May
24

Mitä täällä oikein tapahtuu?

by Sofia   -   in Random

Sillä aikaa kun te olette olleet (liian?) pitkällä virtuaalimatkalla Pariisissa, minä olen ehtinyt tehdä kaikenlaista. Kuten laittaa perheelle ruokaa, suunnitella ja toteuttaa kahdeksalle viisivuotiaalle pojalle Superhero synttärijuhlat, sovitella vaatteita tulevia kuvauksia varten, käydä kampaajalla ja pakata kimpsut ja kampsut. Suuntana on nimittäin nyt ensimmäistä kertaa tänä vuonna saari!

Mr. Latte totesi, että mukaan lähtee nyt joko uusi grilli (vanhan elämä tuli suurkulutuksen jälkeen tiensä päähän viimekesän lopuksi) tai muu tarpeellinen. Pohdimme sitten, että mitä tässä nyt pitäisi priorisoida. Puhtaita, silitettyjä, ihanan pehmeäksi kuluneita vaaleansinivalkoraitaisia lakanoita joissa nukumme onnellisina kesät saaressa, pyyhkeitä yms. vai sitä, että saamme grillata kauden ensimmäiset herkut. Valitettavasti järki voitti kurnivan vatsan äänet ja mukaan lähtee nyt tarpeelliset tarvikkeet ja grilli tulee sitten seuraavana viikonloppuna. Onneksi saaressa voi tehdä vaikka mitä muutakin ihanaa ruokaa. Ehkäpä aloitamme yhdellä suurista suosikeistamme, pinaattivohveleista kylmäsavulohella ja smetanalla.

Toi viikonlopun menu tullessaan mitä tahansa ja oli keli sitten aurinkoinen tai villi ja myrskyinen, olen juuri nyt maailman onnellisin. Saari, meri, hiljaisuus, sauna, kaivosta kannettu vesi ja oransseissa pelastusliiveissä pyörivät lapset. Siitä on tämä viikonloppu tehty.

Toivotan sinulle aivan erinomaista ja ihanaa viikonloppua!

Lattemamma

p.s. Mini hipstereiden Superhero juhlista juttua tulossa, samoin Pariisin ruokavinkkejä ja muuta kivaa.

p.p.s. Keksien koristelukurssilla on vielä tilaa. Jos olet kiinnostunut fondant koristeltujen keksien tekemisestä niin voit ilmoittautua tähän kommentoimalla tai osoitteeseen contact(at)lattemamma.fi. Kurssi järjestetään yhteistyössä Unelma Bakeryn kanssa Etelä-Helsingissä 4.6. 2013, se kestää 2h ja maksaa 45 €. Olisi oikeasti kiva nähdä sinua siellä! ( ja aioin puristaa unelma bakeryn tytöiltä vinkin siihen miten fondantista saa tehtyä täydellisen rusetin…)

Kuvat eiliseltä välipalatauoltamme kotipihalla. Sade hellitti ja me ryntäsimme heti ulos vaikka märkää olikin vielä. Purkan sadetakki Petit Bateau, farkut DKNY, tennarit Superga. Lattemamman takki Gant, raitapaita Zara, farkut Rules by Mary ja tennarit Converse. Purkka oli saanut siskoltaan postissa herkullisen postikortin…

4 COMMENTS
|
8,566 VIEWS
|
Partager sur Facebook
4 comments on “ Mitä täällä oikein tapahtuu? „
Ansku, on May 24, 2013

Oi mitkä suunnitelmat viikonlopuksi! Tuli joskus aikaisempina vuosina vietyttyä kesäisiä viikonloppuja saaressa ja ne olivat ihan parasta; meri, hiljaisuus, saunominen, luonto..kaikenlainen tekeminen tai vaan oleminen 🙂 Ihanaa viikonloppua! Nauttikaa <3

Sofia, on May 26, 2013

Kiitos Ansku, saaret ovat maailman paras asia..myös 😉

Minna, on May 24, 2013

Ihanaa viikonloppua! Kuluvan viikon kuulumisianne on ollut ilo lukea. Oikein aistin ihanan tunnelman matkallanne.. Käytännön vinkit matkoille oli myös virkistävää luettavaa.

Sofia, on May 26, 2013

Kiitos Minna!!!

Leave a comment
name
email
url
message