Mar
12

Babyjogger

by Sofia   -   in Good things for kids

Mammalla on lelu. Eikä mikä tahansa lelu. Tämä lelu on piristäny monta päivää, pelastanut alkavalta kiukulta endorfiiniryöpyllä ja tuulettanut ajatuksia useamman kerran. Mammalla on juoksurattaat. Itseasiassa nämä rattaat eivät ole mikään lelu vaan huikean hieno kapistus joka rullaa kepeästi lenkillä edessäni, isojen pyöriensä ansiosta kipuaa kinoksien ja kallioiden yli mutkattomasti sekä kiinnittää kyytiläisen turvallisesti,mutta mukavasti matkaan mukaan. Mammalla on Babyjogger Performancet.

Ennen Hattaran syntymää harrastin paljon liikuntaa, enkä halunnut luopua juoksemisesta myöskään vauvan saamisen jälkeen. Iltalenkit pimeässä talvi-illassa miehen työpäivän jälkeen eivät kuitenkaan tuntuneet aina niin piristäviltä. Auringonsäteiden aikaan, mielellään heti ensimmäisenä aamusta on minulle parasta juoksuaikaa. Haaveilin siis juoksurattaista. Ja kuinkas ollakaan, ystäväni olivat todella olleet kuulolla, nimittäin sain heiltä yhden kaikkien aikojen parhaista synttärilahjoista. He antoivat minulle kimpassa juuri ne oikeat haluamani juoksurattaat. Ja mikä ilo tästä lahjasta on ollut. Ulkoliikuntaa siihen aikaan kun haluan, kenenkään aikatauluista riippumattomana.

Kesken kuvaussession alkoikin ripotella sen verran, että saatiin tuulensuojakin kuviin. Itse sadesuoja on läpinäkyvää muovia.

 

Nämä kyseiset babyjoggerit on käsittääkseni suunniteltu niin, että niiden kanssa voisi juosta vaikka maratonin. Se ei ole minulla suunnitelmissa, mutta kertoo kyllä siitä kuinka kevyt ja helppo niiden kanssa on juosta. Kolme 20′ pyörää, kuin fillarissa ja kunnon jousitus. Käsijarrukin löytyy. Pyörät eivät tietenkään käänny ja rattaat ovat pyörien koon vuoksi melkoisen pitkät, joten näillä ei kannata lähteä pikkukauppoihin  shoppailemaan. Mutta lenkille? Aivan varmasti.

Kyytiläinen on 5- pisteturvavaljailla tiukasti kiinni. Istuimen selkänojaa ei saa laskettua, joten kyytiläisen pitää jo osata istua tukevasti ja kannatella päätään kunnolla (suositus oli muistaakseni kuudesta tai kahdeksasta kuukaudesta ylöspäin). Sekä Purkka, että Hattara joka ei muuten enää rattaissa sen kummemmin viihdy, tykkäävät käydä vanhempien kanssa lenkillä. Rattaat ovat hyvät myös siihen, että toinen vanhemmista voi otta yhden lapsen mukaansa lenkille ja toinen saa taas kotona olevan vanhemman kanssa kahdenkeskeistä aikaa.

Näitä voin suositella todella lämpimästi. Meillä on lisävarusteina myös lämpöpussi talvilenkkeilyyn, tavarakori, tuulen- & tihkusateensuoja sekä kunnon sadesuoja kovemmille keleille. Tärkeintä on muistaa kiinnittää turvalenkki käteen liikkeelle lähtiessä, nimittäin jos lenkillä vaikka sattuu kompastumaan nämä rattaat rullaavat sen verrran kevyesti, etteivät ihan heti pysähdy vaikka työntäjä jäisikin matkan varrelle.

Turvallisia ja mukavia juoksulenkkejä toivotellen,

Lattemamma

p.s. Muistakaa vieläkin heijastimet vaikka kevätvalo kovasti tekeekin tuloaan! Joskus aamuvarhaisella juostessa tulee vieläkin vastaan mustiin pukeutuneita lenkkeilijöitä jotka ovat hämärässä autoilijoille näkymättömiä…

p.p.s En yleensä pidä kameraa mukana lenkillä, otin näitä kuvia vartavasten tätä juttua varten. Ei ehkä ollut fiksuinta pysähtyä tuuliseen rantaan kuvaamaan kesken lenkin, koska seuraavana päivänä oli vähän kurkku kipeä. Ja kaikkien aurinkoisten päivien jälkeen nappasin kameran mukaan kun oli harmaata ja sateista. Onneksi hyvä lenkki ei ole keleistä kiinni.

Lattemamman “run buddy” ottaa usein nokoset raikkaassa ja mukavasti täristelevässä kyydissä.

2 COMMENTS
|
10,174 VIEWS
|
Partager sur Facebook
2 comments on “ Babyjogger „
Jopo, on March 15, 2013

Apua, eikö sulla oo kuin matalat sukat, kun nilkat näkyy?!

Sofia, on March 16, 2013

Apua indeed, ei ollu. Kovilla pakkasilla juoksen kyllä lämpökerrastossa, kuorihousuissa ja kunnon sukissa. Nollakeleillä en, mutta tuo kuvaamaan pysähtely ei kyllä ollut ihan hyvä idea. Ja juoksen siis yleensä täällä keskustassa katuja pitkin, maastoon, pöllyävään lumeen en lähtisi paljain nilkoin kipittelemään.

Leave a comment
name
email
url
message
« Pulp