Nov
20
Jouluostoksilla kynttilänvalossa
by Sofia - in Shopping
Ehkäpä ei ole mikään suuri salaisuus, että kulttuurin lisäksi matkoilla on mielestäni ihana shoppailla. Kierrellä kaupoissa, ihailla, haaveilla, välillä kantaa jotain erityistä kassallekin. Suomessakin kaupoissa on kiva pyöriä, mutta yllättävän usein kotona on niin paljon muutakin tekemistä, että erityisesti lasten myötä kaupoissa viettää harvemmin aikaa kuin leikkipuistossa. Siksipä esimerkiksi jouluostoksia on mielestäni ihan näppärä tehdä illan tullen omalta kotisohvalta (vaikka ehdottomasti haluan kannattaa erityisesti pieniä “kivijalkakauppoja” ja shoppailen toki mahdollisuuksieni mukaan mieluiten niissä). Joulutunnelmaan pääsee vähin vaivoin laittamalla kynttilät palamaan (täällä poltellaan jo ihanaa havujen tuoksuista William & Sonoman joulukynttilää), varaamalla mukiin kuumaa glögiä (oma suosikki tälle sesongille on Herregårdsin hehkuviinglögi ja Blossan alkoholiton versio) ja halutessaan voi laittaa vaikkapa joululaulut taustalle soimaan ( Michael Bublén levy on jo pyörähtänyt ainakin kerran läpi) . Ei hullumpi shoppailuympäristö! Bonusta saa suloisesti unta tuhisevista lapsista, takassa rätisevästä tulesta ja jos käy todella hyvä tuuri, niin vierellä istuu joku jonka syliin voi nostaa jalat ja heilutella vähän varpaita. Sehän on ihan universaali merkki sille, että kyseiset jalat kaipaavat hierontaa. Eikö olekin?
Jos on joissain nettikaupoissa kirjautuneena asiakkaana, niistä saa usein sähköpostiin tarjouskoodeja, tai etukäteen ilmoituksia tulevista alennusmyynneistä. Minulle oli kuitenkin ihan uutta, että on olemassa nettisivu jonka kautta löytyy eri yrityksien alekoodeja ( ♦ kiitos tästä vinkistä Alennussankarille). Siis ihan oma nettisivustonsa johon menemällä löytää eri liikkeiden sen hetkisiä tarjouskoodeja, kaikki saman sivuston alla. Näppärää. Sivusto on myös jaettu eri kategorioihin, eli esimerkiksi vain lastenjutuista kiinnostunut voi etsiä sen alan yrittäjien alennuskoodit, mm. Reiman lastenvaatteisiin (joita olen ihaillut viime aikoina muutamassakin ihanassa instagram feedissä). Sivustolta löytyy yrityksiä isoimmista tavarataloista lähtien, joten tuonne kannattaa ehkäpä kurkata ennen kuin lähtee nettiostoskierrokselle.
Do you prefer to do your shopping online or at boutiques and shops? I really like to browse through things but especially now with kids there is some great appeal to online shopping. Bonus, I can put the kids to bed, enjoy the fireplace crackling, light up my favorite William & Sonoma´s scented Christmas candle, drink some mulled wine and listen to christmas songs. Shopping like this in pj´s is actually quite relaxing, don´t you think? What is your favorite web store? And which one has the prettiest packaging?
Missä nettikaupoissa on teidän mielestänne helpoin ja miellyttävin käydä ostoksilla? Entä vaikuttaako teidän ostopäätökseenne esimerkiksi se, miten tuote on pakattu? Itse olen ihan höpsönä kauniisti pakattuihin ostoksiin ja siinä mielessä brändillä on paljonkin tekemistä omaan ostopäätökseeni. Jos voin valita kahden samantyyppisen tuotteen välillä, valitsen varmasti kauniimmin pakatun ja paketoidun tuotteen, vaikka se maksaisikin vähän enemmän. Erityisesti kosmetiikassa ja ruuissa kauniit purkit tekevät minuun aina suuren vaikutuksen.
Lattemamma
p.s. Mistä mielestäsi löytyy netin kauneimmin pakatut ostokset?
p.p.s. Käykö kukaan muu ihailemassa joka joulu Tiffanyn joulumainosta (mainospätkä on heti etusivulla). Ne ovat aina yhtä ihania!!!
Kiitos ihanista tunnelmakuvista :)! Ja Tiffanyn todella suloinen jouluvideo ❤️…. Taidan laittaa joulumusiikkia soimaan, mukavaa päivää kaikille!
Ihana Lily <3 samoin sinulle!
Niin tunnelmallista <3! Tiffany <3!
The White Companyn paketit ovat yksinkertaisen kauniita kauniin mustan rusetin kera…oikeastaan kaikki paketin, joihin laitetaan kaunis silkki/satiininauha tuo pakettiin vähän luksusta ja saa paketin näyttämään niiiin kauniilta :).
Täälläkin on jo tunnelmoitu joulua ja latteen lisätty ripaus kanelisokeria, hih.
Ihanaa keskiviikkoa!
Jatta, mietin myös, että White Companyn paketit ovat ehkä kauneimpia! Ainakin ihan parhaasta päästä… Tein sinnekin vähän aikaa sitten tilauksen, mutta ilman lahjapaketointia kylläkin… Ihanaa torstaita!
Niin ajankohtainen postaus! Täällä päiväuniaikaan suunnittelen ja tilailen joulupukin konttiin lahjoja, nettiostokset ovat ainoa järkevä vaihtoehto tällä hetkellä… Ombrellinoon lähti juuri tilaus. 🙂 Sinun suosikkikauppojasi nettiostoksiin olisi kiva kuulla. Ja ihanaa, pian saa kuunnella joululauluja ihan luvan kanssa!
Laura, päikkärishoppailu onkin ihan parasta ajan hyötykäyttöä :)! Itse tilailin Belle & Boon jouluisen seinätarran eilen lasten mentyä iltaunille. Päikkäriaikaan kun nuo ovatkin jo siellä dagiksessa.
Joulufriikki yhtyy kaikkeen yllä olevaan. Glögit ja joululaulut olleet jo mukana fiilistelyssä marraskuun alusta alkaen… Mun suosikkinettikauppa on The Outnet, jonka löytyminen kaduttaa välillä suunnattomasti. Siellä kun tekee jatkuvasti niin hyvä “säästöjä” :)… La Coqueta teki muhun lähtemättömän vaikutuksen personoidulla viestillä. Gap Kidsiä käytän tasaisen jatkuvasti erityisesti poikien vaateostoksiin – Kotiin toimitus yhdessä päivässä. Täytyykin käydä bongaamassa tuo Tiffanyn video – ja ehkäpä kirjoittamassa joulupukille pieni aiheeseen liittyvä toivelista ;)…
Susanna, ihanaa kun tietää, ettei ole ainoa joulufriikki maailmassa. Itselläni vähän helpottaa se, että Hattaran synttärit ovat marraskuun lopussa, ei tule laitetta kunnon joulusomistuksia ennen kun juhlat on vietetty! Mutta melkeinpä parasta joulussa onkin se odottelu ja valmistautuminen…
Lasten joululahjoista ostan varmaan ison osan täältä: http://www.eveiletjeux.com/
Sieltä löytyy söpöjä keittiö- ja kauppaleikkijuttuja, ja iso valikoima Djekon ihanuuksia 🙂
Annika, kiitos hurjasti sinulle tuosta linkistä. En ollut koskaan törmännyt ja sieltähän löytyy vaikka mitä ihanaa! Kiitos, kiitos, kiitos!
Oih Tiffanyn jouluvideo on jokavuotinen traditio. Joko se on tullut? Olen oikea fani. Sain romantiikan yliannostuksen kun mieheni kosi minua Brooklyn bridgellä, ja sanoi heti pökerryksestä toivuttuani, että lähdetäänkö Tiffanylle katsomaan sormuksia. <3
Hilu, ooh, maailman romanttisinta! <3 Ihan täydellinen kosinta!
Oi kuinka tunnelmallisia kuvia! Ihana paikka&aika tehdä jouluostoksia omassa rauhassa 😉 Mun jouluostokset on melkein kaikki tehty ja suurin osa tänä vuonna netin kautta. Olen myöskin ihan hulluna kauniisiin paketteihin ja purnukoihin ja ja.. 🙂 mutta joululahjat haluan paketoida itse, sillä teen niistä jokaiselle lahjansaajalle osoitetut/sopivat, aivan kuten pakettikorteista ja joulukorteista. Vie ehkä vähän enemmän aikaa, mutta yksi mun jouluperinteistä ja sitä omaa aikaa, jolloin kynttilät tuo tunnelmaa ja joululaulut soi. Tiffanyn jouluvideot on aina <3
Vau Ansku, olet kyllä hyvissä ajoin. Tosin minullakin on jo kaapin hyllyllä jouluostoksia, mutta lähinnä omille lapsille vasta… Paketoin mielelläni myös lahjat itse. Tilasin juuri Pariisista Entree des Fournissonista sellaista ihanaa nauhaa jossa kulkee kultainen teksti. Nyt metsästän kiiltävää kokovalkoista paperia…
Alennussankari.fi oli minulle uusi tuttavuus. Itse olen käyttänyt alennuskoodi.fi sivustoa.
Moi Aikki, minulle koko tällainen palvelu oli ihan uusi, mutta hyvähän se on tietää!
Sofia, joulukuu on niin kiireinen töiden osalta, että oli vähän niin kuin pakko olla ajoissa 😉 Vältin sillä liian stressit jouluostoksista työkiireiden lomassa ja saanpahan ne harvat vapaat nauttia vaan kotona olosta rentoutuen 🙂 Tosin huomasin juuri Stockmannin -20 % alen, että saatanpa vielä tehdä kuitenkin ostoksia… 😉 Toivottavasti löydät sitä kokovalkoista joulupaperia!