Aug
8

Onnen aiheita

by Sofia   -   in Random

Pitkästä aikaa onnen aiheita tänne blogiin! Onnea on ollut ihanien ystävien tapaaminen niin bebe-leivoksen ja cappuccinon kanssa kuin jääsampanjaa Mattolaiturilla lämpimässä kesäillassa nautiskellen, loman alkaminen jota juhlistin tekemällä suursiivouksen ja nyt juuri onnea on kirkas ja viileähkö merivesi ja etelän kesien tunnelma elokuisessa Suomessa. Koska näitä lämpimiä kesäiltoja ei ole loputtomasti, aion nauttia jokaisesta ja painaa niiden pehmoisen muiston lämmittämään mieltäni pimeän talven keskelle.

Onnelliseksi tekee myös vadelmat. Ne ovat tällä hetkellä herkullisimmillaan.
Raspberries are so sweet and delicious right now. They definitely make me happy!

Syksyn uusi Porter lehti oli täynnä kivoja artikkeleita. Muun muassa Poppy Delevignen häistä tehty juttu oli kuin pieni satu ja Martha Stewartista on aina kiinnostavaa lukea.

Helteiden keskellä viilentää syysmuodin lisäksi itse tehty jäätee. Tähän teehen on käytetty Laduréen thé Josephinea, reilusti sitruunaa, vähän hunajaa ja paljon kivennäisvettä. Jääpalakone kuuluu aina onnen aiheisiini, se on ihan mahtava keksintö.

The new Porter magazine was very good. Plenty to read there and it´s nice to slowly get in to the fall fashion mode too. I´ve been keeping myself cool in the city by sipping my home made ice-tea in front of an air conditioner.

Näin tämän kirjan ystäväni instakuvassa ja kansi houkutteli tilaamaan sen itselleni kepeäksi kesälomalukemiseksi. Rakkaustarina joka tapahtuu Como järven rannalla, ei varmasti hullumpaa lämpöisen viikonlopun riippumatossa lököttely lukemista. Tässä on ehdottomasti aihetta onneen.
Have you read this book? I bought it purely for it´s cover but am really looking forward to reading it this weekend on the island laying in a hammock somewhere in the shade. Oh happiness indeed!

Kaikista Jacadin alennusmyyntiostoksista tämän mekon kangas teki minut aivan erityisen iloiseksi. Eikös olekin hurmaava? Samasta kankaasta oli myös alessa uikkarit ja bikinit, mutta valitettavasti vain isoja kokoja oli jäljellä. Mekko odottelee Hattaraa ensi kesäksi. 

I fell in love with this fabric on a Jacadi dress I found on sale.

This La Coqueta´s bikini we ordered for Cotton Candy for next summer but she loved it so she has been wearing it ever since. This fabric is also so pretty and I love these ruffled very Souther European styled bikinis. Very suitable for little girls!

Nämä ihanat bikinit tilasin La Coquetan alennusmyynnistä monen muun aarteen lisäksi. Ne oli tarkoitettu Hattaralle ensi kesäksi, mutta hän rakastui niihin niin, että on pitänyt niitä jatkuvasti päällään. Jos harkitset samanlaisten tilaamista, niin suosittelen ottamaan muutamaakin kokoa isommat. Tilasin Hattaralle 7 vuotiaan kokoa ( sivulla lukee, että ovat pienehköt) ja ne ovat tosiaan jo nyt ihan passelit. Muut tilaamani vaatteet ostinkin sitten vahingossa liian isoina joten Hattaralle menee Purkalle ajatellut asut ja joudun odottamaan vielä vuoden, ennen kuin samisteluasut saadaan käyttöön. 

Ihastuin tähän kasvis paellan pakkaukseen Pinossa. Olen kyllä ihan höpsönä näihin kivasti pakattuihin elintarvikkeisiin. Takana näkyvät Setaran pastat ovat suosikkejani ja voin sanoa pienenä vinkkinä, että Eiringissä jossa niitä myydään on tämän kuun kaikki tuotteet -20%, myös nämä pastat. Eiring on muuttamassa suurempiin tiloihin. Haaveilen myös vihdoinkin panostavani De Buyerin isoon kattilaan ( ja toki muutama erinomainen paistinpannukin kävisi!), niitä nimittäin harvoin näkee alennetuin hinnoin.

Is this paella box not just the prettiest? I really like it. I often wonder why some ( dare I say most) products have such horrific packaging.

So a lot of little things that make me happy at the moment. But most of all I´m loving the hot weather that has been covering Finland for the last weeks. Mostly just for the nights. In Finland summer nights are very light and bright and only in August the sun starts setting a little earlier. But by August the weather is often already much cooler so to have these warm but dark summer nights in Finland is really special and reminds me of holidays in Italy and France. I´m enjoying every moment and will think of them when it´s soon dark and cold again. The memories will keep me warm throughout the winter. 

Have a delightful weekend!

Toivon viikonloppuusi ihania onnen aiheita. Pieniä, suuria ja suloisia…

Lattemamma

4 COMMENTS
|
7,787 VIEWS
|
Partager sur Facebook
4 comments on “ Onnen aiheita „
Laura, on August 8, 2014

Ihania onnen aiheita! <3 Kiitos, että jaat hyvää mieltä! 🙂

Sofia, on August 12, 2014

Kiitos Laura <3

Ansku, on August 8, 2014

Ihana postaus! Todellakin, aivan ihania onnen aiheita!! Näistä tulee itsekin hyvälle mielelle <3 Aurinkoista viikonloppua lomalaiselle! 🙂

Sofia, on August 12, 2014

Ihana Ansku! Toivottavasti lomasi on ollut myös ihana!

Leave a comment
name
email
url
message