Apr
13

Lihasoppa

by Sofia   -   in Cooking

Lihasoppa maistuu parhaimmalta ulkona saaristossa veneillen ja kallioilla kiipeillen vietetyn päivän päätteeksi. Varsinkin jos päivään on kuulunut pilviä, tuulta ja sadekuuroja. Myrskysaunan jälkeen koko päivän liedellä porissut soppa ja ruisleipä voilla on taivaallinen yhdistelmä. Kynttilät laitetaan palamaan, takkaan tuli rätisemään ja katsellaan kuinka aallot lyövät vaahtopäinä rantakallioon ja sade hakkaa ikkunoihin. Täällä me istumme turvassa lämpimässä, kuuma keitto sulattaa voin leivän päältä kun lientä laittaa siihen lusikalla. Nuoret ja vanhat saman pöydän ääressä rauhassa jutustellen, pienimmät jo yökkärit päällä ja posket punaisina ulkoilun ja saunan jäljiltä.

Siinä se taas on, onnen hetki. Ihan pieni ja ilmainen. Jos oikein on onni myötä niin joku on poiminut mustikoita siitä muutaman metrin päästä jossa niitä on metsä pullollaan ja leiponut jälkiruuaksi nopean piirakan. Ehkäpä kauppaveneeltä on haettu aamulla vaniljajätskiäkin.

2 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|

Apr
12

Ihanaa, taas on viikonloppu edessä. Jos suunnitelmat ei ole lyöty vielä lukkoon, niin tässä voisi olla yksi kiva idea mitä voisit tehdä.

Kävimme muutama viikko sitten lauantaina heti aamusta visiitillä Fallkullan kotieläintilalla. Perjantaina selailin Facebookia ja huomasin ystäväni Lauran laittaneen kuvan maailman suloisimmista pikku karitsoista ( Laura kirjoitti heidän visiitistään Fallkullaan Minityyli blogissa). Karitsat olivat syntyneet juuri sopivasti pääsiäiseksi. Olihan niitä sitten pakko lähteä itsekin paikan päälle katsomaan. Olimme suunnitelleet visittiä jo pidemmän aikaa ja aurinkoinen vapaapäivä pitkän viikonlopun keskellä oli mitä otollisin hetki.

Retkeä edeltävänä iltana katsoimme tyttöjen kanssa kirjoista kaikki eläimet läpi mitä tulisimme näkemään ja possu, pupu, lammas sekä tipu pehmot pääsivät heti tyttöjen leikkeihin mukaan. Hattara yritti opettaa pikkusiskolleen mitä mikäkin eläin “sanoo”.

Fallkulla sijaitsee Helsingin Malmilla, kulkuohjeet löydät heidän nettisivuiltaan. Parkkipaikka on ihan lyhyen kävelymatkan päässä tilalta, rattaita ei välttämättä olisi tarvinnut mukaan, Purkka ei ainakaan malttanut kyydissä istua ja matka takaisin autolle taittuisi sylissä. ( Jos sinulla on lapsi joka ei vielä kävele, niin rattailla mahtuu kyllä liikkumaan tuolla.)

2 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|

Apr
11

My stash

by Sofia   -   in Interior design  Party planning

Unelmissani voisin olla ihminen jolla on vain muutama valkoinen lautanen, muutama pari kauniita hyvin huollettuja käsintehtyjä nahkakenkiä ja hieno klassikkokamera. Todellisuudessa olen ihminen jolla on kesäksi espandrilloksia kaikissa mahdollisissa väreissä, keittiö täynnä kauniita valkoisia astioita ja jemma. Haaveilen välillä materiaalisesti keveästä elämästä jossa asuisin isossa valoisassa valkoisessa tilassa jossa olisi suuri taideteos ja muutama välttämätön huonekalu, nukkuisin valkoisissa pellavalakanoissa ja lukisin kauniisti kirjoitettuja kirjoja siemaillen pieteetillä haudutettua teetä aidosta japanilaisesta teeastiastosta. Todellisuudessa olen onnellinen siitä, että asun pehmeän kodikkaasti sisustetussa asunnossa jossa joku haluaa lähes aina olla sylissäni, juoksen kiinni pikkuruisia suklaanassuja ennekuin ne ennättävät valkoiselle sohvalle ja iltaisin kun pienemmät nukkuvat niin minulla on joku joka tuo minulle lasillisen viiniä ja nostaa jalkani syliinsä.

Ja täällä tämän kaiken keskellä minulla on jemma. En ole se ihminen jolla on vain valkoista. Olen onnellinen ihminen jolla on kyllä paljon valkoista mutta myös jemma. Rakastan järjestystä ja jos kaapit ovat sisältäkin siistit on minun vähän helpompi hengittää. Lukuunottamatta “sekalaatikkoa”. (Jokainen ihminen tarvitsee paikan johon voi sujauttaa kaikkea pikkuruista sekalaista ihanan värikkääksi sekamelskaksi. Tiedättehän? Sanokaa, että tiedätte!?) Jemma ei kuitenkaan ole mikään sekalaatikko vaan siellä vallitsee hallittu kaaos. Se voi ensivilkaisulta vaikuttaa pahemman luokan kaoottiselta kaapilta, mutta kaikella on tarkoin valittu paikkansa. Saanen esitellä, “The stash”.

Kun kirjoitan teille ottaneeni nameja tai pillejä tms. kaapistani jemmasta niin tarkoitan sitä ihan kirjaimellisesti. Minulla on yhden shenkin alaosa niiden säilytystä varten käytössä.

12 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|