Dec
10

Päätimme joulukalenterilupauksen mukaisesti yhtenä iltana lähteä katsomaan Stockan jouluikkunaa. Ja ihanahan se oli, jaksoimme aika kauan ihailla söpöjä oravia essut päällään ja pupusia pinkeissä ruseteissaan. Mukaan otimme kotoa kuumaa kaakaota tyttöjen uusiin KeepCuppeihin. Nehän eivät varsinaisesti ole lapsille suunniteltu, mutta espressokokoiset (xs) mukit ovat juuri sopivat pieniin käsiin. Pienestä aukosta on myös helppo juoda sotkematta.

19 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|

Dec
9

Tähtianista ja kanelia

by Sofia   -   in Cooking

Ystävälläni on aina parhaat joulupuurot. Käymme siellä useimmiten jouluaattona aamupuurolla. Yhtenä vuonna riisipuuroon oli käännelty kermavaahtoa ja vaniljasokeria. Viimevuonna riisinjyvät oli kuullotettu voissa ennen nesteen lisäämistä. Riisipuuro tekee meillä hyvin kauppansa ja näin joulun alla se on ihana aamiainen viikonloppuna. Tällä kertaa laitoin joukkoon muutaman tähtianiksen, kanelitangon ja pari kardemumman palkoa. Poistin ne puurosta ennen kuin se sakeni liikaa. Riisipuuro nautittiin perinteisesti kanelisokerin ja voisilmän kanssa. Tähtianiksesta uuttuui lempeä ja jännä maku puuroon. Suosittelen kokeilemaan!

12 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|

Dec
7

Floral pink

by Sofia   -   in Random

Tämän viikon vaaleanpunaisissa yhdistyy kauniit kukat ja hempeän hailea vaaleanpunainen…

This weeks pink challenge combines together a light shade of pink with flowers…

Hääpäiväruusut   . Wedding anniversary flowers in a perfectly light shade of pink .

Libertyn lettinauhaa ostaessani netistä löysin tämän vaaleanpunaisen pikku silkkitupsun, olen vähän höpsönä tupsuihin…  I found this cute pink tassel whilst ordering the girls some Liberty floral ribbon for their hair. I think it will find it´s way on top of a Christmas present…

Juuri sopivan sävyinen ja myrkytön Kure Bazaarin haalean vaaleanpunainen kynsilakka. (Näitä myy ainakin Jolie ja Nudge.) The perfect light pink shade of nontoxic nailpolish in “beige milk”.

Muutama ruusu jäi myös Hattaran synttärijuhlista, ne pääsivät meidän tyttöjen kampauspöydälle… And some more pink flowers (cut short) on our dresser from last weekends birthday party.

 

Ihanan rauhallista viikonlopun jatkoa,

Lattemamma

p.s. Näette vielä mitä mr. Espresso sai minulta hääpäivälahjaksi, mutta se ei ollut vaaleanpunainen joten säästetään se toiseen ajankohtaan…

6 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|