Apr
24

Vaaleanpunavalkoista raitaa ja pieniä sydämiä

by Sofia   -   in Good things for kids  Shopping

Niitä löytyy Hattaran uusista pyjamista. Olen aiemminkin maininnut ohimennen pitäväni The White Companyn tuotteista, erityisesti Little White Companyn lastenjutuista. Vastasyntyneille vauvoille on suloisia, pehmoisia vaatteita. Pikkuisille ja vähän isommillekin tytöille ja pojille raikkaita ja hempeitä vaatteita. Meille tulleiden vaatteiden laatu on ollut hyvä ja materiaalit kunnollisia. Aivan erityisesti pidän heidän pyjamistaan ja yöpaidoistaan.

Koska Hattaran pyjamissa alkoi lahkeet olla ennemminkin pohkeiden kuin nilkkojen paikkeilla, tilasin hänelle pyjamasetin. Settiin kuuluu vaaleanpunavalkoraitainen pyjama ja valkoine pyjama jossa on pieniä vaaleanpunaisia sydämiä. Ne ovat todella pehmeää trikoota. Kesäksi pyjamia oli saatavilla myös shortsimittaisena ja lyhythihaisina, mutta meillä on tarkoitus käyttää näitä myös ensi talvena (ostin metrin mittaiselle pienikokoiselle  kolmevuotiaalle 4-5 vuotiaan pyjamat ja ne ovat kyllä selkeästi reilut). Yöpaitoja, siis mekkoja, on mielestäni ollut Suomesta vaikea löytää, mutta White Companylla on niitäkin valikoimissa. Heillä on myös pojille tosi kivat yökkärit.

Yksi Hattaran suosikeista on ollut tuolta tilattu vaaleanpunainen froteinen “poncho”. Se on toimittanut kylpytakin/ aamutakin virkaa ja sopii hyvin myös ihan uikkareiden päälle vedettäväksi. Koska poncho on kuitenkin siirtynyt jo pikkusiskolle käyttöön, tilattiin samalla kesäksi uusi poncho. Sekin on vaaleanpunavalkoraidallinen ja hupun sisällä on vaaleanpunainen trikoovuori. Ponchon sävy on hieman vanhaan roosaan taittava. Itse pidän enemmän puhtaan vaaleanpunaisesta, mutta poncho on kyllä käyttäjälleen erittäin mieluinen.

Pikku malli bongasi edellispäivänä leivotut keksit ja kiipesi niitä halkemaan…

Onnea on keksi (päivässä koko viikonlopun).

Mistä te olette löytäneet suosikkiyökkärinne? Meidän toinen suosikki on kyllä tässäkin Jacadi, varsinkin koska sieltä löytyy yöpaitoja. Vauvojan yökkärit meillä oli suurimmaksi osaksi Petit Bateaulta ja maailman pehmeimpiä pima cotton yökkäreitä Kissy Kissyltä. Myös mm. Gapin trikoohousut ja t-paita-pyjamat ovat olleet hyviä pikkuisilla. Vaikka rakastankin klassisia puuvillakankaisia pyjamia ja yöpaitoja noissa trikoisissa yöpaidoissa ja pyjamissa on se hyvä puoli, että niitä ei tarvitse silittää.

Onkos muuten mitään ihanampaa kuin herätä saunan jälkeisenä aamuna puhtaista lakanoista, avata ikkuna ja kömpiä takaisin lämpimän untuvapeiton alle haistelemaan raikasta kevätilmaa? Ainakin tämä aamu alkoi täydellisesti, varsinkin kun kainaloon kömpi kaksi unista pikkuista ja ulkona oli jo ihan valoisaa.

Lattemamma

p.s. The White Companylla on aina sesongin jälkeen ollut tosi hyvät alet…

12 COMMENTS
|
10,358 VIEWS
|
Partager sur Facebook
12 comments on “ Vaaleanpunavalkoista raitaa ja pieniä sydämiä „
Pia, on April 24, 2013

Pakkohan siellä The White Company sivuilla oli käydä ja laittaa tilaukseen tytölle ja pojalle Ponchot 🙂

Sofia, on April 24, 2013

Sori Pia! 😉 Ne on oikeesti niin ihanat. Kesällä voitte laittaa uikkareiden päälle ja kipaista uimarannalle :D.

Eeva, on April 24, 2013

Kiitos taas tästä vinkistä! Lasten yöasuiata on tullut minulle jo pienoinen ‘pakkomielle’. Yritän metsästää sitä täydellisen pehmoista yöasua… Eli pitää kokeilla mainitsemiasi! Hyväksi havaittuja ovat olleet meillä Petit Bateau, Sanetta, Jacadi sekä Babycottons (nettitilauksena, löytyy myös pima cotton-materiaalia). Lisäksi olen ajatellut kokeilla bellybuttonin pyjamia, vaikuttavat pehmoisilta. Sweet dreams!

Sofia, on April 24, 2013

Eeva, Sanettalta meillä on myös ollut yksi vauvayökkäri ja alusasuja. Ovat tosi hyviä. Mistäköhän niitä saa nykyään kun Laurettea ei enään ole? Ja mistä olet tilannut noita Babycottonseja? Näyttivät suloisilta, kiitos vinkistä! Sweet dreams!

Tuplamamma, on April 24, 2013

Babycottons on myös minun suosikkejani! Niin pehmeitä…

Sofia, on April 24, 2013

Tuplamamma, pehmeä on aina hyvä! 🙂 Onko ehdottaa jotain hyvää paikkaa mistä niitä saa? Oli mulle ihan uusi merkki.

Eeva, on April 24, 2013

Ihan netistä tilasin babycottons.com. Suomessa piti lisäksi maksaa verot tulliin. Ihanan pehmoisia ja aika fittiä eli hoikkaa mallia, muuten normimitotus. Sanettaa olen joskus ostanut Stoccalta ja Daisy&Donista, mutten tiedä saako enää.. Mutta Zalandolla on ainakin muutamia malleja!

Sofia, on April 25, 2013

Kiitos Eeva!

Hanna, on April 24, 2013

Aivan ihania yöasuja! Onko White Companyn mallit miten kapoisia? Meidän pikkuneiti 10kk on suloinen pallero, joten olen ostanut pohjoismaisia merkkejä, joiden kuosit on välillä turhankin raikkaita…
Tuli muuten mieleen, että olisi kiva nähdä omiakin asujasi! Itse kaipaan vinkkejä esim.kevätsäiden puistopukeutumiseen. Tuulipuku on tietty kätevä, mutta tylsä.

Sofia, on April 25, 2013

Hanna,
Mun mielestä eivät ole kapoisia. Mallitkin ovat sellaisia liehuvaisempia mitä meillä on ollut (vrt. ne kalsarit & t-paitayökkärit jotka on aina aika kapoisia). Meidänkin kuopus (18 kk) on vähän palleroisempi kuin esikoinen ja pidempi kuin siskonsa oli tuossa iässä ja hänelle menevät 12-18kk kokoiset hyvin. Ja täytyykin yrittää jossain vaiheessa kysyä jos joku nappaa musta kuvan hiekkalaatikon reunalla. Yleensä mulla on siellä varmaan farkut, chinot tms., Converset, takki, (vielä kaulaliina, hanskat) & aurinkolasit. Ei siis mitään “tyylikästä”. Lastenkin välikausipukeutumispostaus on vähän vaiheessa…

Tuplamamma, on April 25, 2013

Daisy&Don myi Babycottonsia, mutta ei valitettavasti enää. Olen saanut muutaman yökkärin lahjaksi Manhattanin liikkeestä. Jos vielä joskus sinne pääsisi niin kävisin ehdottomasti katsastamassa liikkeen…

Sofia, on April 26, 2013

Kiitos Tuplamamma! Mun haaveissa on vielä päästä ennen joulua Nykkiin piiitkästä aikaa. Katsotaan toteutuuko. Teen sitten varmaan visiitin Babycottonsiin. Mutta Eeva mainitsi, että saa tilattua heiltä suoraankin.

Leave a comment
name
email
url
message