitienpäivänä kuitenkin keskitymme tietenkin niihin onnistumisiin ja otamme itsellemme reilusti osan kunniasta. Me olemme onnistuneet. Lapset osaavat keittää itse puuroa ja paistaa kananmunia, he osaavat tehdä smoothiet aamupalalle ja hernekeittoa. Koska minä olen ottanut heidät kärsivällisesti mukaan ja puuhastellut heidän kanssaan yhdessä vuosia keittiössä. Lapset tervehtivät kauppaan astuttaessa kauniisti myyjää ja lähtiessä kiittävät. Koska minä olen näyttänyt heille esimerkkiä. Lapset puhuvat kaunista suomenkieltä ja käyttävät runsasta sanavarastoa koska minä olen lukenut heille satuja satujen perään. Jokaisella meistä on ne omat asiat joissa me olemme hyviä, joita me opetamme lapsillemme. Suvaitsevaisuutta, huomaavaisuutta, itsenäisyyttä, rohkeutta, hempeyttä, vahvuutta, tapoja tai asioita. Niitä mitkä merkitsevät meille paljon ja joita sitä kautta haluamme omassa perheessämme viedä eteenpäin. Meillä äideillä on iso vastuu ja samalla saamme sitten nauttia niistä onnistumisen onnen hetkistä.

Hyvä me äidit!

Lattemamma