Suloinen pikkuinen ballerina! Ja terve asenne vanhemmilla – harrastukset aloitetaan usein liian varhain ja vakavalla naamalla. Meidän poika aloitti 3-vuotiaana vanhempi-lapsi salibandyssä, jossa kävi lähinnä isänsä kanssa leikkimässä. Nyt tänä syksynä poika 5v on innoissaan ihan omista treeneistä. Äitinä toivon, että lapset löytäisivät harrastuksen, josta saisi iloa ja innostusta läpi teinivuosien aina aikuiseksi saakka.

Laura, samalaisia toiveita täällä ja kiitos!

Ihana pikkuballerina! Meidän nuorimmainen, kohta 8v on kokeiltu niin jumpat kuin jalkapallon. Asenteemme on, että kun jotain aloitetaan niin kautta ei lopeteta kesken. Näin tulee harkittua mihin viitsii ryhtyä. Nyt alkaa 3. kausi pujottelua (2 krt vko+kisat) isoveljensä kanssa, joka myøs pelaa jalkapalloa. Stressiä ei oteta harjoituksista. Jos ei jaksa tai vanhempien aikataulu on turhan kireä niin pidetään välipäivä. Laskettelun ilona on että koko perhe on mukana ( eikä kenenkään tarvitse palella bamsebakkenissa…). Onnea Hattaralle balettiuralle:)

Kiitos Marja! Itsekään en halua lapsille opettaa, että ihan heti voi luovuttaa jos johonkin on ryhtynyt, mutta toisaalta viimevuonna päätöstä ei ollut kovin vaikea tehdä koska myöskään kauhuissaan itkevää lasta ei voi pakottaa väkisin tanssimaan vaikka hän kuinka “vapaa-ajalla” olisikin innoissaan. Hän ei ihan selvästkään ollut vielä valmis silloin. Ihanaa kun teillä kaikki harrastavat yhdessä!

Ihana ballerina! Meillä 3,5v. aloitti viime syksynä baletin niin, että äiti odotti salin ulkopuolella. Kaikki meni hyvin ja nyt 3v. pikkusiskokin haluaisi kovasti tanssimaan. Tytöillä olisi harjoitukset kuitenkin eri iltoina ja nyt pähkäilen halutaanko sitoa kaksi iltaa vasta tämän ikäisten harrastuksiin. Mielestäni niitä koti-iltojakin tarvitaan useampia, kun talvi on pimeä ja illat päiväkodin jälkeen lyhyitä. Vaikeita pohdintoja, mutta tärkeintä tietenkin on lapsien oma into ja kiinnostus harrastukseen. Tuo taidekoulu olisi muuten meidänkin tyttöjä houkutellut, mutta sinne emme onnistuneet saamaan paikkoja. Ehkä sitten ensi vuonna.

Olen Niina samaa mieltä, koti-iltoja on pienillä vielä hyvä olla useampikin, mutta sekin on varmasti niin lapsikohtaista. Jotkut ovat niin innokkaita harrastamaan, että lajeja on vaikea karsia. Me etenemme nyt hitaasti laji kerrallaan. Voisin kuvitella, että luonteeltaan hyvin eriainen pikkusisko lähtisi mielellään mukaan useampaankin uuteen harrastukseen jo ensi syksynä.

Suloiset balettivarusteet! Hieno asenne tuo, että mennään lapsen ehdoilla ilman pakkoa tai painostusta, niin sen kuuluukin mennä. Ja teillä kun on niin paljon virikkeitä kotonakin niin puuhailusta ei varmasti tule pulaa. Uskon, että tuolla asenteella sitä harrastusta (mikä se sitten tulevaisuudessa onkin) jaksaakin paremmin kun siihen liittyy positiivisia mielikuvia nimen omaan siitä, että sen kuuluu olla mielekästä.

Vähän tekisi mieli neuloa itsellekin tuollaiset vaaleanpunaiset säärystimet… Mulla kun on tunneilla melkeinpä pelkkää mustaa päällä. Tulisikohan sellaisten avulla enemmän ballerinamainen olo? 😉

Eirene, vaaleanpunaiset säärystimet olisi tosi pop mustaa asua pehmentämään! Ballerina olo tulee kyllä nutturasta ja ryhdistä ja pukuhuoneen tuoksusta 😉 (ja lampaanvillasta kärkkäreissä ja second skinistä rakkojen päällä ja hartsista ja… vähänkö alkoi kutkuttamaan taas paluu balettitunneille…)

Jos vaan osaisin neuloa, tekisin säärystimet ja kietaisupaidan kashmirlangasta <3

Oi, en todellakaan tarkoittanut että olisit ‘pakottanut’ Hattaran balettitunnille, päinvastoin! Tarkoitin tietysti kouluikäisiä lapsia, että täytyy kokeilla kausi loppuun. Onnea uudelleen balettiuralle:)

Marja, en sitä tosiaankaan käsittänytkään niin <3! Lähinnä siis selvensin omaa näkemystä, eli en siis mielellään myöskään haluaisi opettaa, että harrastuksia tms. voi aloittaa ja jos ei huvita niin sitten ei vaan enää käydä, mutta, että tämä oli hieman erilaista "kieltäytymistä" eli Hattara ei silloin uskaltanut vielä jäädä yksin sinne. Anteeksi jos vastasin vähän epäselvästi ja kiitos tsempistä uudelle tanssiuralle!

Sofia, takaisin vaan tunneille! Itse olen jo monta vuotta käynyt verestämässä muistoja ja se on rehellisesti täydellisen rentouttavaa vastapainoa normaali arjelle ja kiireiselle työviikolle. Sitäpaitsi on ihana pukea päälleen balettitossut ja -puku. Vaikka mustiin olen minäkin päätynyt :)!

Iik Susanna, pitäisi varmaankin :)!