Sep
8

Baking with kids and other sweet and savory stories

by Sofia   -   in Random

Viime aikoina mediaa on puhuttanut tärkeä aihe. Lapset ja sokeri. Millaisia ruokailutottumuksia tai sokeritottumuksia me annamme omille lapsillemme ja palkitsemmeko heitä ruualla? Pitääkö ruuan olla aina mukana juhlassa ja lohduttamassa? Siinä onkin hyviä kysymyksiä joista jokainen meistä vanhemmista valitsee itse oman tiensä. Tässä on omani. Itse olen kasvanut kotona jossa ei oikeastaan koskaan juotu limua tai syöty karkkia. Meillä ei ollut erityistä karkkipäivää, mutta toisaalta “herkuttelua” ei koskaan kiellettykään. Meillä leivottiin aina paljon kun mummini oli meillä kylässä ja toki aina silloin tällöin kotona oli jätskiä tai pullaa tai äitini teki pannukakkua ja lettuja tai isäni köyhiä ritareita. Mutta meillä istuttiin perjantai-iltaisin television ääreen katsomaan dekkarisarjoja teetarjottimen, juustojen ja paahtoleivän kanssa, ei sipsipussin ja karkkikulhon kanssa ( muistan kuinka nyrpistelin nenääni isäni suosikille Stiltonille ja kuinka rakastuin suolaisen juuston ja makean hillon tai marmeladin yhdistelmään).  En sano, että toinen on parempi tai terveellisempi vaihtoehto, se oli vain meidän kotimme. Ruoka oli hyvää ja mikään ei ollut koskaan kiellettyä. Siitä ei mielestäni niin sanotusti tehty numeroa. Itse aterioille istuminen, pöydän kattaminen ja yhdessä tekeminen olivat ruokailun tärkeimmät asiat.

Tämä ihana Lohjalainen omppumyyjä on Kauppatorilla torstaisin ja lauantaisin.

Omille lapsilleni olen halunnut luoda samantapaisen asenteen ruokaan ja myös herkkuihin. Arvostan todella ihmisiä jotka ei anna lapsilleen sokeria tai eivät itse syö sitä lainkaan ja ymmärrän kyllä ratkaisun hyvin. Me olemme halunneet valita jonkinlaisen kultaisen keskitien asiassa. Pyrimme välttämään ruokia joissa on lisättyä sokeria. Lapsemme juovat pillimehuja aniharvoin, emme osta makeutettuja jugurtteja, janojuomana meillä on vesi ja sokeroituja muroja ja myslejä syömme vain silloin tällöin. Luonnonjugurttiin tai puuroon lisätään tarvittaessa marjoja ja ehkäpä vähän hunajaa tai vaahterasiirappia. Makeutusaineita emme käytä kyllä ollenkaan. Joskus saatamme toki ostaa vaikkapa ihania Ranskalaisia jugurtteja, mutta silloin se on kyllä jotain vähän erityistä.  Mielestäni on ihana leipoa lasten kanssa ja silloin tällöin meillä syödään siis pullaa tai piirakkaa. Välillä saatamme myös piipahtaa ihanassa karkkikaupassa ja valita pienet namit tai ostaa lempparijätskiämme. Pidän todella paljon kauniista karamelleista ja joskus meillä saattaa olla mm. eteisen pöydällä kulhollinen namuja tai muutama tikkari vieraita varten, mutta tytöt kyllä tietävät ettei niihin kosketa ja ne eivät ole siinä heitä varten. Mutta en halua tehdä herkuttelusta isoa asiaa. Toivoisin ettei se ole palkinto ( “jos teet nyt näin niin saat sitten kotona tikkarin”) tai lohduke vaikka myönnän, että joskus se on ( kuten täällä). Mutta jos tyttöjen mielestä on kiva tulla mamman kanssa karkkikauppaan ja joskus jopa valita sieltä jokin mieluinen herkku, niin haluan, että heille on yhtä innostavaa lähteä kanssani torille ostamaan marjoja tai vaikkapa tällä hetkellä ihania syysomppuja. ” Me otetaan ainakin niitä jotka on pinkkejä kans sisältä” ” Voiko ompussa olla valmiiksi kanelia?”.

Nämä keltaiset luumut ovat ihanan makeita, ihan luonnostaan.

Lauantaina omppuostoksilla. Kaikki meni jo.

Meillä syödään pääsäsäntöisesti kotona tehtyä ruokaa. Valmiinakin saa varmasti hyviä vaihtoehtoja, mutta pidän kovasti ruuan tekemisestä ja olen oppinut tekemään niin helppoja juttuja, ettei niiden valmistukseen mene paljoa kauempaa kuin eineksiinkään. Pyrimme ostamaan lähellä tuotettua ja luomua, ruokaa saa puolestani olla mahdollisimman puhdasta. Meillä syödään monipuolisesti erilaisia juttuja. Ystäväni pyörittelevät joskus minulle päätään, että syövätkö teidän lapset todella tuollaista. Joskus syövät ja joskus eivät. Mutta olisi tylsää syödä aina samoja juttuja koska lapset pitävät niistä. Joskus he maistavat muutaman lusikallisen ja syövät sitten enemmän iltapuuroa jos ruoka ei ole maistunut tai pelaan varman päälle ja teen seuraavana päivänä sellaista ruokaa joka maistuu varmasti kaikille.  Ei pienikään lapsi näänny vaikka ei saisi yhdellä aterialla kaikkia ruokaympyrän osia tasaisesti suuhunsa. Toki ymmärrän realiteetit ja tiedän, että salaatit eivät ole parasta mahdollista pääruokaa lapsiperheessä ja todella tulisia ruokia ei heille kannata edes tarjosa, mutta kyllä lapsetkin maustetuista ruuista pitävät. Meillä kaikkea pitää maistaa vähän, mutta lautasta ei ole pakko syödä loppuun. Lapsikin osaa varmasti tuntea itse milloin on kylläinen ja toden totta, aina kaikille eivät kaikki ruuat maistu. Meillä toki nyrpistellään välillä nenää mitä tavallisimmillekin ruuille. Tärkeintä kuitenkin on tehdä yhdessä, kattaa pöytä, istua alas juttelemaan päivän kulusta, olla hetki yhdessä perheenä. Syödä kauniisti, kiittää ruuasta ja viedä omat astiat keittiöön.  Toivoisin, että ruokailu on nautinto ja tärkeä osa elämää sen kokemuksen kautta mitä ruuan äärellä voi olla yhdessä olosta ja hyvästä olosta. En halua, että lapsemme joutuvat miettimään ovatko he ansainneet sen. Jälkiruokaa ei ole läheskään joka päivä, mutta välillä se voi olla pala ( ihan itse tehtyä) omenapiirakkaa ja joskus se voi olla ihan vain jääkaappikylmä omena joka on valittu itse torilta. Silloin meillä kuuluu riemunkiljahduksia.

I wrote this whole long story in english too but ended up losing all of it and most of the Finnish post yesterday morning so now you´ll only get a short translation. There has been a pretty heated discussion in the Finnish media lately about giving sugar to kids. We don´t have a specific day for giving treats as in every Saturday or so but neither are our kids given them every day. We also try to avoid giving sugary foods on daily bases like yoghurts, juice or cereal. But we do enjoy baking together and also eating the results and we do go in to a lovely candy store sometimes and the girls get to choose a little treat. But as wonderful as that is we also make trips to the farmers market to buy seasonal berries or those amazing apples that are in season now. I don´t want treats or food to be a reward or to be given just for comfort but rather just a pleasure on it´s on merits. Food should be a lovely thing without really being a thing. If you know what I mean. I enjoy cooking and we use locally produced and organic food as much as we can. Our kids enjoy many dishes but also wrinkle their noses at the table many times. Then we require tasting but never finishing a plate. I´m sure they know when they have eaten enough to be full ( and sometimes we all dislike some foods and if they have tasted I´m fine with that.). For me it´s more important that we set the table together, sit down as a family to eat and talk about our day and the girls get to practise their manners at the same time. For me eating should be a pleasure. I hope I made my point well in this shorter translation.

Lattemamma

p.s. Olen varma, että meistä jokainen osaa kasvattaa omat lapsena juuri itselleen sopivalla tavalla ja tämä ei ole kannanotto sen puolesta mikä mielestäni on oikein tai väärin. Meitä aikuisia ja lapsia on niin monenlaisia, että yhdelle sopii toinen ja toiselle toinen. Olen ylipäänsä sitä mieltä, että olemme välillä turhan ilkeitä ja kriittisiä toistemme lastenkasvatus- ja elämäntapavalintojen suhteen. Jokainen kasvatta lapsiaan parhaalla mahdollisella tavalla juuri kyseisen lapsen luoteelle sopivasti ja ottaen huomioon oman näkemyksensä maailmasta ja siitä millaisena haluamme sen avautuvat omille lapsillemme. Koska tästä kirjoituksesta katosi tosiaan eilen ensimmäistä kappaletta lukuunottamatta kaikki jonnekin bittiavaruuden mustaan aukkoon, jäi minulta ehkä uudelleen kirjoittaessa jokin tärkeä asia huomioimatta. Ajatuksenani kuitenkin on siis se, että toivoisin itse osaavani luoda lapsillemme ympäristön jossa ei tarvitsisi kokoajan perustella sitä mitä suuhunsa laittaa ja milloin vaan se olisi lähinnä luonnollinen osa ihmisen olemista ja liittyisi myös hyviin muistoihin yhdessä olosta ja tekemisestä. Toki lapsen on hyvä ymmärtää, miksi herkkuja ei voi syödä jatkuvasti ja mikä valinta on hänen hyvinvoinnilleen  parempi, mutta myös sen, että joskus voi elämässä nauttia asioista joista pitää, ilman, että niitä tarvitsee perustella tai, että niistä pitäisi potea huonoa omaatuntoa. Jotenkin siis niin, että ruoka voi olla itsessään nautinto ja sen ympärillä oleva yhdessä olemisen- ja tapojen kultturi olisi tärkeää, mutta itse syöminen luonnollinen osa elämää.