Mielenkiintoinen kirjoitus! Tuli ihan ikävä kerrostaloon keskustaan. Olen asunut melkein koko elämäni vanhoissa kerrostaloissa Helsingin kantakaupungissa, ja luulin että se olisi minulle ainoa mahdollinen asumismuoto. Sitten tapasin mieheni, joka ei voisi kuvitellakaan asuvansa kerrostalossa. Alkuun oli pieni shokki muuttaa paritaloon pientaloalueelle, mutta lohdutukseksi sain kirjastohuoneen, jollaisesta olin aina haaveillut. Minullakin on liikaa kirjoja, ja nyt ne ovat vihdoin siististi yhdessä paikassa. Nykyisin rakastan rauhallista ja luonnonläheistä asuinaluettamme, ja mietin usein, että jos en olisi tavannut miestäni, en olisi koskaan tullut kokeilleeksi tällaista elämää, joka onkin ihanaa. Huomasin myös, että varsinkin nyt kun on lapsi, oma piha on tosi kätevä olla olemassa, ja rattaat saa suoraan ulko-ovesta kuraeteiseen.

Barbamama, Täti Ruskea ja Kirsi,

Ymmärrän kyllä niin hyvin juuri nuo syyt asua muualla kuin keskustassa kerrostalossa. Ja tosiaan, olisihan se kiva kun voisi päästää lapset keskenään leikkimään pihalle. Olen muuten huomannut, että mm. ystävilläni jotka asuvat Espoossa juurikin Kirsin kuvaileman tyyppisessä rivitalossa oppivat lapset ehkä vähän aiemmin mm. pyöräilemään ja liikkumaan itsenäisesti ulkona. Tosin ei Etelä-Helsingissäkään ( tietyillä alueilla ainakaan) ole ihan hirveästi liikennettä jatkuvasti. Esim. Skattalla ja Krunassa lapset oppivat aika nopeasti kulkemaan yksin vaikkapa kaverin luokse naapurin kortteliin jne. Mutta en toki viisivuotiasta päästäisi missään nimessä yksin ulos!

Olipas kiva ja mielenkiintoinen postaus! Itse en ikinä haaveillut omakotitaloasumisesta. Meillä oli haaveena asua kaupungin keskustassa. Ensimmäinen oma kotimme olikin juuri sellainen. Vanha ihana talo korkeine huoneineen ja kakluuneineen, turvallinen pihapiiri ja naapurit ja vain pieni kävelymatka “torille”. Asunto oli riittävän kokoinen myös lapsiperheelle ja sinne syntyikin kaksi vanhinta lasta. Esikoisen taaperovuosina jotenkin itsellekin yllätyksenä syttyi ajatus talon rakentamisesta ja siihen kuluikin toisen lapsen vauvavuosi. Emme olleet mieheni kanssa milloinkaan asuneet omakotitalossa. Ajatus talon pohjasta kuitenkin syntyi melko nopeasti ja yli kymmenen vuoden ja perheen kasvamisen jälkeen, olemme yhä tyytyväisiä sekä pohjaratkaisuun, että ylipäätään rakentamisratkaisuun. Huomaan kuitenkin, että mieli vetää edelleen keskusta-asumisen puoleen ja uskonkin, että lasten kasvaessa ja kotona asuvan perheen pienetessä, voimme hyvinkin muuttaa jälleen keskustaan. Ps. Haaveilemani kirjastohuoneen sain muuton myötä, tosin pienimuotoisena se oli kyllä jo kaupunkiasunnossakin 🙂

Enpä voisi kuvitellakaan asuvani kerrostalossa saati Helsingin keskustan lähettyvillä. Asumme rivarissa, jossa on oma pieni piha ja yhteinen piha-alue kiva ja suojaisa. Lapset voi päästää yksin ulos ja he voivat aivan rauhassa skuuttailla, pyöräillä, leikkiä piilosta, seikkailla ja kiipeillä, mennä pihakavereille ja pelata pihapelejä. Ei tarvitse pelätä autoja, koska asumme päättyvän tien päässä ja meillä on kaiken lisäksi vieressä iso asfaltoitu kääntymispaikka, jossa kukaan ei käänny. En tiedä miten esim. tuon 5veen kanssa voisin asua kerrostalossa. Nyt hänkin saa temmeltää pihalla kavereiden kanssa ihan rauhassa ja ikkunasta näen hänet koko ajan. Ja kesän kun pitää oven auki, kuulee myös kaiken. 🙂

Tämä oli mielenkiintoinen postaus ja tämän innoittama juteltiin miehen kanssa pitkään lauantai-iltanan punaviinilasillisen kera, että voisiko meidän perhe asua kaupungissa. Miehen kanssa molemmat olimme sitä mieltä, että kyllä, ehdottomasti… Ei ehkä aivan kantakaupungissa mutta hoodeilla Munkkiniemi, Lauttasaari hyvinkin. Lapselle vaan muutto kaupunkiin olisi varmasti ihan liian suuri muutos. Nythän lapsi liikkuu kaveriporukassa oman kylän alueella suht vapaasti, rakentelee majoja metsään, kulkee omin nokin lähimetsässä jne jne. Helsingissä käydessä hän muistaa aina todeta, “en käsitä kuinka ihmiset voivat asua keskellä kiveä, täällä ei ole metsää, eikä puita, eikä hirviä eikä luontoa”. Vaikka minä näenkin Helsingin vihreyden, niin ymmärrän myös lapseni kivikylävertauksen. Ihanaahan on se, että kaikilla on valinnanvapaus asua siellä missä hyvältä tuntuu. Elämän muuttuessa, näitäkin voi pohtia <3.

Hyvä alkavaa viikkoa! Tänään oli ihanan raikas ilma, kun aamulla vein koiran ulos.