Nov
22
Tällä hetkellä onnelliseksi tekee…
by Sofia - in Random
…
Postilaatikosta tipahtanut Gloria Ruoka & Viini. Jouluinen numero oli mielestäni ihanan tunnelmallinen… ja pitkästä aikaa löytyi monta reseptiä joita tekee mieli kokeilla.

Nov
21
Vauhtia peliin!
by Sofia - in Shopping
Tänään ei söpöstellä vaan pistetään vähän vauhtia peliin! Näissä sporttisissa ja värikkäissä jutuissa olisi ainesta pukinkonttiin perheen ilopillerille…

Nov
20
Jouluostoksilla kynttilänvalossa
by Sofia - in Shopping
Ehkäpä ei ole mikään suuri salaisuus, että kulttuurin lisäksi matkoilla on mielestäni ihana shoppailla. Kierrellä kaupoissa, ihailla, haaveilla, välillä kantaa jotain erityistä kassallekin. Suomessakin kaupoissa on kiva pyöriä, mutta yllättävän usein kotona on niin paljon muutakin tekemistä, että erityisesti lasten myötä kaupoissa viettää harvemmin aikaa kuin leikkipuistossa. Siksipä esimerkiksi jouluostoksia on mielestäni ihan näppärä tehdä illan tullen omalta kotisohvalta (vaikka ehdottomasti haluan kannattaa erityisesti pieniä “kivijalkakauppoja” ja shoppailen toki mahdollisuuksieni mukaan mieluiten niissä). Joulutunnelmaan pääsee vähin vaivoin laittamalla kynttilät palamaan (täällä poltellaan jo ihanaa havujen tuoksuista William & Sonoman joulukynttilää), varaamalla mukiin kuumaa glögiä (oma suosikki tälle sesongille on Herregårdsin hehkuviinglögi ja Blossan alkoholiton versio) ja halutessaan voi laittaa vaikkapa joululaulut taustalle soimaan ( Michael Bublén levy on jo pyörähtänyt ainakin kerran läpi) . Ei hullumpi shoppailuympäristö! Bonusta saa suloisesti unta tuhisevista lapsista, takassa rätisevästä tulesta ja jos käy todella hyvä tuuri, niin vierellä istuu joku jonka syliin voi nostaa jalat ja heilutella vähän varpaita. Sehän on ihan universaali merkki sille, että kyseiset jalat kaipaavat hierontaa. Eikö olekin?















