Mar
20

Salade Nicoise

by Sofia   -   in Cooking

Ruuanlaitossa yleensä yksinkertainen on parasta. Silti ideat pääsevät välillä loppumaan ja ne ihan perus annoksetkaan eivät tule mieleen ruokakaupassa. Nizzan salaatti on yksi klassikoista ja niin helppo ja nopea valmistaakin. Silti oli taas kulunut tovi viime kerrasta kun sitä tuli tehtyä, kunnes näin inspiroivan kuvan kauniisti asetellusta Nizzan salaatista Pinterestissä sekä törmäsin lähikaupassa kestävän kalastuksen purkkitonnikalaan ja avot sitähän piti laittaa lounaaksi kun äiti tuli käymään kylässä. Samalla tuli järjestettyä lasten vaatekaappi, tarkoituksena kartoittaa mitä ensi kesälle on jo olemassa ja noukkia joukosta taas kassillinen pieneksi jääneitä vaatteita kiertoon. ” Valitettavasti” vaatetilanne näytti melkoisen hyvältä tulevaa varten joten muutamia kesäkenkiä ja valkoisia t-paitoja lukuunnottamatta mitään ei välttämättä tarvitsisi hankkia. Höh ( sellainen vähän sarkastinen, vähän aito höh…)!

Vaatteiden lisäksi värit olivat kohdillaan myös tässä herkullisessa salaatissa, joten jos sinunkin tekee mieli vaihtelua ja olet unohtanut tämän klassikon niin laitan nyt hyvän kiertämään. Nizzan salaatti ei sen kummempaa reseptiä tarvitse, kuvasta näkee kaiken mitä siihen tarvitaan. Lista menee näin; halutessasi salaattipohja, höyrytettyjä neulapapuja, mustia ( kalamata) oliiveja, tomaattia, keitettyä perunaa, keitettyä kananmunaa ja tonnikalaa. Päälle maun mukaan joko dijon- kastike tai balsamico- kastike ja suolaa & pippuria. Helppoa ja hyvää taas kerran.

Hyvää ja maukasta torstaita!

Lattemamma

I love the most simple classics on my plate, but sometimes even the best things are forgotten and not made in years. I stumbled upon a picture of a beautifully arranged salad Niçoise on Pinterest and then I found some environmentally friendly tuna at the grocery store and avot this had to be made. All you need is a salad base ( if you like), tuna, black olives ( kalamata are my favorites, or those really small ones from the South of France), string beans, cherry tomatoes, boiled egg ( I like the 5 min. eggs best on this) and some potatoes. Top it of with either a classic french dijon dressing or some balsamic vinegar dressing with salt and pepper and you are done. Now you need sun, rosé wine in you class, a fresh piece of baguette and the sound of the Mediterranean swooshing around you. Well actually all you need is the wine and bread as the rest you can easily imagine when you take your first bite.

Unfortunately we did not have any rosé in our wine cupboard so we “had” to make do with a light slightly chilled red… Luckily the baguette was still warm when it got home from the shop, they had just baked it when I got there.

 

13 COMMENTS
|
22,605 VIEWS
|
Partager sur Facebook
13 comments on “ Salade Nicoise „
Eeva, on March 20, 2014

Simple as that! Meidän illallinen pelastettu! Näitä sinun ihania ruokajuttuja lisää kiitos 🙂
Ja ps samainen ‘höh’ myös täällä.. ei kerrassaan mitään hankittavaa lapseille kesäksi!?

Sofia, on March 21, 2014

Kiitos Eeva, ruokajuttuja aina kun ehtisin vaan kuvata ateriat ennen kuin joku hotkii ne napaansa 😀

Ansku, on March 20, 2014

Kuulostaa (ja näyttää) maistuvalta! Tätä siis kokeiluun asap! Mulla tänään vähän samanlainen lounas: perus salaatti, jossa lisukkeena tavanomaisten lisäksi tonnikalaa, fetaa ja kananmunaa. Helppoa, nopeaa ja maistuvaa 🙂

Sofia, on March 21, 2014

Ansku hyvää on ja hyvältä kuulostaa sinunkin lounaasi!

Niina, on March 20, 2014

Herkulliselta näyttää! Mietin juuri yhtenä iltana, että pitäisi kirjoittaa ylös erilaisia salaatti- ja keittoideoita. Kesää kohden mentäessä maistuu taas kevyempi ruoka enemmän, mutta kaupassa on usein ideat hukassa. Ja sama höh täälläkin, mitään kesävaatteita ei varmaankaan ihan oikeasti tarvittaisi, ainakin aleaikaan pitää siis odotella… 🙂

Sofia, on March 21, 2014

Meinasin Niina tehdä tänne blogiin sellaisen keittojutun, jossa olisi useampi soppa samassa postauksessa. Variaatioita perus jutuista. Olisikos se kiinnostava?

Jenni, on March 20, 2014

Ihanasti aseteltu salaatti!! Nam!! 🙂 Kyllä kattaus on puoli ruokaa 🙂

Sofia, on March 21, 2014

Jenni, ihan hain ispiraatiota muilta ja tästä jakoon :). Kiitos kun jätät aina niin iloisia kommentteja!

Marja, on March 20, 2014

Tyttäreni ” tarvitsee” ehdottomasti (???) uuden kevättakin ja eksyin http://store.alexandalexa.com/kids-clothing/shop/new-in/girls sivuille. Yhtäkkiä tarveliste olikin aika pitkä… 🙂 Ihanaa päivänjatkoa:)

Sofia, on March 21, 2014

Marja, hehhee :D! Kummasti ne tarvelistat kasvaa ja kasvaa… Mullakin oli pari aivan ihanaa kesäjuttua mielessä jotka oisin halunnu ostaa, mutta miten mä nyt ne itselleni perustelisin?!

Susanna, on March 20, 2014

Ai että. Tämä on viikonlopun ruokalistalla, on todellakin aikaa siitä, kun olen viimeksi tehnyt. Kiitos, kun muistutit! Ja terkut ihanan keväisestä Pariisista. Juuri käväisin Petit Bateaussa ja sailoriasujen inspiroimana päätin lukaista blogisi :). Jotain sieltä tarttui mukaankin, vaikkei olisi oikeasti mitään tarvinnut…

Sofia, on March 21, 2014

Susanna eiiii, mä haluun sinne! Mulla on aivan järkyttävä Pariisi kuume!

Niina, on March 21, 2014

Kiinnostaa kovasti, kaikki vinkit on tervetulleita! Varsinkin nyt, kun aloitan taas kotiäitielämän, sitä ruokaakin ennättää (ehkä) valmistaa enemmänkin 🙂