May
22
Have a great weekend
by Sofia - in Random
Täydellinen lomaviikko alkaa lähentyä loppuaan. Olen saanut halailla pyyhkeisiin kietoutuneita uinnista viluisia pikkuisia tyttöjä sylissäni. Viileä tyttö lämmintä ihoa vasten aurinkotuolissa makoillessani mielessäni oli yksi ajatus. Kaikki unelmani tulevat toteen juuri tässä, juuri nyt. Monesti pientä vauvaani nuuhkiessa ajattelin samoin tai kun olen silitellyt pienen tytön selkää nukkumaanmeno aikaan. Katsellessani kikattelevia ja tanssivia tyttöjä. Tai kun lapsi kiipeää isänsä syliin ravintolaillan jälkeen ja painaa päänsä olkapäälle ja halaa pienet kätensä kaulan ympäri ja nukahtaa siihen onnellisena. Nämä ovat niitä hetkiä joita kuvittelin parhaissa unelmissani eläväni äitinä ja niitä saan kokea päivittäin. Kiitollisuus on sanoinkuvaamatonta. Olen myös saanut tällä viikolla rakentaa simpukoin koristellun hiekkalinnan ja uida suolaisessa meressä. Olen kuunnellut aaltojen pauhua ikkunan alla tuulisempana päivänä. Aamulla upeaa maisemaa kahvikuppi kädessäni katsellessa olen miettinyt, että paljon muuta ei ihminen tarvitse ollakseen onnellinen. Elämää suurempaa kauneutta. Se riittää.
I hope you all have a great weekend! My week has been spent building sand castles with my family and cuddling girls wrapped in towels in my lap making them warm after long swims in the pool. I have swam in the ocean and tasted the salt and I have listened to the waves roaming below my window on a windier day. So all in all it has been an excellent week. I told my friend that just looking at the view we have from our window while holding my morning coffee is enough to make my day great. You know some people would think that being happy with so little means you must be a little dull but in the end when it all comes around and we have complained about bad wine or scratchy towels or whatever we might think to complain about those things are trivial as those special things like an amazing view is all that truly matters. They are the moments we remember and cherish. The moments that make us feel all filled up in our souls. Besides I really liked a quote I saw a while back.
” There is nothing wrong with loving the crap out of everything. Negative people find their walls. So never apologise for your enthusiasm. Never. Ever. Never.”
Remember that.
Hope you have a great weekend!
Hyvää viikonloppua!
Lattemamma
<3 Niin samoissa tunnelmissa. Ihanaa viikonloppua!
Juuri näin 🙂 Nuo on sellaisia ihania hetkiä joita tallentaa sydämeensä ja muistelee vielä vanhana mummona. Ihanaa loppulomaa Sofia sinulle ja perheellesi ja mukavaa viikonloppua kaikille blogin-kanssalukijoille 🙂
Kiitos Niina ja Katja <3