Sep
8

Baking with kids and other sweet and savory stories

by Sofia   -   in Random

Viime aikoina mediaa on puhuttanut tärkeä aihe. Lapset ja sokeri. Millaisia ruokailutottumuksia tai sokeritottumuksia me annamme omille lapsillemme ja palkitsemmeko heitä ruualla? Pitääkö ruuan olla aina mukana juhlassa ja lohduttamassa? Siinä onkin hyviä kysymyksiä joista jokainen meistä vanhemmista valitsee itse oman tiensä. Tässä on omani. Itse olen kasvanut kotona jossa ei oikeastaan koskaan juotu limua tai syöty karkkia. Meillä ei ollut erityistä karkkipäivää, mutta toisaalta “herkuttelua” ei koskaan kiellettykään. Meillä leivottiin aina paljon kun mummini oli meillä kylässä ja toki aina silloin tällöin kotona oli jätskiä tai pullaa tai äitini teki pannukakkua ja lettuja tai isäni köyhiä ritareita. Mutta meillä istuttiin perjantai-iltaisin television ääreen katsomaan dekkarisarjoja teetarjottimen, juustojen ja paahtoleivän kanssa, ei sipsipussin ja karkkikulhon kanssa ( muistan kuinka nyrpistelin nenääni isäni suosikille Stiltonille ja kuinka rakastuin suolaisen juuston ja makean hillon tai marmeladin yhdistelmään).  En sano, että toinen on parempi tai terveellisempi vaihtoehto, se oli vain meidän kotimme. Ruoka oli hyvää ja mikään ei ollut koskaan kiellettyä. Siitä ei mielestäni niin sanotusti tehty numeroa. Itse aterioille istuminen, pöydän kattaminen ja yhdessä tekeminen olivat ruokailun tärkeimmät asiat.

Tämä ihana Lohjalainen omppumyyjä on Kauppatorilla torstaisin ja lauantaisin.

Omille lapsilleni olen halunnut luoda samantapaisen asenteen ruokaan ja myös herkkuihin. Arvostan todella ihmisiä jotka ei anna lapsilleen sokeria tai eivät itse syö sitä lainkaan ja ymmärrän kyllä ratkaisun hyvin. Me olemme halunneet valita jonkinlaisen kultaisen keskitien asiassa. Pyrimme välttämään ruokia joissa on lisättyä sokeria. Lapsemme juovat pillimehuja aniharvoin, emme osta makeutettuja jugurtteja, janojuomana meillä on vesi ja sokeroituja muroja ja myslejä syömme vain silloin tällöin. Luonnonjugurttiin tai puuroon lisätään tarvittaessa marjoja ja ehkäpä vähän hunajaa tai vaahterasiirappia. Makeutusaineita emme käytä kyllä ollenkaan. Joskus saatamme toki ostaa vaikkapa ihania Ranskalaisia jugurtteja, mutta silloin se on kyllä jotain vähän erityistä.  Mielestäni on ihana leipoa lasten kanssa ja silloin tällöin meillä syödään siis pullaa tai piirakkaa. Välillä saatamme myös piipahtaa ihanassa karkkikaupassa ja valita pienet namit tai ostaa lempparijätskiämme. Pidän todella paljon kauniista karamelleista ja joskus meillä saattaa olla mm. eteisen pöydällä kulhollinen namuja tai muutama tikkari vieraita varten, mutta tytöt kyllä tietävät ettei niihin kosketa ja ne eivät ole siinä heitä varten. Mutta en halua tehdä herkuttelusta isoa asiaa. Toivoisin ettei se ole palkinto ( “jos teet nyt näin niin saat sitten kotona tikkarin”) tai lohduke vaikka myönnän, että joskus se on ( kuten täällä). Mutta jos tyttöjen mielestä on kiva tulla mamman kanssa karkkikauppaan ja joskus jopa valita sieltä jokin mieluinen herkku, niin haluan, että heille on yhtä innostavaa lähteä kanssani torille ostamaan marjoja tai vaikkapa tällä hetkellä ihania syysomppuja. ” Me otetaan ainakin niitä jotka on pinkkejä kans sisältä” ” Voiko ompussa olla valmiiksi kanelia?”.

Nämä keltaiset luumut ovat ihanan makeita, ihan luonnostaan.

Lauantaina omppuostoksilla. Kaikki meni jo.

Meillä syödään pääsäsäntöisesti kotona tehtyä ruokaa. Valmiinakin saa varmasti hyviä vaihtoehtoja, mutta pidän kovasti ruuan tekemisestä ja olen oppinut tekemään niin helppoja juttuja, ettei niiden valmistukseen mene paljoa kauempaa kuin eineksiinkään. Pyrimme ostamaan lähellä tuotettua ja luomua, ruokaa saa puolestani olla mahdollisimman puhdasta. Meillä syödään monipuolisesti erilaisia juttuja. Ystäväni pyörittelevät joskus minulle päätään, että syövätkö teidän lapset todella tuollaista. Joskus syövät ja joskus eivät. Mutta olisi tylsää syödä aina samoja juttuja koska lapset pitävät niistä. Joskus he maistavat muutaman lusikallisen ja syövät sitten enemmän iltapuuroa jos ruoka ei ole maistunut tai pelaan varman päälle ja teen seuraavana päivänä sellaista ruokaa joka maistuu varmasti kaikille.  Ei pienikään lapsi näänny vaikka ei saisi yhdellä aterialla kaikkia ruokaympyrän osia tasaisesti suuhunsa. Toki ymmärrän realiteetit ja tiedän, että salaatit eivät ole parasta mahdollista pääruokaa lapsiperheessä ja todella tulisia ruokia ei heille kannata edes tarjosa, mutta kyllä lapsetkin maustetuista ruuista pitävät. Meillä kaikkea pitää maistaa vähän, mutta lautasta ei ole pakko syödä loppuun. Lapsikin osaa varmasti tuntea itse milloin on kylläinen ja toden totta, aina kaikille eivät kaikki ruuat maistu. Meillä toki nyrpistellään välillä nenää mitä tavallisimmillekin ruuille. Tärkeintä kuitenkin on tehdä yhdessä, kattaa pöytä, istua alas juttelemaan päivän kulusta, olla hetki yhdessä perheenä. Syödä kauniisti, kiittää ruuasta ja viedä omat astiat keittiöön.  Toivoisin, että ruokailu on nautinto ja tärkeä osa elämää sen kokemuksen kautta mitä ruuan äärellä voi olla yhdessä olosta ja hyvästä olosta. En halua, että lapsemme joutuvat miettimään ovatko he ansainneet sen. Jälkiruokaa ei ole läheskään joka päivä, mutta välillä se voi olla pala ( ihan itse tehtyä) omenapiirakkaa ja joskus se voi olla ihan vain jääkaappikylmä omena joka on valittu itse torilta. Silloin meillä kuuluu riemunkiljahduksia.

I wrote this whole long story in english too but ended up losing all of it and most of the Finnish post yesterday morning so now you´ll only get a short translation. There has been a pretty heated discussion in the Finnish media lately about giving sugar to kids. We don´t have a specific day for giving treats as in every Saturday or so but neither are our kids given them every day. We also try to avoid giving sugary foods on daily bases like yoghurts, juice or cereal. But we do enjoy baking together and also eating the results and we do go in to a lovely candy store sometimes and the girls get to choose a little treat. But as wonderful as that is we also make trips to the farmers market to buy seasonal berries or those amazing apples that are in season now. I don´t want treats or food to be a reward or to be given just for comfort but rather just a pleasure on it´s on merits. Food should be a lovely thing without really being a thing. If you know what I mean. I enjoy cooking and we use locally produced and organic food as much as we can. Our kids enjoy many dishes but also wrinkle their noses at the table many times. Then we require tasting but never finishing a plate. I´m sure they know when they have eaten enough to be full ( and sometimes we all dislike some foods and if they have tasted I´m fine with that.). For me it´s more important that we set the table together, sit down as a family to eat and talk about our day and the girls get to practise their manners at the same time. For me eating should be a pleasure. I hope I made my point well in this shorter translation.

Lattemamma

p.s. Olen varma, että meistä jokainen osaa kasvattaa omat lapsena juuri itselleen sopivalla tavalla ja tämä ei ole kannanotto sen puolesta mikä mielestäni on oikein tai väärin. Meitä aikuisia ja lapsia on niin monenlaisia, että yhdelle sopii toinen ja toiselle toinen. Olen ylipäänsä sitä mieltä, että olemme välillä turhan ilkeitä ja kriittisiä toistemme lastenkasvatus- ja elämäntapavalintojen suhteen. Jokainen kasvatta lapsiaan parhaalla mahdollisella tavalla juuri kyseisen lapsen luoteelle sopivasti ja ottaen huomioon oman näkemyksensä maailmasta ja siitä millaisena haluamme sen avautuvat omille lapsillemme. Koska tästä kirjoituksesta katosi tosiaan eilen ensimmäistä kappaletta lukuunottamatta kaikki jonnekin bittiavaruuden mustaan aukkoon, jäi minulta ehkä uudelleen kirjoittaessa jokin tärkeä asia huomioimatta. Ajatuksenani kuitenkin on siis se, että toivoisin itse osaavani luoda lapsillemme ympäristön jossa ei tarvitsisi kokoajan perustella sitä mitä suuhunsa laittaa ja milloin vaan se olisi lähinnä luonnollinen osa ihmisen olemista ja liittyisi myös hyviin muistoihin yhdessä olosta ja tekemisestä. Toki lapsen on hyvä ymmärtää, miksi herkkuja ei voi syödä jatkuvasti ja mikä valinta on hänen hyvinvoinnilleen  parempi, mutta myös sen, että joskus voi elämässä nauttia asioista joista pitää, ilman, että niitä tarvitsee perustella tai, että niistä pitäisi potea huonoa omaatuntoa. Jotenkin siis niin, että ruoka voi olla itsessään nautinto ja sen ympärillä oleva yhdessä olemisen- ja tapojen kultturi olisi tärkeää, mutta itse syöminen luonnollinen osa elämää.

 

14 COMMENTS
|
7,034 VIEWS
|
Partager sur Facebook
14 comments on “ Baking with kids and other sweet and savory stories „
Susanna, on September 9, 2014

Ihana kirjoitus! Voi kumpa itsekin pystyisin aina noudattamaan tuota kuvailemaasi filosofiaa. Viikonloppuisin ruokailu on kokonaisvaltaista, mutta arkena tuntuu, että kaikki keinot käytössä, jotta 3 v istuisi edes hetkeksi alas syömään. Ja sorrun kyllä liian usein palkitsemiseen… Karkkipäivää ei meilläkään ole varsinaisesti ollut. Mieluummin annan vaikka joka päivä muutaman namin kuin kerralla kokonaisen säkin. Vanhemman kohdalla tämä on toiminut, mutta nuorempi tuntuu olevan yli perso makealle. Huoh. Mutta siinä minäkin taputan itseäni olkapäälle – eineksiä meillä ei juurikaan ole. Teen yleensä viikon ruokalistan ja ostokset kerralla – ja valmistan suuren osan jo sunnuntaina. Gourmet ei arjessa ole se olennainen sana – lähinnä kyseessä erilaiset keitot ja laatikot, joita helppo valmistaa kerralla iso satsi ja lämmitellä kunkin aikataulun mukaan. Mutta samaa mieltä kanssasi – turhaa arvostella muiden valintoja. Se on hyvä elämänasenne lähes kaikkeen! Aurinkoa päivääsi :).

Sofia, on September 12, 2014

Susanna, meilläkään tosiaan gourmet ei ole arjessa mikään itseisarvo vaan nimenomaan hyvä perus kotiruoka. Meillä persoja makealle taitaa olla kaikki tämän perheen naispuoliset henkilöt 😉

Karkki, on September 9, 2014

Kiitos tästä ajatuksia antavasta jutusta, josta on myös viime aikoina paljon ollut puhetta ja juttua mediassa. Tämä varmasti myös herättää tunteita suuntaan jos toiseenkin. Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että muiden valintoja on turha arvostella oli kyse nyt sitten ruoasta tai ihan mistä vain.

Itse olen lähtökohtaisesti pyrkinyt välttämään “ääri” kaikkea ihan aiheesta riippumatta ja pyrkinyt löytämään sen meidän perheelle sopivan kultaisen keskitien. Ruokailussa meillä on lähdetty siitä, että mikään ruoka tai ruoka-aine ei lähtökohtaisesti ole hyvää tai pahaa. On erilaisia ruokia ja niillä on eri roolit ja tarkoitukset. Toisia ruokia tarjoillaan usein / aina (kasvikset) ja toisia syödään vähemmän ja harvoin. Meillä makeaa (pullat, karkit, suklaa, kakut yms)saa syödä ja sitä on jossain muodossa aina kaapissa. Mutta siitä ei tehdä mitään numeroa eikä sitä erikseen tarjoilla. Mikäli lapsonen kauniisti pyytää, että saisinko suklaata, hän yleensä muutaman palan sitä saa. Lauantaisin käydään tanssitunnin jälkeen Herkusta ostamassa koko perheelle kahviherkut. Lapsosesta on ihana olla kakkutiskillä asiakas, jota palvellaan :). Hän osaa jo kauniisti kysyä mikä kakuista sopii allergiselle äidille <3. Vaikka kukaan ei tarvitse kakkua kerran viikossa (ja usein lapsi jättää oman syönnin kesken), niin tämä on osa meidän perheen tapakasvatusta. Ja minähän tietenkin voisin elää kakulla.

Ruoka tehdää pääosin itse lähituottajien tuotteita suosien (ja nyt syksyllä on tarjolla myös itse kasvatettuja juureksia). Ruokia pohtiessa koetetaan tehdä erilaista ja vaihtelevaa ruokaa ja ruokatoiveita otetaan vastaan kaikilta.Välillä lapsonen tuumaa ruoan olevan mielenkiintoista (lue ei herran makuun) mutta hän syö sitten seuraavalla aterialla enemmän ruokaa. Ruokailun lomassa myös keskustellaan miltä ruoka maistuu ja mitä ajatuksia ruoka herättää. Viime viikolla kuulin mm, että mummi tekee parempaa makkarakastiketta kuin äiti (mummin kastike hautuu uunissa smetanan kanssa)mutta on äidinkin ihan hyvää.

Ajatus katkeilee joten summataan tämä vaikka seuraavasti: Vihreänä lankana meillä on toive, että lapsi oppii arvostamaan hyvää, maukasta ruokaa, tietää mistä ruoka tulee ja oppii tekemään kestäviä valintoja.

Ihania kuulaita syyspäiviä 🙂 Itse ajattelin viikonloppuna nauttia lämmintä uuden sadon omenamehua, jota olen maustanut tuoreella inkiväärillä ja kanelilla ja ripauksella hunajaa.

Sofia, on September 12, 2014

Karkki, kahviherkkujen noutoretkenne kuulostaa niin ihanalta traditiolta, että siitä jää varmasti rakas lapsuusmuisto. Ja se voi olla kultaakin ( tai herkkua 😉 ) tärkeämpi. <3 Ja omppumehukin kelpaisi!

Laura, on September 9, 2014

Kiinnostava aihe, todella. Ja hyviä kommentteja yllä! Olen muuttanut omaa suhtautumistani rennommaksi, en pidä kirjaa monta kertaa viikossa herkutellaan sokerijugurtilla tai suklaapalalla. 6-vuotias esikoinen harrastaa urheilua ja kuluttaa valtavasti, ja kunhan kunnon ruokaa syödään, saa myös herkutella. Karkkipäivä tarkoittaa muutamaa namia, ei koko pussia tai patukkaa. Kohta 2-vuotias kuopus ei (vielä) ymmärrä makean päälle, vaan rakastaa kasviksia, marjoja ja juustoja. Itseni armahdan silloin tällöin valmisruuilla, aina ei huvita kokata. Onneksi on blogeja kuten tämä, josta voi ammentaa inspiraatiota.

Sofia, on September 12, 2014

Laura, kuulostaa juurikin hyvältä. Ja tosiaan, kuten itsekin sanoin on varmasti valmisruuissakin erinomaisia vaihtoehtoja, mutta minulle kokkailu on mieluinen harrastus siinä kuin vaikkapa bloggailu tai liikuntakin.

marion, on September 9, 2014

Todella kiinostava muuta samalla “stressin” aihe minun elämässä. Joskus tuntuu että lehdistä lukee aina vain varoituksia kaikesta “kaikki on vaarallista” jopa porkkanat joilla “liian korkea GI”. Sinulla on terveellinen suhtautuminen ruokailuun – tärkein on ymmärtää mikä on “todella terveellistä” ja mikä “vähemmän terveellistä” ja saada balanssi niiden kesken, se kultainen keskitie. En myöskään usko siihen täydelliseen fanatismiin jossa joku ruokaaine (esim. sokeri)täydellisesti kielletään, eihän se meidän historiassa koskaan näin ole ollut. Ja luulenpa että tämmöinen käytäntö voi hyvinkin luoda suurta syyllisuuden tunnetta lapsessa (kuin myös aikuisessa) ja tämäpähän vasta ongelma keholle on. Stressihän tunnetusti tekee paljon pahempaa keholle kuin ruokavlio. Joten pitää osata nauttia hyvällä omatunolla – terveelliseen ruokavalioon mahtuu myös se satunnainen herkuttelu.

Sofia, on September 12, 2014

marion, ystäväni käyttää usein sanontaa ” tasapainoinen ruokavalio tarkoitaa sitä, että minulla on herkkuja molemmissa käsissä.” Ehkäpä se balanssi tosiaan löytyy vähän muualta, mutta hyvä jos sen löytää :).

Liina, on September 9, 2014

Voi, miten ihailtavasti suhtaudut tähän aiheeseen ja teksti on kiinnostavasti kirjoitettu. Olet kyllä oppinut jo lapsena hyvät ruokailutottumukset ja -tavat. Täällä on todellakin myös hyviä kommentteja! Susannan tavoin myös minulla on tapana tehdä sunnuntaisin isompi määrä ruokaa kerralla. Arkena on ihanaa, kun on ruoka lämmitystä vaille valmiina.

Makeat mauthan ovat niitä, joista kaikki luontaisesti pitävät. Muut maut vaativat totuttelua. Äidinmaitokin on luonnostaan makeaa. Omia paheitani ovat tumma suklaa ja jäätelö. Leivonnaisia/ pullaa meillä on harvoin. Leivon yleensä vain juhliin eikä kaupastakaan tule niitä juuri hankittua. Lasten sokerin saannin suhteen olen myös yrittänyt välttää äärimmäisyyksiä. Olen nähnyt monien lasten syövän herkkuja kaksin käsin muaalla, jos kotona ne on kielletty. Ihan pieninä en lapsille ole kuitenkaan herkkuja antanut. Liiaallista suolan ja lisäaineiden saantia pyrin lasten kohdalla seuraamaan. Rajan vetäminen näissä asioissa on hyvin vaikeaa, koska tosiaan kaikki olemme yksilöitä.

Sofia, on September 12, 2014

Liina, kiitos! Ja tosiaan rajoja on vaikea piirtää näissä asioissa.

Nilgun, on September 9, 2014

Would you share those discussions in Finnish media with me please? I need to share that with my man 😉

Sofia, on September 12, 2014

Nilgun, I sent a link to you!

Anna, on September 9, 2014

Ihana, ajatuksia herättävä kirjoitus! Juuri samanlaista filosofiaa itse arvostan ja pyrin (ainakin ajatuksissani tai edes haaveissani) toteuttamaan. Syömisen ja ruuan pitää olla hauskaa ja sokeri on yksi osa tätä. Oikeastaan mieltäni on askarruttanut tätä aihetta läheltä liippaava kysymys, eli kuinka usein teillä syödään? Itse koin vielä kotona ollessani ja edelleen viikonloppuisin äärimmäisen haastavaksi noudattaa neuvolasta lähtien taottua viisi ateriaa päivässä -rytmiä ja koin, että paljon luontevampaa on syödä neljä kertaa. Tietenkään missään ei olla ehdottomia ja päiväkotipäivinä rytmiä jatketaan päiväkodin aterioden mukaan mutta heti kun ollaan vapaalla rytmi tuppaa muuttumaan. Tarjotut ruuat ja tapa jolla ne tarjotaan vaikuttaa mielestäni ehdottomasti määriin joita lapset syövät ja vielä tarkeämpää, aikaan joka ruokailuun käytetään ja siten muuttaa myös aikaa aterioiden välillä.

Sofia, on September 12, 2014

Anna, en ole ollut liian tarkka tästäkään. Aina ei mahdu kaikki ateriat päivään ja vielä ei olla näännytty ;).

Leave a comment
name
email
url
message