Aug
17

Pink art & dance

by Sofia   -   in Random

Viikon vaaleanpunaisissa vähän pikkutyttöjen baletti ja -taideaiheisia juttuja…

Piirtelyn lisäksi Hattara pitää myös vesiväreillä maalailusta. Tämä ballerina ja keijukainen olivat lahja mammalle ja ne pääsevät kehyksiin. Mielestäni ne ovat hurmaavat!

Djecon ballerinasabluunoiden läpi on helppo piirtää tanssijalle ääriviivat ja sitten värittää ne. Tanssijattaret värityskirja on Pariisista, Milles Fêtes on ihana pieni lasten lelukauppa kuudennessa kaupunginosassa. Tuo alla oleva kerniliina ei ole pöytäliinamme vaan tyttöjen askartelualusta. Se on noin vain 100 x 140 cm joten sitä on huomattavasti helpompi pestä askartelujen jälkeen kuin koko pöydän kokoista liinaa. Tähän tarkoitukseen kannaattaa vaikka tarkkailla sisustusliikkeiden alekoreja joissa on kankaiden jämäpaloja.

Tämä balettikirja on kuulunut Hattaran suosikkeihin jo parin vuoden ajan. Sitä luettiin taas innoissaan ennen ensimmäistä balettituntia.

Balettilaukku pakattuna ja pupu henkisenä tukena. Little Ballerina kirja on saanut inspiraationsa Edgar Degasn taideteoksesta. Edgar Degas oli suosikki taiteilijani lapsena. Sen lisäksi, että hän maalasi usein tanssijoita, hänen taiteensa on tallentanut hienoja hetkiä baletin “kulissesista”, mm. tanssijoita harjoituksissa. Lapsena ne olivat minusta kuin kauniita valokuvia vanhan ajan balettitunneilta.

Pupullekin löytyi Mailegin balettihame Tingelingistä.

Vaaleanpunaisen utuista lauantaipäivää saaresta,

Lattemamma

Pikkuballerina matkalla tanssitunnille. Asu Bloch, tennarit Superga.

6 COMMENTS
|
9,365 VIEWS
|
Partager sur Facebook
6 comments on “ Pink art & dance „
Sissi, on August 17, 2013

Voi että kun on suloinen pikku balleriina:) Luen mielelläni näitä baletti-aiheisia postauksia; meilläkin kun on pieni balleriina aloittanut lajin pari viikkoa sitten ja kaikki mahdolliset varusteet on hankittu ja kirjoja aiheesta:) Löysin täältä englanninkielisestä kirjakaupasta aivan mahtavan balettiaiheisen kirjan jossa mukana tuli balettimusiikkia sisältävä cd. Cd:stä voi samalla soittaa taustamusiikkina sen sadun balettimusiikkia jota lapsille lukee ja tietenkin cd:tä voi soitella muutenkin tyttöjen “harjoitellessa” balettia kotona:) Aika hyvin jo tunnistavat mihin balettiin mikäkin musiikki kuuluu.

Sofia, on August 18, 2013

Kiitos Sissi! Onnea teille uudelle “tanssiuralle”. Olisi kiva tietää tuon kirjan nimi ja tekijä! Voisin katsoa jos vaikka Amazonista löytyisi, kuulostaa suloiselta!

Ansku, on August 17, 2013

Oi, nuo maalauksethan ovat ihan ilmiselvästi keijukainen ja ballerina! Hellyttäviä 🙂 Puhumattakaan tästä kuvan pikku balleriinasta; tuo asu, koko pienen neidin olemus ja vielä pupu ovat hurmaavia 🙂 Ihana lukea näistä ballerina-aiheisista jutuista siinä mielessä, että pikkutyttönä halusin balettitanssijaksi. Silloin balettitunnit olivat harvassa ja matka tunneille olisi ollut turhan pitkä.

Sofia, on August 18, 2013

Kiitos Ansku! Harmi, että jäi lapsena tanssi matkan takia. Meillä on onneksi tanssitunnit kävelymatkan päässä niin ei jää siitä kiinni.

Citymami/Eva, on August 19, 2013

Voi mikä ihana ballerina – tilasin kuopukselle tuon samaisen mekon juuri pari viikkoa sitten – meillä starttaa tanssitunnit tulevana sunnuntaina ja niitä odotetaan jo aivan innoissaan 🙂

Sofia, on August 20, 2013

Kiitos Eva! Tuo meidän on itseasiassa balettipuku ja hame/tutu erikseen. Paljon onnea uudelle tanssiuralle teillepäin <3 Ne on niin söpöjä kun menevät sinne pikku asuissaan...

Leave a comment
name
email
url
message