Aug
12

Back to school

by Sofia   -   in Good things for kids

Päiväkotiin paluu koitti eilen. Koska olen lomalla olisivat tytötkin voineet viettää vielä aikaa kotona, mutta heillä alkoi jo olla ikävä kavereitaan. Joten sinne menivät reippaat, pikkuiset poninhännät heiluen. Onneksi oikean koulun aloittamiseen on Hattarallakin vielä muutama vuosi. Mutta niin nopeasti tuo aika menee lasten kanssa. Kesän, meren ja auringon tuoksua emme aio ihan vielä pestä iholta kokonaan pois vaan toivottavasti saamme viettää muutaman pitkän viikonlopun vielä saaressa tänä vuonna. Tosin viikonlopulle on taidettu luvata auringonpaisteen sijaan vesisadetta ja ukkosta. Minun suosikki keliäni…

Miltä on tuntunut koulujen ja päiväkotien aloitus ja osalla työelämään paluu? Ajattelin viettää ensimmäisen ihan oman lomapäivän kotona tekemättä mitään ja niinpä eilen join pitkään aamukahvia sohvalla loikoilleen ja Suitsin kolmoskautta dvd´ltä katsellen. Ei hassumpaa. Josko tänään olisi jo liikunnan ja ystävien aika. Näen illalla rakkaista tyttökavereita leffan ja illallisen merkeissä.

The girls are back to daycare and they were so cute leaving out the door with daddy yesterday morning with their high ponytails and little backpacks with rain gear in them. I´m still on holiday so I was enjoying a moment to myself. I was lounging on the sofa with my coffee and season 3 of Suits. Not bad at all! But today I will get some exercise and see my girlfriends. We have a dinner and a movie planned. Not too bad either.

Lattemamma

p.s. Kuvissa La Coquetalta tilaamani “päiväkodinaloitusvaatteet”. Tilasin tosiaan vähän isompaa kokoa tytöille ( 5 & 6 vuotiaan) ja ne ovat kyllä hirmuisen isot vielä. Jopa viisivuotiaan koko jonka olin siis ajatellut Purkalle on vielä Hattarallekin vähän liian suuri. Eiväthän tytöt tietenkään oikeasti mokkakengissä leiki puistossa vaan hiekkaisissa tennareissa. Asut ovat silti aivan hurmaavat ja odotan kyllä hetkeä kun tytöt pääsevät niissä “samistelemaan”. La Coquetan yksityiskohdat ovat taas kerran todella kauniit. Tilasin nämä Arrieta takit, Siena mekot ja Hattaralle nämä kengät. Kiiltonahkakengät ovat Livlyn ( ja oikeasti Hattaran, mutta Purkan punaiset nilkkaremmikengät eivät ole käytön jäljiltä niin kuvaukselliset, ne ovat olleet ihan oikeasti puistokenkinäkin). Olin todella otettu kun La Coquetan halusi minut osakseen kuukausittaista “Mums in style” osiotaan blogiinsa. Jos haluat lukea haastatteluni, löydät sen täältä.

The outfits in the photos are from La Coqueta. I ordered them in too big of sizes so now the girls have to wait a year to wear these matching cuties. But they are pretty awesome so we can wait!

10 COMMENTS
|
11,026 VIEWS
|
Partager sur Facebook
10 comments on “ Back to school „
Täti Ruskea, on August 12, 2014

Todella kauniit vaatteet asusteineen. Olisivat niin “minun tyttöni” näköiset 😉 Meillä isot pojat lähtivät eilen kouluun farkkucapreissa ja pikeepaidoissa, jaloissaan tennarit. Pikkupoikien päiväkoti- ja kerhotaipaleet alkavat vasta ensi viikolla. Nyt vielä ohjelmassa kiireetöntä leikkiä aamusta iltaan. Tosin viikonloppuna vietetään vähän isompia synttärijuhlia ja järjestelyiden vuoksi koti on melkoisessa kaaoksessa. Teemana on “kahvila” ja juuri nyt alakerta alkaa olla täynnä pieniä kahvilapöytä&-tuoliryhmiä. Toivomme myös riittävän hyvää säätä, että kahvila voisi levittäytyä ulos asti. Ehdottelit jossain vastauksessasi minulle blogin perustamista. Voin kertoa, ettet ole ainoa 😉 Voin kertoa myös, että olen sitä moneen kertaan harkinnut ja nimikin olisi jo valmiina. Muutamakäytännön asia kuitenkin on ollut vielä jarruna. Suurimpana pohdinnan aiheena lasten kuvaaminen ja nimeäminen julkisesti.

Sofia, on August 14, 2014

Täti Ruskea, sitten vaan leikkinimiä keksimään ja teet niinkuin minä nykyään kun lukijoita on jo niin paljon ja tytötkin kasvaneet vähän isommiksi, jätät kasvot pois kuvista. Joo joo joo :D!!!

Pauliina, on August 12, 2014

Ihanat mekot ja kengät. 🙂 Kiva, jos tytöt viihtyvät noin hyvin päiväkodissa. Minkä ikäisenä tytöt aloittivat päiväkodissa ja oliko se mielestäsi hyvä ikä? Täällä jännitellään loppusyksystä alkavaa päiväkotia..

Sofia, on August 14, 2014

Kiitos Pauliina! Tosi hyvin viihtyvät, ollaan kyllä onnekkaita. On toki välillä aamuja, kun ei huvittaisi mennä, mutta nyt ainakin toistaiseksi tytöt menevät taas uudella innostuksella! Meillä aloitettiin noin parivuotiaina ja oli oikein sopiva ikä. Luulen, että on todella henkilökohtaista, eli ihan lapsesta, luonteesta ja kehityksen nopeudestakin kiinni mikä on sopiva ikä aloittaa.

Laura, on August 13, 2014

Olipa ihana haastattelu sinusta Sofia! Nauti vapaahetkistäsi, joskus on hyvä käpertyä sohvan nurkkaan lataamaan akut. Meillä uusi arki tarkoitti isommalle eskaria ja pienin on aloitti hoitotädin luona. Molemmat intoa täynnä; kyllä se olen minä, jolla on eniten sopeutumisvaikeuksia olla lapsista erossa.

Sofia, on August 14, 2014

Kiitos paljon Laura! Tsemppiä teille uuteen arkeen!

Jonna, on August 13, 2014

Voi ei, nämä tilaamasi vaatteet asusteineen ovat niin super suloisia! <3
Meidän mamsellin on aloittanut nyt koulutien ja pukeutumismallia haetaan kavereilta. Keskustelemalla pääsemme kuitenkin vielä yhteisymmärrykseen vaatetuksesta. 😉

Ihana juttu sinusta La Coquetan blogissa! 🙂

Sofia, on August 14, 2014

Kiitos Jonna <3

Katja, on August 28, 2014

La Coqueta :lla on tosiaan niin ihania vaatteita. Teinpä minäkin ensimmäisen tilaukseni sinne tänään. Vielä oli alevaatteita jäljellä ja tilaukseen tuli oman tytön mekon ja takin lisäksi ihania vauvalahjoja ystäville. Marraskuussa syntyy neljä vauvaa (miten just samassa kuussa niin monelle ystävälle, ihmettelen ;)), joille pääsen lahjoja ostelemaan.
Kiitos vinkistä taas, olin jo ehtinyt unohtaa La Coquetan, vaikka heidän uutiskirjeen tilaajana olenkin.

Sofia, on September 1, 2014

Katja, La Coquetan vauvajutut ovat niin hurmaavia!

Leave a comment
name
email
url
message