Nov
24

Hyasinttien tuoksusta

by Sofia   -   in Random

DSC_0701´1

Nautimme viikonloppuna hyasinttien tuoksusta, rauhallisista hetkistä, yhdessä olosta ja hieman pysähtyneen ajan tunnusta. Torstai iltana Purkka valitteli sormiin ilmestyneitä kipeitä rakkuloita. Arvelinkin heti mistä on kysymys ja aavistukseni voimistui kun kurkkasin aamulla kipeään suuhun. Rakkuloita sielläkin. Päiväkodissa on kiertänyt enterorokko virus ja Purkkakin oli saanut tartunnan. Aamulla kävimme lääkärissä vahvistamassa asian ja hän suositteli isosiskon lähettämistä yökylään isovanhemmille, koska tartunnan saaminen on todennäköisintä juuri ensimmäisinä rakkulapäivinä. Niinpä vietimme Purkan kanssa perjantain ja lauantain karanteenissa kotona. Ostimme Apple Tv´stä Onneli ja Anneli elokuvan jonka hän katsoikin monen monta kertaa. Rakensimme myös samoja palapelejä useampaan otteeseen. Lauantaina jo kuumeeton Purkka kaipaili ulkoilemaan kun ulos oli ilmestynyt houkuttavasti  lunta. Rakensimme kahdestaan pienen lumikoiran sisäpihalle. Sunnuntaina tartuntavaara alkoi onneksi olla jo ohi ( ja tauti tarttuu käsittäkseni vain kosketuksesta) joten kävimme katsomassa joulupukin kulkuetta ja jouluvalojen sytytystä ja samalla hakemassa rakkaan siskon kotiin. Joimme kuumat kaakaot Strindbergin terassilla kynttilän valossa ja siitä näki paluumatkalla olleen kulkueen oikein mainiosti. Senaatintorin puolella oli hirmuinen tungos ja aikuiset ihmiset rynnivät viime hetkellä pitkään odotelleiden pienten lasten eteen, joten siirryimme lasten kanssa tuonne Espan puolelle.

Jatkamme viikonloppua vielä parilla vapaapäivällä. Tänään on vuorossa ystävien kanssa Nukketeatteri Sampon Yllätyslahja ystävälle joka esitetään Annantalossa. Sen jälkeen käymme vielä katsomassa Stockan jouluikkunoita. Tiistaina sitten onkin Hattaran erityinen päivä jonka aloitamme myös teatterissa, täällä. Ensin tietenkin laulamme sankarille ja tarjoilemme aamiaisen sänkyyn.

Ehdin viikonloppuna Onnelin ja Annelin ihastelun aikana käydä tyttöjen juhlakuvia läpi joten tällä viikolla niistä juttua. Sitä ennen minulla on kuitenkin teille kiva arvonta tiedossa huomenna!

I spent the weekend with little miss Bubble Gum who was sick. We had to send her sister over to my parents for the weekend to avoid her getting it. Nothing serious but quite contagious for the first few days. But she is just fine now and we went to see the Christmas parade yesterday and today we are headed to see a children’s theatre play. Tomorrow is a very special day as Cotton Candy turns 5. I can´t believe it´s been 5 years already, but listening to her I´m sometimes surprised she´s not a grownup. I know every parent must think so but she really is a very smart and insightful little girl. I´m truly feeling blessed having these girls and I know we all feel the same about ours.

Lattemamma

p.s. In this photo is miss Bubble Gum on Friday night watching the first ( proper) snow falling down. She has styled herself in a boa vest and a funny head band from Bonton that has gold lettering on top saying Party. She´s also sporting bunny slippers, a skirt and a chocolate ice-cream moustache. Because she had sores in her mouth and a hard time swallowing the doctor ordered her to eat ice-cream. What a little party girl indeed. 

4 COMMENTS
|
5,888 VIEWS
|
Partager sur Facebook
4 comments on “ Hyasinttien tuoksusta „
E, on November 24, 2014

Oi, meillä sairastettiin kesällä enteroa. Pikkuiselta lähti kynsiä sekä sormista, että varpaista :(. Toivottavasti säästytte siltä. Entero tarttuu kyllä myös pisaratartuntana.
Kiitos Onneli ja Anneli- vinkistä, laitoin heti muistiin ensi viikonloppua varten.

Sofia, on November 24, 2014

E lääkäri mainitsikin, että Enterosta on ollut hirveitä versioita joissa kynnetkin lähteneet. Meillä tosiaan näyttää olevan hieman lievempi versio ja oikeastaan jo ohi, eikä ainakaan vaikuta siltä, että olisi tarttunut meihin muihin. Ja tosiaan, tarttuu siis kosketuksella eritteistä, onneksi meillä ei mitään pärskintää ole ollut, muuten oltaisiin varmasti kaikki kipeinä. Lääkärithän ohjeistavat, että jos on kuumeton ja kivuton potilas niin päiväkotiinkin voi mennä vaikka olisi näppyjä. Me vietämme vielä huomenna kotipäivää, ettei tule kavereita pussailtua.

mari, on November 24, 2014

voi ei :/ meilläkin oli kuukausi sittenn tytöllä enterorokko, todella paha sellainen ja nyt vasta kynnet irtoaa. Enpä ollu ennen ees kuullu kyseisestä rokosta, nämä olisi ollu kuukausi sitten hyvää tietoa 😀 mutta no pääasia että se on nyt sairastettu 🙂

Sofia, on November 25, 2014

Voi mari, kuulostaa kamalalta. Toivottavasti vältyttään tuolta! Enteroa tosiaan pyörii päiväkodeissa ilmeisen usein… En muista, olisiko niin, ettei tule sitten uudestaan jos on kerran jo sairastanut niinkuin vesirokko.

Leave a comment
name
email
url
message