Jul
19
La Coqueta Kids part 2
by Sofia - in Good things for kids Shopping
Ihastelin täällä uutta tänä keväänä ensimmäisen mallistonsa lanseerannutta merkkiä La Coqueta Kids. Nyt tilaus sieltä oli saapunut postiin sillä aikaa kun olemme olleet saaressa. Pikkuiset ostokset saapuivat suloisissa kangaspussukoissa ja käsinkirjoitetun viestin kera. Vaatteet vaikuttavat hyvin tehdyiltä ja ovat kyllä kaikin puolin kauniit. Odotan tämän merkin syysmallistoa innolla.
Ja mitäkö sieltä sitten meille tällä kertaa tilattiin? Suloinen valkoinen puuvillapaita jossa on kaunis kaulus sekä alkusyksyksi kengät uudessa, isompien lasten dagiksessa aloittavalle Hattaralle. Meillä käytetään paljon hameita ja mekkoja, joten niihin sopivat nahkakengät jotka ovat hyvät ja tukevat jalassa, sekä lapsen itsensä helppo pukea, olivat ihan ehdottomat. Näissä on solkikiinnityksen sijaan velcro-tarranauhaa, joten Hattaran on helppo laittaa ne itse jalkaansa ja riisua. Jos valinta olisi ollut minun, olisin tilannut klassiset tummansiniset, mutta tällä kertaa Hattara sai itse valita “isojen tyttöjen kengät” ja hän päätyi kirsikanpunaiseen väriin (ne ovat unikonpunaiset, mutta hän kyllä kertoo kaikille valinneensa kirsikanpunaiset). Punainen on kaunis sekä harmaan, että tummansinisen kanssa ja mielestäni myös aivan täydellinen pari valkoiselle ja vaaleansiniselle, joten onnistunut valinta Hattaralta. Eivätkä ainakaan mene kengät sekaisin sitten naapurin kanssa.

Kengät ovat suloiset myös jalassa. Makkaralla olevat sukat Jacadin, mutta seuraavassa tilauksessa meille tulee La Coquetasta myös sukkia. Ne eivät ole heidän omiaan, vaan Espanjalaisen valmistajan Condorin ja ribbipolvisukat kun vaan sattumoisin tekevät minut onnelliseksi…
Tilasiko joku muu ihanuuksia La Coqueta Kidsiltä? Minusta olisi oikeasti ilo kuulla jos joku on tehnyt ruokia jakamieni reseptien mukaan tai löytänyt jotain suloista (ja tietenkin tuikitarpeellista) blogini kautta.
Nyt eletään niitä kesähetkiä jotka sitten elävät haaveissamme talvella voimavarana ja lupauksena taas saapuvasta auringosta ja valosta. Nautitaan joka hetkestä ja painetaan ne muistot syvälle sisäämme. Kaunista viikonloppua!
Lattemamma
p.s. Paita on a-linjainen ja käy suloisesti myös legginsien kanssa tai housujen päälle puettuna.

Ihania – täytyykin tsekata poikien mallisto! Tein muuten visiitin Tallinnaan, kun kerroit, että sieltä löytyy lähin Jacadin liike. Voi valinnan vaikeutta, kun kaikki vaatteet olivat niin ihania eli kassit täyttyivät… KIITOS vinkistä – syksyllä uudestaan!!!
Tuplamamma, eipä kestä 🙂 Jacadi on kyllä kestosuosikki <3 ja hintalaatusuhde on mielestäni erinomainen.
Meille tuli pari viikkoa sitten tilauksessa sama paita, samat kengät ja pitsi-ja ribbisukkia. Olisin tilannut sen vaaleansini-valkoraitaisen mekonkin, mutta se oli jo (onneksi) loppuunmyyty. Kiitos siis vinkistä! Meidän tytöillä taitaa mennä maut täysin yksiin. Neljävuotias rakastui noihin kenkiin niin, ettei enää muita kenkiä pitäisikään. 🙂
Niina, mäkin olisin tilannu just sen mekon, mutta olivat loppu! Siis niin sama maku 🙂 Ja sukat tulee seuraavaan tilaisuuten, koska tehtiin nettishoppailua landelta ja piti kartoittaa ensin kaupungissa sukkalaatikon tilannetta, ettei tule turhia ostoksia. No eiköhän sieltä löydy jotain tarpeellista syksyllä muutakin.
Kaunista viikonloppua sinnekin :)! En ole vielä tehnyt tilausta, mutta suunnitelmissa on juuri tuon kauniin klassisuuden vuoksi. Isosiskonkin vaatteita on helppo säästää pikkusiskolle. Kyseiset Jacadin sukat on meilläkin suosikkeja. Ajattelin yhdistää ne mustien Mary Janejen kanssa häämekon kaveriksi :).
Eva/Citymami, meillä myös nilkkasukat/polvisukat ja Mary Janet on ollu vauvasta asti käytössä ollut yhdistelmä. Mikä sen suloisempi lapsella. Itsellänikin on ollut samat lapsena ja tytöillä onkin ollut parit mun vanhat sukat ja kengät säästettynä ja niitä onkin käytetty. Kuulostaa erinomaiselta hääasultakin! Itse olen tosi huono ostamaan lapsille mitään mustaa, yleensä aina tummansinistä, mutta hyviä klassikoita molemmat. Nyt on kuitenkin sitten punaista :). Ja koska pikkusiskolle kävi juuri sopivaksi siskon vanhat korallinpunaiset Bonpointin Mary Janet niin meillä kuljetaan nyt vähän “räväkämmissä” kengissä tällä hetkellä :D.
Reseptejäsi on kirjoitettu ylös ja viimeksi viikonloppuna tein taas raparperihilloa. On todella kiva tunne jakaa ajatuksia täällä blogissasi ja on ilo seurata kirjoituksia kun on niin “samanhenkisiä ihmisiä”. Tämä blogi on todella innostanut minua lapsiperheen arjen keskellä, kiitos siitä . Mukavaa viikonloppua!
Minna, kiitos sinulle aina niin kauniista kommenteistasi!
Hei! Ihania ja laadukkaan oloisia vaatteita La Coquetalla! En tohtinut tilata ihanuuksia vielä täksi kesäksi, kun ‘mekkokiintiö’ oli jo täynnä 🙂 Tosin ei kai neideillä semmoista olekaan… Mikä on mitotus vaatteissa ja vastasiko normikokoa? Syysmallistoa siis odotellessa! Ja Lattemamma, nuo sinun reseptit ovat todella ihania! Olen melkein jokaista kokeillut ja aina on tullut kiitosta ruokailijoilta 🙂 Eli suurkiitokset inspiroivasta ja piristävästä blogistasi!!
Eeva, tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat “mekkokiintiöllä” :). Olen ilmeisen huono arvioimaan vaatteiden mitoitusta kun Hattara on tuollaisen keskieurooppalaisen lapsen mitoissa (lähes 4 vuotiaana juuri alle 100 cm ja aika siro). Mutta tilasin siis meille esim. tuon paidan 5 vuotiaan kokoa ja se on kyllä hieman reilu, mutta erinomaisesti käytettävissä. Eli vastaa varmaan espanjalaista/ranskalaista mitoitusta, kokoa tai kahta isompaa kannattaa tilata. Kengät eivät ole ainakaan reiluja kooltaan. Hattaran kengänkoko on nyt 25/26 ja nuo 26 kengät ovat sopivat sukan kanssa. Kiitos sinulle kun jaksat aina kommentoida <3!
En ole tilannut, eikä meidän tytöt enää valitettavasti suostu klassisia vaatteita pukemaan 🙁 . Mutta siis noi lasten menorquinakset on ihanat!
Kiitos Stine. Ne ovat jo toista vuotta meidän lasten suosikkikesäkengät. Niin mukavat jalassa ja helppo pukea itsekin. Vanhempani toivat ne meille tuliaisina Palmasta, mutta oma veikkaukseni on se, että koska kengät ovat nyt olleet niin paljon esillä kaikissa ulkomaisissa blogeissa yms. niin ensi vuonna niitä saa jo mistä vaan. Mutta siis tuolla La Coquetassakin oli avarcaksia/menorquinaksia myynnissä, tosin sellaisia nilkkaremmillisiä.
Tilaus lähti. Kengät, synttärimekko, paitis, kasa sukkahousuja,sukkia ja rusetteja. Eli kiitos tästäkin vinkistä. Ennakoin, että Espanjalaiset vaatteet pieniä, joten otin 4 ja 5 vuotiaan kokoja 2 vuotiaalle. Mieluummin isoja kuin pieniä. Saas nähdä miten käy. Blogistasi on ollut super paljon hyötyä. Mm. Suklaakakku reseptisi on mennyt jakoon laajemmalekin joukolle. French toastit pääsivät meidän aamiaispöydän repertuaariin. Ja useat vaate- ja asustevinkit kokeiltu (white on whiten pyyhemekko, Livlyn ja NK:n rusetit (hyvä vinkki: yllättävän kivoja rusetteja saa myös accessorizesta ja Glitteristä) ja nyt tietysti tämä uusin espanjalainen tuttavuus. Ja monta muutakin. Kiitos!
Kiitos Susanna kommentistasi! Ja nimenomaan, mieluummin isoja kuin pieniä vaatteita, voi käyttää sitten myöhemmin. Aion myös tilailla ensi kerralla sukkien ja sukkisten lisäksi ainakin pari rusettipantaa, ihan täydellisiä (ja niitähän tarvitsee olla joka värissä, eikös vaan…).
On aina ilo lukea blogiasi ja saada kaikenlaisia vinkkejä ja etenkin reseptejä! Kaikki on kirjoitettu ylös ja suurinta osaa jo kokeiltukin, joitakin jo useamman kerran 🙂 Osa resepteistäsi/vinkeistäsi myös jaettu suositusten kera eteenpäin! Ehdottomasti paras blogi ja lempparini!! V-lopun jälkeen sitä aina odottaa, että saa arkiaamuisin kahvin kera lukea uuden postauksesi 🙂 Mukavaa viikkoa, taidetaan ainakin pk-seudulla saada nauttia tällä viikolla vielä auringosta! 🙂
Ansku, ihana kun jaksat aina kommentoida niin ahkerasti, se todella ilahduttaa minua! Kiitos sinulle <3
Hei Sofia – Kiitos valloittavasta blogistasi! Sinun vinkeilläsi olen löytänyt monia suloisia juttuja pienelle tyttärelleni: Ver de terren tuotteet, Babiatorsin aurinkolasit, yms. Samoin suklaakakkureseptiäsi on käytetty jo usein, ja muitakin pistetty korvan taakse. Kiitos siis! Lattemamman oman tyylin kulmakivet kiinnostaisivat myös. Ja näin ulkosuomalaisena kaikki vinkkisi tänne Keski-Eurooppaan liittyen. Merci beacoup ja ihanaa loman jatkoa!
Anitta, kaunis kiitos kommentistasi! Lattemamman tyylin kulmakivet laitetaan tuloille!