Kyllä! Kuulostaa tutulta, esikoisen kohdalla. Nyt hän on jo reipas 7,5 vuotias ekaluokkalainen, mutta vieläkin joissakin tilanteissa kuten juurikin uutta harrastusta aloitettaessa tai esiintymistilanteissa (eskarin joulu-tai kevätjuhlat, muskarin esitykset…) poika on ollut todella arka ja ujo. Hyvät puolensa tosin siinäkin: ei ole aina suunapäänä menossa ja koheltamassa. Muut aikuiset usein kehuvat miten kiltti hän on. Ja sitä hän kyllä useimmiten onkin. Nyt on siis tosiaan tullut rohkeutta lisää, eikä ole aina niin ujo, kiltti ja tottelevainen. Hän arastelee, ettei ole yhtä hyvä kuin muut. Onneksi hän on löytänyt lajeja, joista pitää kuten parkour, bmx-pyöräily, kiipeily ja muut vähän hurjemmilta kuulostavat jutut futiksen sijaan. Itsekin yritän kannustaa häntä sellaiseen, mistä hän pitää ja minkä parissa hän tuntee itsensä lahjakkaaksi, reippaaksi ja rohkeaksi! En halua pakottaa, sillä ehtiihän niitä harrastuksia saada myöhemminkin. Itse muistan, miten vastenmielistä ja pelottavaa oli pienenä mennä pianotunnille, koska en halunnut soittaa ja bussilla matkustus sai vatsan suorastaan kuralle.
Minäkin tunnistan tuon: lapsi vaikuttaa töykeältä ja epäkohteliaalta-tunteen, vaikka kyseessä on vain ujous ja arkuus.
Osaan nyt arvostaa noitakin luonteenpiirteitä, sillä vanhempi tyttäremme (joka on aika lailla ilmeisesti Purkan ikäinen) on täysin toista maata: tulta ja tappuraa, pelkkää temperamenttia, tempauksia, hösäämistä, uhmaamista ja rohkeutta.
Uskon että Hattarakin ajan kuluessa rohkaistuu vielä enemmän, tuohan oli mahtavan hieno alku! Ja vaikkei nin kävisikään, ei se haittaa. Maailmassa on tilaa ujommille ja aremmillekin lapsille <3

Irina, ihanasti kirjoitit. Maailmassa tosiaan on tilaa niin monenlaisille ihmisille ja kaikkia tarvitaan, että tasapaino pysyy.

Kuulostaa tutulta, munki esikoinen on tosi ujo tyttö, ja aina yleensä ku ihmiset kysyy jotain ne jää tuijottamaan hiljaa ja odottaa vastausta ja mun tyttö menee vaan enemmän jalkojen taakse piiloon.yleensä mä sitte vastailen tytön puolesta ja kerron että on tosi ujo. Mutta mustakin tuntuu että pidetään vaan epäkohteliaana ujoa lasta, vaikka ei yhtään pidä paikkaansa 🙂 ihania kuvia taas 🙂

Rita, kiitos. Ja tuttua siis sielläkin.

Mahtavaa että tanssitunti toi noin paljon iloa!! Ehkä mekin ensi vuonna…. Mielestäni lapsen “ujoutta” ei tarvitse muille selitellä. Lapset ovat luonnostaan usein varuatuneita uusissa tilanteissa ja se on vain tervettä. Jos joku aikuinen hämmentyy siitä että lapsi ei heti ota häneen kontaktia, niin hämmentyköön! Aikuinen ihminen kyllä kestää sen että joutuu hieman odottaan että lapsi ottaa kontaktia omassa tahdissaan.:)

Yaira, olet niin oikeassa. Huomaan vaan itse olevani hieman sellainen “selittelijä”. Pitäisi varmasti vaan antaa tilaa ja aikaa vastata. Mitäpä väliä sillä onkaan jos joku vaikka pitäälin epäkohteliaana varautuneen sijaan. Äiti opettelee uutta täällä. Ja joo, tanssiin ehdottomasti mukaan!

Irinan kirjoitus vastaa niin meidän tilannetta bmx-pyöräilyineen päivineen! Olen yrittänyt muistuttaa itseäni, että lasta ei voi karaista olemaan reippaampi. Se on välillä ollut vaikeaa, kun istuu ainoana “kuokkavieraana” synttäreillä… Nyt kouluiän kynnyksellä on jo huomattavasti helpompaa ja on kiva huomata, että rauhallinen ja muut huomioonottava persoonallisuus on kavereiden keskuudessa todella suosittu! Kuopuksen kanssa on edessä ihan toisenlaiset haasteet… Niin erilaisia luonteita – ihanaa!!!

Tuplamamma, meilläkin on kaksi aivan erilaista luonnetta ja mielestäni se on suuri rikkaus! järjestin vähän aikaa sitten yhdelle 5 vuotta täyttävälle pojalle juhlat ja vain yksi vanhempi oli mukana lapsensa kanssa. En olisi osannut kuvitellakaan, että Hattara olisi uskaltanut jäädä vieraaseen paikkaa ilman äitiä, mutta sinne vaan kaikki pojat lähtivät reipaasti mukaan. Näen niin itseni istumassa myös “kuokkavieraana” tulevilla kutsuilla. Onneksi ovat vielä niin pieniä, että usein vanhemmatkin on vielä kutsuttu…

Voi tuota pientä ballerinaa ja hänen pikkusiskoaan 🙂 Nuo tyttöjen vaaleanpunaiset asut ovat kivat! Ostin samanlaisen Gantin asun kummitytölle ja se oli kuulemma ensimmäisen yönkin päällä 😀 Olen muuten itse ollut lapsena ujompi ja tarvinnut äidin “turvakseni” kaikkialle. Ihan varhaislapsuudesta en muistakaan, mutta kyllä vielä koulussakin piti äidin olla monessa mukana, mm. luokkaretkillä valvojana. Nyt ei millään voisi uskoa, että tämä puhelias ja sosiaalinen olisi joskus ollut niin kovin ujo 🙂 Omasta kokemuksesta voin siis sanoa, että kyllä sitä sitten rohkaistuu ajan myötä ja varsinkin kun alkaa tulla harrastukset ja kaverit mukaan elämään 🙂

Ansku, nuo meidän verkkariasut onkin ikivanhat mutta taitavat olla tyttöjen suosikit. Purkalla oli kyllä varmaan vikaa kertaa päällä, alkoi olla jo aika nafti ;).

Hauska juttu..