Jun
3

Viikon asu, UV suojapaidat

by Sofia   -   in Good things for kids  Shopping

Ihanan pitkä viikonloppu takana. Livahdimme tosiaan jo torstaina saareen kun oli niin hienot kelit luvassa. Ja saatiinhan niistä nauttiakin! Uusi grilli korkattiin ja jätin talviturkinkin mereen toukokuun puolella (juuri ja juuri). Vesi oli vasta 13 asteista joten se oli kyllä aikas pikainen, mutta sitäkin piristävämpi pulahdus. Lauantai-iltana ajoimme (veneellä) takaisin kaupunkiin ja suoraan Kaivopuistoon kesän ensimmäisille irtojäätelöille. Eilen vietin syntymäpäiviäni aurinkoisissa tunnelmissa. Iltasella perhe tuli kakkukahveille ja sain ihanan isoveljenkin kesäksi kotiin sieltä maapallon toiselta puolelta juuri sopivasti synttäreiden kunniaksi. Ei siis yhtään hullumpi viikonloppu. Teitkö jotain erityisen kivaa?

Koska aurinko ja kesä ovat nyt saapuneet käsi kädessä, viikon asuksi pääsee saaressa käyttöön otetut uv-suojapaidat. Mainitsin ne ohimennen tässä postauksessa. Tilasin paidat J. Crewlta siis viime talvena, niitä sovitettiin ja sitten ne jäivät kaappiin odottelemaan sopivia kelejä. Vihdoinkin on niiden aika!

Hattaran hattu Gocco.

Hattaran paita on 4-5 vuotiaan kokoa ja Purkan 2 vuotiaalle. Hattaralle paita on aika pitkä, mutta koska mekoista pitävälle tämä menee melkein minarista, niin mikäs siinä. 85 senttiselle Purkalle (1v. 8 kk) tuo 2v. koko on sopivampi. Paitojen malli on mielestäni pitkä ja kapea.

Purkan bikinit Mayoral, Hattaran bikinit Jacadi. (molemmat vanhoista mallistoista)

Tyttöjen aurinkolasit Babiators, Ombrellinosta.

Välipala kesäkeittiön terassilla.

Välipala on nyt syöty. Jäi mammalle aika monta haukkua vesimelonista vielä…

Toivottelen sinulle aivan erinomaisen aurinkoista viikon alkua!

Lattemamma

p.s. Kaikki uv-suojapaidat näyttivät olevan hyvässä alessa nyt (klik tytöt & pojat) ja J. Crew toimittaa Eurooppaan kiinteällä 14 € postikululla. Kuriiri tuo paketin kotiovelle asti. Hinnoissa kannattaa huomioida, että he lisäävät kuluihin verot ja tullit vielä päälle. Tulleja ei sitten tarvitse enää Suomen päässä maksaa erikseen kun kaikki on hoidettu kerralla.

4 COMMENTS
|
10,853 VIEWS
|
Partager sur Facebook
4 comments on “ Viikon asu, UV suojapaidat „
Minna, on June 3, 2013

Ihania kesäkuvia! Vietimme viikonlopun myös maalla ja hyttyset olivat onneksemme(?) myös saapuneet. UV-paita vinkkisi tuli todella tarpeeseen. Olen etsinyt ns hillitympää kuosia. Kesähatun etsintä 3v. tytölle on vielä työn alla… tarjonta Suomessa ei ole täysin mieleen. Ostin nyt samalla J.Crew-nettikaupasta kokeiluksi ns perushatun. Aurinkoa viikkoonne!

Sofia, on June 3, 2013

Kiitos Minna! Meillä ei ole yleensä ihan hirveesti hyttysiä, mutta nyt oli jotenkin harvinaisen runsaasti. Citronella öljy on mun “salainen ase”. Ajattelin itseasiassa tehdä aiheesta kesän mittaan jutunkin… siis hyttysten torjunnasta. Kiva jos J. Crewlta löytyi myös hattu ja vinkki tuli muutenkin tarpeeseen. Just puhuttiin tänään tyttökavereiden kanssa, että hattuvalikoimat on ollu Suomessa huonot vähän isommille…

Saija, on June 3, 2013

Uv-paidat on lapsille ehdottoman tärkeät! Kaikkein pahinta on on lapsena altistua liialliselle auringolle ja herkkä iho palaa. Tämä on todettu suurimmaksi riskitekijäksi ihosyövässä. Uv-paita & hattu päälle, niin kesästä on ihana nauttia 🙂

Sofia, on June 3, 2013

Juuri näin Saija! Välillä kyllä tuntuu, ettei meinaa nuo hatut pysyä vauhdissa mukana vaikka kuinka sitoisi nauhoilla leuan alle 🙂

Leave a comment
name
email
url
message