Aug
22
Kevätkananpoikaset syksyllä
by Sofia - in Cooking
Mistä te saatte inspiraation ruuanlaittoon? Ihan sellaiseen arkiruokaan kotona. Välillä minulla on selkeä visio siitä mitä haluan tehdä (esimerkiksi kokeilla jotain uutta reseptiä), joskus tulee tarkkoja toiveita muilta perheenjäseniltä ja toisinaan käy niin, että kävelen kauppaan, halliin tai torille ja saatavilla olevat raaka-aineet vievät minut oikeaan suuntaan. Useimmiten silloin syntyy parasta ruokaa.
Joskus käy myös niinkin onnekkaasti, että ystäväsi soittelevat ovikelloa ja tulevat suoraan tuoreita maisseja poimimasta. Silloin maissit saavat viedä ja muu tulla perässä. Tuore maissi on mielestäni parhaimmillaan keitettynä, voisulalla silattuna. Ripaus suolaa päälle ja maissi pääsee loistamaan omana itsenään! Yksi maissintähkä ei kuitenkaan ehkä vastaa mr. Latten (tai neuvolantädin) käsitystä täysipainoisesta illallisesta. Siksipä maissit tarvitsivat pieniä ystäviä vierelleen. Lähikaupan lihahyllyllä odotteli pikkuruiset kevätkananpojat ja nappasin ne kainalooni. Myös sitruuna ja timjami huutelivat vihanneshyllyssä kotiinpääsyä. Kotona vihanneslaatikosta kaivettiin vielä sipulia, perunaa ja punajuurta. Nopea ja helppo illallinen oli lähes valmis uuniin.
Aug
21
Monissa paikoissa on varmaankin alennusmyyntien viimeiset viikot käynnissä. Ihania syysuutuuksia tulee kokoajan lisää kauppoihin ja kesävaatteet alkavat tuntua jo turhalta ajatukselta. Jos nyt kuitenkin tietäisin, että minulla olisi ensi kesänä pieni vauva, niin nämä suloisuudet pääsisivät ehdottomasti ostoslistalleni…
Marie-Chantalin kauluksellinen body. Kaulukseen on kirjailtu kaksi merihevosta. Täydellinen myös talveksi neuletakin alle ♥
Aug
20
Sinne mieli kaipaa minne sen antaa kantaa
by Sofia - in Cooking
Joskus ajatusten on hyvä antaa vaeltaa muistoihin. Lähelle tai kauas. Ainakin niihin kauniimpiin ja suloisesti kultautuneisiin. Ei niinkään haikeutta luomaan, vaan tuomaan tullessaan sen nautinnon jonka niiden eläminen on joskus meille tuottanut. Kun syksyn tuoksu saapuu hiljalleen ilmaan, tuo se mieleen monia ihania vuosia, päällekkäisiä muistoja ja ne sekoittuvat mielessä lapsuuden märiksi lehtikasoiksi ja polkupyöriksi koulutiellä. Sateenvarjojen alla juoksenteluksi Euroopan muodin pääkaupungeissa, nopeasti juotuun espressoon kiireessä castingeihin. Mutta tällä kertaa annoin ajatusten kantaa vähän lähemmäksi, lämpimään syksyyn joka ei saapunut lainkaan niin aikaisin kuin Suomessa.
Firenzen Pohjoispuolelle nousee kukkulat. Siellä, pienessä kylässä, jollakin kukkulalla on talo. Taloon kuljetaan portin lävitse, valaistua käytävää jota reunustavat kasvien lisäksi vikkelästi kipittävät sisiliskot. Käytävän päässä on piha. Ulkona on jo pimeää, mutta pihalle on katettu illallinen kynttilänvaloon. Ilmassa tuoksuu vielä lämmin päivä vaikka onkin pilkkopimeää. Maistat ehkä hedelmäisen oliiviöljyn bressaolan ja rucolan päällä. Rapeakuorista leipää kastetaan viimeiseenkin öljyn rippeeseen. Maailman paras kokki on ollut keittiössä. Illallinen on saanut mausteeksi rakkautta, omia lapsia ja vaimoa, mutta erityisesti ruokaa kohtaan.
Kun aamu valkenee ulkona, hiippailen kahvikuppini kanssa terassille ihailemaan siltä aukeavaa maisemaa. Valtavien yrttipensaiden huumaava tuoksu, jossain soivat kirkonkellot ja Italian utuinen aamu kutkuttavat sielun syvyyksissä. Päivä voi olla kuuma, mutta aamulla terassin kivetys on viileä varpaiden alla ja sisällä joku aloittaa aamunsa jazzilla.
