Oct
22

Sadepäivä

by Sofia   -   in Interior design

Sadepisarat valuvat ikkunaa, osa kiireisinä, osa helmiä sen pintaan muodostaen ja hiljalleen alaspäin laskeutuen. Debussyn kipeän kauniit ja kepeän ilahduttavat pianosävelmät liitelevät makuuhuoneen ilmassa ja vihdoin ehdin hetkiseksi asetella sormet kirjoittamaan. Tai ehtimisestä ei oikeastaan ole kyse vaan asioiden järjestykseen laittamisesta. Joku jää aina viimeiseksi, joskin ehkä vain haaveilun ja kahvikupposenkin takia.

Suloinen Purkka ehti täyttää jo yhdeksän vuotta viime viikolla. Vastahan täällä vietettiin hänen Petteri Kani juhliaan kun hän oli ollut elämässämme vasta vuoden ja blogikin otti ensiaskeliaan. Hänestä on kasvanut ihana tyttö joka nautiskelee elämästä, rakastaa edelleen tehdä asioita rauhallisesti, on huomaavainen ja hyvä ystävä. Syntymäpäivän kunniaksi tavoitteena on ollut viimein viimeistellä hänen huonettaan. Molempien lasten huoneet jäivät sisustuksen osalta hieman kesken kun muutimme tänne joten nyt olisi ehkä aika tarttua tähän. Purkka sai vanhemmiltani syntymäpäivälahjaksi antiikkisen Kustavilaisen pöydän josta tulee hänen kirjoituspöytänsä. Etsin siihen vielä tyyliin sopivaa tuolia hänelle. Myös kattovalot uupuvat edelleen molempian tyttöjen huoneista ja niille olisi erityisesti nyt tarvetta kun pimeä aika on taas käsillä.

122449437_801700553960491_307841429289733460_n

122455770_344783456806964_8796817587883034000_n

122490001_2880359655528552_6622792539603196429_n

Yritän saada pikimmiten huoneeseen jotain aikaiseksi jotta saisin sen jopa tännekin kuvattua. Kyselin nimittäin instagramin kautta mitä huoneita kodistamme haluaisitte nähdä blogissa erityisesti ja lastenhuoneet olivat korkealla toiveiden listalla. Tuntuu, että hauduttelen ajatuksia välillä liankin kauan mielessäni kunnes saan ne toteutettua. Eivät lapset onneksi kuitenkaan missään laatikoiden keskellä joudu asumaan sillä aikaa!

Nyt toivottelen kaunista sadepäivää ja pyrin palaamaan tänne pian jonkun ihan oikean aiheenkin kanssa!

Lattemamma

p.s. Kuvissa uusi pöytä siis tällä hetkellä Purkan huoneen ulkopuolella eli olohuoneessamme. Asettelin siihen muutamia omia lempiasoitani sillä aikaa kun käymme lastenhuonetta läpi. Cire Trudonin kynttilä ja ihana koralli joka on yksi lempiasioistani ovat molemmat Proloquesta. Sinettilakat ja höyhen sinetti ovat Room32 liikkeestä Fredalta.

2 COMMENTS
|
1,915 VIEWS
|
Partager sur Facebook
2 comments on “ Sadepäivä „
Sinna, on November 10, 2020

Kiitos ihanasta blogista. Olisin toivonut asupostausta sinun vaatteista, niiden ostokriteereistä ja -paikoista, sekä kuinka usein ostat vaatteita, paljon niihin olet valmis “sijoittamaan”? Missä suosit laatua vai kelpuutatko ns. ketjuliikkeitä? jos, niin mitä. Samoin ostatko kaikki lastenvaatteet ulkomailta?

Sofia, on November 12, 2020

Kiitos Sinna ja hyvä postaus aihe jota olen varmasti monesti käsitellytkin ohimennen blogissa, jopa ihan viime aikoinakin neule postauksen yhteydessä, mutta voisin jossain kohtaa yrittää koostaa aiheesta ihan omansakin postauksen!

Leave a comment
name
email
url
message