Nov
12

Honey Panna Cotta

by Sofia   -   in Cooking

Purkan Nalle Puh synttäreillä tarjoiltiin ihanaa hunajaista panna cottaa ja lupailin teille reseptiä. Jos tykkäät yhdistelmästä hunaja ja kreikkalainen jugurtti, niin tämä on sinun jälkiruokasi. Hunaja pannacotta on nimittäin makeampi, kermaisempi versio edellä mainitusta yhdistelmästä. Nam! Itse käytin tavallisen liivatteen sijaan kasvisperäistä liivatetta ja hyödynsin kyseisen paketin ohjetta siltä osin, mutta laitan kuitenkin alkuperäisen ohjeen ja voit halutessasi käyttää kumpaa vaan. Onnistui siis erinomaisesti myös kasvisperäisellä liivatteella.

Hunaja Pannacotta

4 rkl maitoa

2 1/4 tl liivatejauhetta

5 dl kuohukermaa

1 vaniljatanko halkaistuna ja siemenet ulos kaavittuna

0,75 dl hunajaa

0,75 dl sokeria

2 rkl sitruunamehua

5 dl kreikkalaista jugurttia

hunajahyytelöön;

1 tl liivatetta

0,75 dl hunajaa

1. Laita maito pieneen kulhoon ja sirottele liivate sen joukkoon. Sekoita ja anna seistä viitisen minuuttia.

2. Sekoita kerma, vaniljansiemenet, hunaja ja sokeri keskikokoisessa kattilassa. Kiehauta ja nosta lämmöltä. Anna jäähtyä hetki ja lisää sitten liivate-maito seos ja sekoita kunes seos on liuennut kerman joukkoon. Lisää sitruunanamehu jasekoita. Vatkaa sekaan vielä kreikkalainen jugurtti. Ja seos laseihin tai muihin haluamiisi astioihin (n. 8 juomalasillista). Jätä pinnalle tilaa kiilteelle ja anna jäähtyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

3.Hyytelöä varten sekoita keskenään 2 rkl vettä ja liivate. Anna asettua viitisen minuuttia.

4. Sekoita kattilassa hunaja ja 2,5 dl vettä. Kiehauta kokoajan sekoittaen. Poista lämmöltä. Lisää liivateseos hyvin sekoittaen.

5. Jaa hyytelöseos jäähtyneiden panna cottien päälle ja anna asettua viileässä. Säilyvät jääkaapissa kolme vuorokautta.

Vaikka ohje tuntuu pitkältä, on nämä helppo tehdä. Suosittelen kokeilemaan! Olivat tosiaan oma suosikkini juhlatarjoiluista ja saivat muiltakin kehuja. Tämä resepti on suoraan käännetty Amy Atlaksen Sweet designs kirjasta .

The recipe for a Honey Panna Cotta I served on Bubble Gums b´day. If you like the mixture of greek yoghurt and honey, then I bet this is your cup of tea ( …well, dessert). If you would like a translated recipe, let me know. Just as a hint 5 dl equals 2 cups and 0,75 dl is 1/3 cup This recipe is Amy Atlas´s and you will also find it in english in her book Sweet Designs. I hope you have a sweet day!

Hunajaisen makeaa päivää sinulle,

Lattemamma

p.s. Jos siis kokeilet kasvisperäistä liivatetta, muista silloin noudattaa paketin ohjetta, se pitää nimittäin useimmiten mielestäni kiehauttaa nesteen mukana. Merkki jota käytän on Just Wholefoods VegeSet ja olen löytänyt sitä Punnitse ja Säästä liikkeestä.

7 COMMENTS
|
13,065 VIEWS
|
Partager sur Facebook
7 comments on “ Honey Panna Cotta „
Jenni, on November 12, 2013

Hei,

kiitos ihanasta ohjeesta. Pitää kokeilla kun useampi ystäväpariskunta on tulossa kylään. Nuo hunajapannacottien tarjoiluastiat ovat kyllä upean näköisiä. Niissä tulevat kauniisti värit esiin. Mistä olet kyseiset ihanuudet hankkinut?

Mukavaa viikon jatkoa!

Sofia, on November 12, 2013

Eipä kestä Jenni! Ne ovat tuollaiset muoviset kertakäyttökupposet, olen nekin jostain reissusta tainnut mukaani napata ja löytyivät tuolta jemmakaapin kätköistä. Stockalla oon kyllä nähnyt samantyyppisiä…

Katja, on November 12, 2013

Kiitokset ohjeesta, täytyypä kokeilla, niin herkullisilta vaikuttavat 🙂

Sofia, on November 12, 2013

Kiitos Katja ja testiin vaan!

Ansku, on November 12, 2013

Kiitos taas reseptistä! Nuo näyttävät niin herkullisilta, että tekisi samantien mieli kokeilla tuota reseptiä. Tarpeet kuitenkin ostettu ja eiköhän tällä viikolla meillä maisteja hunajapannacottia.. 😉 Mukavaa viikkoa!

Sofia, on November 12, 2013

Herkullisia testhetkiä Ansku! Ja mukavaa viikkoa sinnekin!

Jenni, on November 12, 2013

Oi ja nam!! Miten herkulliselle näyttää!! Tätä on kokeiltava 🙂

Leave a comment
name
email
url
message