Aug
18
Please forgive me… a little lesson learned in life
by Sofia - in Random
I´m sure we all have those moments we are not too proud of as parents. We do the cuddling and we do the comforting. We do the teaching and raising as best as we can. But then there are those days or quite simply those moments when we just do not manage. And believe me I know there are good reason for snapping at your kids. Sometimes even the most angelic ones turn in to little “Damiens” really. They get cheeky and do not listen to a word you are saying. You snap. Fine. I´m pretty sure that happened to you too. But I´m not talking about those moments. I´m talking about the moments when you really should be the adult in the house. When you know you are wrong and they are just little people who need our love and understanding. And yet you snap. Let me give you an example and my little life lesson learned…
I was alone on the island with the girls. It was one of those amazingly gorgeous nights when you just hold your breath and count your blessings. Mr Espresso had to pop in to the city to do something at work. So the girls and I decided we would eat dinner al fresco. I know people think that many bloggers or “Instagram affeccionados” just make things look pretty to look good in their photos. Well I for once grew up in a house where there were linen napkins on the table at weeknights and water was served from a pretty jug. My mom would never put out cold cuts or cheese in their wrappings. So I do like things to look pretty, but I liked them so even before Instagram times. So we set the table nicely with my lovely clay bowls I really really love to use at the country house. The girls love these too as they are mostly pink!
We had a nice dinner. At some point Cotton Candy noticed there was an ant pushing a pea she had accidentally dropped. So we took a video of the ant´s resilience and strength while it hauled the pea triple it´s own size towards it´s home. We ended our dinner and the girls helped me carry the dishes inside. I gave the pretty bowls to Cotton Candy to carry whilst I took our plates, glasses and water jug and made her promise to be very very careful not to drop them. She made it about 4 meters. I heard the sound of clay shattering over the rocks. She had dropped the whole pile. I could see from her face she was sorry, I could see it. But what I could not help were the awful words coming from my mouth. ” I told you to be careful! Look, you broke them all! ” Like she did not see it for herself, like she did not try. She kept saying “I´m sorry mommy, I tried so hard I looked at the bowls and not my feet.” But I was so mad for some inexplicable reason. I told her she could not get any ice-cream and strawberries for dessert and she stormed off crying. I looked at the shattered pieces on the rocks and tears were streaming down my face. Not because of the bowls… who really cares about the bowls, but because of the way I had behaved. I knew absolutely 100 % I was wrong and what I needed to do was to apologise and to turn this situation in to a little life lesson for my precious five year old who tries so hard to do her best all the time.
So I went to her room where she was sulking in her bed hugging her huge stuffed pig ( the one called Nakki or Wiener in English). I said I was sorry and asked for her forgiveness. I told her that sometimes in life we do or say things we do not mean or should not say, just because we feel mad or sad. I told her that then it was important to go make things right. To say we are sorry for what we did. She did forgive me after making sure she was getting ice-cream after all. And she did, with extra strawberries and meringue on top.
We do not yell and fight a lot in our house ( at least I would like to think we don´t) but we do make an effort to always make up in front of the kids if we happen to quarrel. So that they would learn that it´s ok to sometimes have your differences but they need to be solved in a civilised matter. The fact is there is not a person in this world who doesn´t sometimes do something wrong, even just a little. So it´s good to know how to make up if you do. It´s good to know how to make amends.
Just to simply say
” I was wrong. Please forgive me!”
Lattemamma
p.s. Do you remember that scene from the movie Sex and the City 2 where Charlotte goes to cry in her pantry after baking those pink cupcakes and her younger daughter keeps on crying and the older smashes candy colouring filled hands on her vintage skirt ( yes, the cream Valentino). I think all us parents sometimes feel like giving ourselves a timeout. I wish I had her pantry though.
26 comments on “ Please forgive me… a little lesson learned in life „
Karkki, on August 18, 2015
Kiitos Sofia, kun jaoit tämän meidän kanssa. Kun luin tämän ensimmäisen kerran niin kyyneleet valuivat silmistä. Niin vahvasti kykenin samaistumaan tuohon tilanteeseen.
Minä tiedostan olevani tulta ja tappuraa ja pieni kultainen poika kotana omaa saman luonteen laadun. Joten meillä aina välillä räiskyy ja paukkuu. Ja ei ole kerta tai kaksi, kun minä en ole kykenyt olemaan se aikuinen vaan taantunut lapsen tasolle.
Samaa mieltä olen kanssasi siinä, että lasten on hyvä nähdä ja oppia kuinka erimielisyydet sovitaan sivistyneesti. Kun kukaan ei varmaankaan selviä elämästä ilman erimielyyksiä.
Halauksia ja lämpöä päivääsi Sofia <3
Karkki
Sofia, on August 31, 2015
Kiitos ja sinulle myös ihana Karkki <3!
Niina, on August 18, 2015
Voi kyllä, minäkin pystyn niin eläytymään tilanteeseen. Ja vaikka noista hetkistä ei todellakaan voi olla ylpeä, niin toisaalta olen ajatellut asian niin, että lapsille tekee ihan hyvää nähdä, että äitikään ei ole täydellinen (tai edes lähellä sitä) ja että on tärkeää osata myöntää tehneensä väärin ja pyytää anteeksi. Sanonta siitä miten lapsi kasvattaa vanhempiaan yhtä paljon kuin vanhemmat lastaan pitää kyllä niin paikkansa. Aurinkoista viikkoa! 🙂
Sofia, on August 31, 2015
Niina <3
Helen, on August 18, 2015
I think we have all found ourselves in these situations and in the heat of the moment we do not always stop to think about what we are saying. I have often thought that I could have said something in a better way but didn’t at the time. The good thing about being a reflective parent is when we are able to say sorry and to explain to our children our own feelings and behaviour to teach them how to deal with their emotions. Thank you for sharing, and yes, I too remember that scene from SATC and felt for dear Charlotte! Sometimes motherhood throws things at you and we have to learn how to deal with them the best way we can. Have a good week <3
Sofia, on August 31, 2015
Thank you Helen for your comment and yes, sometimes motherhood really makes us learn and I think strengthens us too.
malviina, on August 18, 2015
Niin totta tuo kirjoitus. Ihmisiä olemme kaikki.
Kiitos Sofia tästä niin ihanasta blogista. Pidän todella tyylistäsi kirjoittaa puhumattakaan upeista valokuvista. Kaikesta huokuu sellainen aitous ja teeskentelemättömyys ja tietynlainen kotoisuus ( jos sitä nyt siksi voi sanoa ). Selailin arkistoa ja ihastelin sisustusjuttuja ja reseptejä, todella inspiroivaa! Tämä on oikea hyvänmielen blogi :).
Sofia, on August 31, 2015
Kiitos ihana malviina kauniista sanoistasi <3!!!
Sandra, on August 18, 2015
Kiitos Sofia! Niin totta! Ja melkein pahin on se huono omatunto kinan jälkeen. Onneksi tämä kuuluu elämään ja on kuitenkin hyvä lapsille kanssa oppia että joskuskin vanhemille keittää yli.
Ajattelen usein sita kohtausta SATCssa, joskus nauraen ja joskus itkien.
Sofia, on August 31, 2015
Sandra ja olet niin oikeassa!
Hanna, on August 18, 2015
Tutulta tuntuu…kohtuuton reaktio vahingon jälkeen. Ja joskus vielä kohtuuttomampi, kun lapsi on uhmassaan tahallaan tehnyt jotain väärin. Huomaan, että kohdallani se usein yhdistyy väsymykseen. Väsyneenä “pimahtaa” helpommin ja levänneenä ja hyvällä tuulella saan paljon rakentavammin selvitettyä isommatkin sotkut. Sitten onkin huoli siitä, että osaavatko lapset ollenkaan ennakoida äidin mielenliikkeitä. Monta on kertaa, kun olen pyytänyt anteeksi. Ja saanut anteeksi. Viisas neuvolatätimme sanoi, että lapsien kanssa ei tarvi esimerkiksi kaikesta neuvotella loputtomiin riitatilanteissa vaan rajan on tultava joskus vastaan, mutta rakentavasti. Hoidit Sofia hienosti tilanteen ja kiitos kun jaoit kokemuksen.
Sofia, on August 31, 2015
Kiitos ihana Hanna <3
Täti Ruskea, on August 19, 2015
Aivan kuten Karkilla, niin minullakin nousi kyyneleet silmiin, kun luin tekstiäsi. Niin todellista, liian monta kertaa koettua. Ja kuten Hanna jo sanoi, väsyneenä tuo kaikki tapahtuu helpommin. Itse olen ollut viime aikoina erityisen väsynyt ja huomaan pinnani olevan silloin huomattavasti normaalia lyhyempi. Ja todellakin, nämä ovat niitä elämän tilanteita, jotka kasvattavat – myös vanhempaa. Varmaan me jokainen joskus tarvittaisiin vaikkapa se pikkuinen ruokakomero pakopaikaksi ja paikaksi, jossa äiti voisi laskea nollasta sataan.
Sofia, on August 31, 2015
Täti Ruskea, väsyneenä se pinna tosiaan kiristyy huomattavasti nopeammin, tai nälkäisenä!
annika, on August 19, 2015
Täällä kanssa kyyneleet silmissä (ja pisto sydämessä). Tuttua ja aina en itse ole osannut noin hyvin tilannetta loppuen lopuksi hoitaa. Lapsen kanssa on todella saanut opetella kasvattamaan omaa lyhyttä pinnaa, helppoa se ei aina ole… En olisi ikinä uskonut miten kova tahto kaksi-vuotiaalla voi olla ja miten ärsyttävää se välillä itselle on. Miten sitä osaisikin olla aina se aikuinen!
Sofia, on August 31, 2015
Ihana annika! Niin se vaan on, että välillä sitä toivoisi, että lapsi taipuisi helpommin siihen omaan tahtoon eikä olisi tsepäinen, mutta toisaalta yritän ajatella, että se on sitten elämässä ihan hyvä kun on sitä omaa tahtoa ja omapäisyyttä tehdä asiat itsenäisesti eikä mene muiden mukana joka jutussa.
Aava, on August 19, 2015
Kiitos näin tärkeän asian jakamisesta. Minulle tuli tuo kohtaus heti jo mieleen ennen kuin edes ehdit mainita siitä <3
Sofia, on August 31, 2015
Kiitos Aava, se oli tosiaan pohjustettu niin että lopputuleman varmasti arvasi jo!
Barbamama, on August 20, 2015
Koskettava kirjoitus. Miten osaatkin kirjoittaa aina niin kauniisti. Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja lukenut myös ahkerasti arkistoa läpi. Ihana blogi ja saa minut aina hyvälle tuulelle. Tämä kirjoitus kosketti erityisesti, koska oma tyttäreni on iässä, jossa tuntuu tekevän jatkuvasti “pahaa”, muttei vielä yleensä ymmärrä tekevänsä väärin. Kamppailen ollakseni tilanteissa aikuinen ja hoitamaan ne suuttumatta, mutta kuinka vaikeaa se välillä onkaan! Kiitos, että jaksat kirjoitella meille niin usein.
Sofia, on August 31, 2015
Kiitos ihanista sanoistasi Barbamama!
Ita, on August 20, 2015
Thanks foe sharing.
It takes humility to apologize- and teaching kids that parents are human too- helps them relate to us as such.
Sofia, on August 31, 2015
Ita <3
Effie Mattsson, on August 23, 2015
What a wonderful text! You are simply amazing and so inspiring, thank you for letting us share your thoughts and experiences! Also, I love the idea of always making things beautiful around us, gives so much joy to life.
Take care!
/Effie
Sofia, on August 31, 2015
Thank you so so much for your beautiful words Effie!
Anand, on November 1, 2015
Hi Sofia – This is a great post. Thank you so much for sharing. I too documented some of the lessons learned in life, here on this post: http://thetomorrowbeckons.blogspot.com/2015/08/lesson-learned-in-life.html
Regards
Anand
Sofia, on November 2, 2015
Thank you Anand!
Leave a comment
