Apr
11

Who cares if it rains a little!

by Sofia   -   in Random

Me kaikki piristymme aina kovasti kun aurinko paistaa ja myönnän kyllä auliisti, että ensimmäinen oikein lämpöinen kevätpäivä on yksi lempiasioistani. Silti, välillä sataa vettä ( tai lunta tai pahimmassa tapauksessa räntää). Sadepäivinä emme voi jäädä vain surkuttelemaan sitä kuinka kurjaa on kun taivaalta tulee vettä. Välillä sataa ihan joka paikassa ( ja sielläpäin maailmaa jossa ei sada on joskus liiankin aurinkoista ja kuivaa). Joskus on hyvä  laittaa päälle värikkäät kumisaappaat, pomppia lätäköissä ja sanoa ” Mitä väliä, antaa sataa vaan!”. Arvaatte varmaan etten puhu vain säästä. Kaikki ei elämässäkään mene aina ihan halutulla tavalla, välillä sataa niin, että sukatkin kastuu. Myös minun elämässäni, ihan niinkuin sinullakin. Kun kurkkaa ikkunasta ja harmaat pilvet peittävät taivaan, tekee mieli kääntää kylkeä ja vetää peitto tiukasti korville. Sen sijaan kuitenkin pompitaan lätäköissä ja kiljutaan riemusta tai ihan vaan lällätetään kovaan ääneen niin, että naapurin rantaan saakka kuuluu. Onneksi on kumisaappaat, sadetakissa ei ole reikiä ja parasta kaikessa, joku jonka kanssa pomppia käsi kädessä. Kun muistamme olla kiitollisia niistä pienimmistäkin jutuista, vähitellen kiitollisuus tuo tullessaan lisää hyvää ja ennenkuin huomaammekaan, pilvet ovat väistyneet ja aurinko paistaa taas.

Toivottavasti tänä viikonloppuna aurinko paistaa sinulle! Tässä vielä pari linkkiä viikonlopun iloksi…

Tämä sateenvarjo oli mielestäni tosi kivan mallinen. Oma sateenvarjoni on jostain vuodelta 1999, mutta hei, siinä ei ole reikiä ja tykkäänkin siitä hurjasti, joten uutta en tarvitse. Mutta jos sinä vaikka satut tarvitsemaani niin tämän alla sadepäivä voisi tuntua vähän iloisemmalta. / I have an umbrella from the 1999´s, but I really like it ( and it isn´t broken!) but if you happen to be on a lookout for a new one these bubble umbrellas were pretty perfect. 

Nämä keksit saavat aivan varmasti hymyn huulillesi. Ihan pakko testata! / These cookies are guaranteed to make you smile! So cute! We have to try these out soon…

Meidän tytöt rakastaisivat sekä askarrella, että käyttää näitä! / Ok, these are seriously fun and look like they are easy to make. Our girls would love these ( and the mess… well confetti and glitter is more like a party than a mess, right?!?).

Vaaleanpunaista, rusetteja ja mekko. Kaikki yhdessä paketissa. / This Rachel Riley dress has Cotton Candy´s name on it with the pink bows and all. A little much but somehow just perfect. Like from my childhood in the 80´s.

Muistatko tämän reseptin? Ehkäpä syöt gnoccheja sunnuntaina?

Niken ja Libertyn yhteistyölenkkarit ovat taas ilmestyneet tälle vuodelle. Joko valitsit oman suosikkimallisi? Olen laittanut synttärilahjatoiveen menemään, nimittäin nämä olisivat kivat kaupunkikengät mm. farkkujen, trikoiden tai chinojen kanssa. / Did you allready choose your favorite model from the Nike x Liberty collection? I wished for these for my birthday as they would be cute and comfy for city shoes with some chinos, jeans or leggings. They are currently sold out (after being on the market for a day), but I´m hoping more will be in stock. By the way, I always buy these leggings in navy blue, they are my absolute favorite. I can´t tell you how many pairs I have had over the last 10 years, I just love them with over sized sweaters. Navy blue, gray and white is one of my favorite color combo´s for sporty casual wear. And those shoes would fit right in…

Me saamme viikonloppuna sen eilen mainitsemani yökyläilijän. Sen lisäksi olisi tarkoitus ehtiä käydä ystävieni järkkäämällä pop up second hand-kaupalla ja Lapsimessuilla ( kiitos Elisa lipuista!). Muistakaahan myös, että sunnuntaina saattaa pikkuiset noidat olla oven takana pajunvitsojen kanssa!

Lattemamma

Sometimes it rains and it does not help to whine about it. Everybody has rainy days in their lives, me and you and your neighbor too. How about we put on our wellies and jump in puddles instead of hiding under covers blaming the weather. And all the more reason to be thankful for not having holes on our rain macs,  a cup of hot coffee waiting for us when we get home and most of all,  for having that someone to jump in the puddles with holding our hand. Life can´t be all sunshine but starting from the little things to be grateful for the good things will eventually pile up, the clouds will move and the sun will shine again. Until then let´s splash some water and yell from the top of our voice ” Bring it on, who cares about a little rain!”

Bubble Gum´s first birthday present “Mini” is also out and about. And that raincoat needs a good wash…

 

18 COMMENTS
|
13,040 VIEWS
|
Partager sur Facebook
18 comments on “ Who cares if it rains a little! „
HeidiKoo, on April 11, 2014

Ihana kirjoitus taas! Liian harvoin kiitän sinua päiväni piristyksistä, joskus myös pelastuksista, kuten tänään kun pikkuinen on vatsataudissa ja pappa työkeikalla. Kiitos muru että olet <3

Sofia, on April 13, 2014

Kiitos HeidiKoo <3 <3 <3

Katja, on April 11, 2014

Meillä on tuo ihan sama Corollen pikkunukke. Ostin sen Chiccosta. Meidän tyttö kutsuu nukkea ruskeaksi vauvaksi, kovin rakastettu lelu on. Hyvää viikonloppua !

Sofia, on April 13, 2014

Kiitos Katja, samasta paikasta meidänkin pikku-Corolle.

Minna, on April 11, 2014

Kiitos tästä viikosta! On ollut ilo olla jälleen mukana. Kiitollisuus ja unelmointi ovat tärkeä osa elämää. Kun uskot unelmiisi, alat kasvaa niitä kohti!
Iloa arkenne! Ps. Ihailin juuri kyseistä Nike- mallistoa tällä viikolla. Käytännöllisyys ja tyyli samassa paketissa (:

Sofia, on April 13, 2014

Kiitos ihana Minna! <3

Susanna, on April 11, 2014

Olipa taas kauniisti kirjoitettu! Lisäksi niin hyödyllinen. Olen nimittäin juuri miettinyt, että tarvitsen uuden kunnollisen sateenvarjon ja luulenpa, että tuo Hunterin lähtee pinkkinä tilaukseen. Hyviä leggingsejä olen myös metsästänyt ja näitä en ole testannut, joten tilaus tuonnekin. On niin ihanaa, että helpotat päivittäin vinkeilläsi perusarkeani. P.S. Tuo pieni Corolle on saanut meillä nimen Suklaavauva. Luulin ensin, että johtui suklaan väristä, mutta kyse onkin nuken valloittavasta tuoksusta. Varmasti se kainalossa näkee ihanan herkullisia unia :).

Sofia, on April 13, 2014

Kiitos Susanna!! Ja tosiaan, corolle tuoksuu ihanalle!

Elisa, on April 11, 2014

Samoilla messuilla on myös pet expo ja minun Hattara on myös kisaamassa ;). Käykäähän tutkimassa erilaisia eläimiä ja silittelemässä lemmikkejä myös!

Sofia, on April 13, 2014

Kiitos vinkistä Elisa. Tällä kertaa ei ehditty, kun piti rientää kotiin vastaanottamaan yövierasta. Miten Hattara pärjäsi?

Liina, on April 11, 2014

Ihana teksti taas kerran ja täynnä kivoja asioita. Ovatko muuten Purkan Hunter-saappaat ne ihan tasapohjaiset ‘kids’ firs wellies’ vai ne isompien lasten mallia olevat, joissa on pieni korko? Saappaiden tummasta väristä johtuen en saa kuvasta ihan tarkasti selvää. Mietin vaan, että haittaako se pieni korko pikkulapsen käytössä vai huomaako sitä edes ollenkaan.

Sofia, on April 13, 2014

Kiitos Liina! Saappaat ovat normimallia pienellä korolla, hyvin ovat tytöt niillä pärjänneet.

Ansku, on April 11, 2014

Sisko ja sen sisko <3 Ihana postaus jälleen kerran ja kivoja linkkejä! Ihanaa viikonloppua teille! 🙂

Sofia, on April 13, 2014

Kiitos Ansku <3!

Täti Ruskea, on April 11, 2014

Ihana tuo ylin kuva! 🙂 Oon niin iloinen, kun jaksat pitää blogiasi päivästä ja viikosta toiseen. Postauksesi ilahduttavat kovasti, vaikka nykyään en enää niin usein ehdikään kommentoida. Tänään kuitenkin lähdin vähän aikaisemmin töistä ja kun kuopus nukkuu päiväunia ja isoveli leikkii, ehdin lukea tämän viikon postauksesi tarkemmin. Tästä on mukava aloittaa viikonlopun vietto. Ensin perjantaisiivoukset ja sitten vähän pääsiäistunnelmaa taloon 🙂

Mukavaa viikonloppua myös teille!

Sofia, on April 13, 2014

Täti Ruskea, kiva kun ehdit kommentoimaan ja kiitos! <3

May Yerolemou, on April 11, 2014

Lovely xxx

Sofia, on April 13, 2014

Thank you May!