Jan
27

Uuteen viikkoon

by Sofia   -   in Random

Miten teidän viikonloppunne sujui? Teittekö jotain erityisen kivaa? Meillä leivottiin niin herkullinen kuivakakku, että resepti on pakko jakaa täällä blogissa pikimmiten. Kävimme myös kahteen otteeseen pulkkamäessä ( ihana lumi, kiitos, että tulit ilahduttamaan meitä lapsiperheitä) ja Hattaralla oli lisäksi kaverinsa synttärit. Itsekin sain nauttia illasta tyttökavereiden kanssa, joten viikonloppuun ei mahtunut yhtään tylsää hetkeä. Lauantaina pidimme tyttöjen kanssa pinkkiä päivää kun odottelimme pappaa kotiin työmatkalta. Aamupalalla söimme mansikoita, kakku jonka leivoimme oli tietenkin pinkki, pukeuduimme pinkkeihin asuihin ( no tytöt pukeutuivat), laskimme pinkeillä liukureilla mäkeä ja sitten tytöt kävivät vielä pinkissä kylvyssä. Pinkin päivän idea ei suinkaan ollut minun, vaan Hattaran.

Nämä kaksi ystävystä kuiskuttelevat jotain…

Ostin perjantaina myös ison kasan tulppaaneita, valkoisia ja vaaleanpunaisia. Kun aurinko on jo siirtynyt leikkimään sisätiloihinkin päiväsellä ei mikään ole sen ihanampaa kuin valkoiset pellavaliinat pöydillä, kiiltävän puhdas koti ja paljon tulppaaneita siellä täällä.

Tulppaani joka on melkein kuin orkidea.

Toivon sinulle valoisaa alkavaa viikkoa! Täällä tällä viikolla ainakin lisää lempileluja ja tyttöjen viikon asut ja ehkäpä ehdin vielä tehdä jutun siitä kakusta… mmmm…

Lattemamma

Hope you had a great weekend! Where you up to anything special? We spent a lot of time outside sledging. On Saturday we had a pink day with the girls. They dressed in pink, we baked a pink cake and took a pink bath. So much fun! 

I hope you have a great week ahead!

p.s. Kiitos ihan hirmuisesti kaikista ihanista kommenteistanne. Vastailen pikimmiten kunhan vain kerkeän!

6 COMMENTS
|
9,249 VIEWS
|
Partager sur Facebook
6 comments on “ Uuteen viikkoon „
Jatta, on January 27, 2014

Ihana Lattemamma!
Ilahdutit tätä maanantaina kauniilla kuvilla ja pirteällä postauksella. Tämä oli juuri se, mitä nyt tarvitsin tässä kaaoksessa ;)!
Kumpa pian saisin itsekin ostaa kukkia kotiin…;)

Aurinkoista alkanutta viikkoa <3!

Maria, on January 27, 2014

Kiitos taas ihanista ja kauniista kuvista <3
Kevät ja valoa saapuu mikä on niin ihanaa…
Iloa ja valoa alkaneesi viikkoosi.
-Maria

Suvi, on January 28, 2014

Olen lukenut blogiasi jo tovin ja nautin jokakerta yhtä paljon kauniista kuvista ja ihanasta tunnelmasta, kiitos.

Sofia, on January 30, 2014

Sinne myös Jatta! Ja sitten kun se uusi koti on valmis niin sitten se onkin ihan uusi ja aivan ihana. Jaksamista väliaikaisasumiseen!

Sofia, on January 30, 2014

Kiitos Maria!!!

Sofia, on January 30, 2014

Kiitos ihanasta kommentista Suvi!! <3

Leave a comment
name
email
url
message