Dec
17

Joulunalusviikolla

by Sofia   -   in Interior design  Random

Ihana Pariisi on taas koettu ja nyt voi hyvillä mielin keskittyä joulun odotukseen. Kauanhan ei enää tarvitse odotellakaan.

Joulunalusviikko menee ainakin meillä mukavan vauhdikkaasti erilaisissa menoissa ja ystäviä tavatessa. Muun muassa ihana 80-vuotias kummitätini on kutsunut minut tyttöjen kanssa luokseen askartelemaan joulujuttuja, on glögitreffejä ja yhtenä iltana olemme ystäväni kanssa sopineet pienille tytöillemme piparkakkujen leivonta & koristeluillan (talot ja piparit on hyvä olla valmiina, tytöt voivat itse leipoa pellillisen ja keskittyä sitten lähinnä koristeluun).

Tein sunnuntai-iltana valmiiksi jouluisia leivonnaisia viemisiksi kyläpaikkoihin, niistä kuvia ja ohjeita yritän laittaa pikimmiten (jos joku vielä miettii mitä jouluksi laittaisi). Siten voin vaan nauttia tunnelmoimisesta ja yhdessä tekemisestä stressaamatta viemisiä enää sen enempää.

Laitoin viimeviikolla omia vanhoja lapsuuden joulukoristeita tyttöjen huoneeseen. Tässä vähän jouluisia tunnelmia…

 

Tytöt ovat saaneet kuvakalenterin lisäksi pieniä aarteita, herkkuja ja viestejä tontuilta kalenteriin jonka olen vuosia sitten teetättänyt ystävälläni. Kalenteri on tehty pellavapussukoista joihin on kirjailtu numerot vaalealla langalla.

 

2 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|

Dec
12

Paris Paris

by Sofia   -   in Random  Shopping

“Paris is always a good idea”

-Audrey Hepburn-

Kuva täältä, found via Pinterest.

Olen lähdössä loppuviikoksi Pariisiin joulutunnelmia haistelemaan ja maistelemaan. Saan nauttia (lähes) joka vuosi perinteisestä jouluostosreissusta yhdessä maailman kauneimmista kaupungeista. Ihailen kauniita ikkunasomistuksia, juon lasin vin chaudia lämmikkeeksi, syön ihanan kuohkeaa tuoretta croissantia aamupalaksi café au laitn kanssa, vien yhden rakkaimmista ystävistäni L´avenuehun 30-vuotis syntymäpäivälounaalle  ja yleisesti vaan huokailen onnesta. Tavataan täällä taas ensi viikolla uudelleen inspiroituneissa tunnelmissa täynnä Joie de Vivreä!

Á bientôt,

Lattemamma

p.s. Tässä vielä muutama lempikauppani Pariisissa joissa aion käydä, kurkkaa jos olet kiinnostunut tai tahdot vinkkejä Pariisin reissulle.

0 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|

Dec
11

Eilen päästiin munkkien makuun ja vielä olisi yksi resepti luvassa. Tällä kertaa minidonitseja. Tai Baby… babydonitsit kuulostaa niin ihanilta ( baby mitävain taitaa mielestäni kuulostaa aina ihanalta, niinkuin babyblue tai babypowder…). No niin, tässä oli siis tarkoitus miettiä näitä leipomisia. Eli donitseja… ja kuorrutetaan ne kiiltävällä hunajanmakuisella tummalla suklaalla. Voisihan donitseja maustaa vähän joulusta tutuilla mausteillakin, kuten kardemummalla, jauhetulla inkiväärillä, kanelilla ja vaikkapa ripauksella muskottipähkinää tai maustepippuria. Lämmin donitsi ja lasi kylmää maitoa on oivallinen yhdistelmä. Pitemmittä puheitta, babydonitsien resepti.

1 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|