Jul
26
Lattemamman Helsinki; Karkkikauppa Sweetheart
by Sofia - in Shopping
Muutaman pienen sattumankaupan takia päädyimmekin alkuviikoksi takaisin kaupunkiin. Onneksi päivät täyttyivät enemmän kuin mieluisista tapaamisista. Saimme mm. ihastella suloista vastasyntynyttä tyttöstä. Pikku neitoselle oli jo löytynyt sopiva lahja aiemmin, mutta tuoreelle isoveljelle haimme lempparikarkkikaupastamme sinisen tikkarin.
Pidempään blogiani seuranneet ovat varmasti jo moneen otteeseen huomanneet, että tämä kyseinen karkkikauppa on minulle aivan erityisen mieluisa. Ei varmastikaan vähiten sen takia, että sisustus on herkullisen pastellinsävyinen, valikoimissa on vaan kauniita makeisia ja kaikki on laitettu esille mm. lasisiin kulhoihin. Myönnettäköön vielä, että minulla on jonkin sortin “ongelma” suloisten karamellipakkauksien kanssa. Voit lukea siitä täältä.
Karkkikauppa Sweetheart on siis aivan erityinen paikka, se on kuin Huvikumpu. Voin hyvin kuvitella Herra Tossavaisen istuskelemaan jonnekin hyllyn päälle, enkä ihmettelisi oikeastaan lainkaan jos Lilla Gubben työntäisi turpansa takahuoneesta. Ilmassa leijailee sopivasti, mikäs muukaan kuin karamellin tuoksu. Pienillä lapioilla voi varovasti kauhoa läpinäkyvään suloisesti rapisevaan sellofaanipussiin pieniä Jelly Beans namusia kaikissa jalokiven väreissä tai valita jonkin kauniista pastillirasioista tai karkkikepeistä. Täältä löytyy myös valtavia tikkareita ja kuuluisaa salmiakkolaa. Valikoima on juuri sopiva, jokaiselle jotain, mm. laatusuklaata, suklaamantelikaramelleja, salmiakkia tai vaahtokarkkeja. Namusten lisäksi Sweetheartista saa nykyään Miss Etoilen rekvisiittaa juhlien järjestelyyn ja sieltä saa myös vuokrata kauniita lasisia karkkipurkkeja juhliinsa jos haluaa järjestää “candy buffetin”. Meillä oli omissa häissämme karkkipöytä ja silloin jouduin ostamaan kaikki lasipurkit itse, joten vuokraussysteemi olisi ainakin ollut minulle silloin mieluinen. Olen käyttänytkin noita vuokrattavia astioita viimekesänä järjestämissäni häissä ja ne tulivat hienosti pakattuna paikalle ja lopuksi astioita ei tarvinnut pestä vaan ne palautettiin sellaisenaan. Toimi kyllä erinomaisesti.
Jos teillä vietetään vaikkapa jo karkkipäivää (meidän tytöt ovat vielä liian pieniä sellaiseen), niin Sweetheart voisi olla juuri sopiva paikka käydä ostamassa jotain pientä. Itse ainakin toivoisin, että lapset oppisivat mieluummin ostamaan yhden todella kauniin ja ilahduttavan herkun, kuin ison pussillisen “jotain sinne päin”. Tällä kertaa tytöt saivat poikkeuksellisesti valita itselleen karkkikepit jotka jaettiin serkkujen kanssa. Oi sitä iloa!
En nyt tajunnut ottaa liikkestä kokonaiskuvaa, mutta Sweetheartin omat nettisivut ovat todella kauniit ja siellä on ihania kuvia liikkeestä.
Lattemamma
p.s. Olemme palanneet takaisin saareen ja nettiyhteys ei ole tänään ollut ihan myötämielinen joten postaus ajoittui tänään totuttua myöhempään ajankohtaan.
Tää on ihana kauppa. Tulee mieleen omasta lapsuudestani Turun Luostarinmällä oleva karkkipuoti, josta sai tötteröön pehmeitä mansikanmakuisia namuja. Ja tietysti Pariisi! Mutta omalle 6 vuotiaalle ei täältä valitettavasti löydy oikein enää mitään, mikä kelpaa. Nopeasti tottuvat kauppojen karkkivalikoimiin – vaikka 3 vuotiaaksi asti pystyimme kiertämään kaukaa. Käyn siis vain itse aika-ajoin ihastelemassa visuaalisesti kaunista liikettä ja hankkimassa omaksi iloksi jotain. Ehkäpä tyttäreni innostuu, kun on hiukan vanhempi… Löysin muuten pari viikkoa sitten, kun vein lastenvaatteita Kruunukirppuun myyntiin, Donaldsonin 2-3 vuotiaan pienen tytön housut, paidan ja neuletakin. Uskomaton tuuri. Tulit mieleen :).
Susanna, olet siis tehnyt ihania Donaldson löytöjä! Minäkin löysin pari aarreetta silloin blogini kautta <3. Täytyykin varoa siis kaupan karkkihyllyjä tyttöjen kanssa kun vähän kasvavat ;). Ihana muisto lapsuuden karkkikaupasta!
Ehdottomasti mun lemppari karkkikauppa! Täältä luettuani oli ihan pakko käydä tutustumassa ja nyt on sitten tullut käytyä jo useamminkin..eikä millään malttaisi aina lähteä pois 😀 Kaikki on niin kauniisti esillä ja tunnelma siellä on vain jollain tapaa niin ihana. Ovesta sisään astuessa tuli mieleen se Peppi Pitkätossun jakso, jossa Peppi ostaa siitä karkkikaupasta mielettömät määrät karkkia ja jakaa lapsille 🙂 Aurinkoista viikonloppua teille! 🙂
Ansku, eikös vain tullutkin! Olet säilyttänyt ihana lapsenmielisyyden <3, aivan mahtavaa!
Voi mikä sattuma: kävin juuri tänään Sweetheartissa viisivuotiaan tyttäreni kanssa valitsemassa muutamia herkkuja huomiseksi karkkipäiväksi! Kauppa on tosiaankin aivan ihastuttava, ja tyttöni valitsi itselleen suurella hartaudella pienen pussukan Jelly Beanseja. Piipahdimme samalla “reissulla” aiemman vinkkisi perusteella myös Brooklyn Bakeryssa hakemassa itsellemme herkulliset cupcaket. Kiitokset sinulle, Sofia, kauniista blogista ja aurinkoista kesänjatkoa!
Kati, ihana sattuma! Kuulostaa juuri sellaiselta “karkkipäiväreissulta” jollaisia tyttärieni kanssa haluan tulevaisuudessa tehdä (jos meille tulee karkkipäivä, tai sitten muuten vaan silloin tällöin). Ja kaunis kiitos kommentistasi! <3
Minusta on myös tullut kanta-asiakas sen jälkeen kun annoit vinkin. Ostin kuvaankin päässeen pupupurkin ihan purkin takia, mutta myös sisältö eli marmeladit sulivat suuhun… Toinen lempparini on suklaa-/mantelirakeet, joiden värit todella miellyttävät silmää ja niistä löytyy se täydellinen vaaleansininen sävy:-) Ovat muuten olleet tykätty kylävieminen, kun ne on laitettu kauniiseen purkkiin.
Tuplamamma, ihanaa, että löysit sinne blogini kautta ja olet pitänyt! Mietin juuri, että tuo pupupurkki olisi aivan ihana, hyvä tietää, että sisältökin täytti odotukset! Ne mantelirakeet ovat niin kauniita, meillä on myös ollut niitä useamman kerran <3. Ja en muuten ole unohtanut sitä täydellisen vaaleansinisen sävyn metsästystä, katsotaan jos nyt syksyllä saisin aiheesta ihan jutun tehtyä :).
Ahaa, täältäkin saa Miss Etoilen tuotteita, niitä saatetaan tarvita nyt kun olen hurahtanut leivontaan aiempaa enemmän.
Lumo, olin itsekin juuri hamstrannut niitä viimeisimmiltä reissuiltani ja sitten huomasin heti sen jälkeen, että niitä olikin tullut tuonne myyntiin. ihania ovat. Sain muuten veljeltäni Pierre Hermén macaron-leivontakirjan syntymäpäivälahjaksi, joten jos olet innostunut nyt enemmänkin leivonnasta, uskallan ehkäpä suositella sitä. Reseptit ovat hyvinkin erilaisia ja voisit pitää siitä kovasti!