Jun
8

Add ice-cream for instant summer

by Sofia   -   in Random

Monilla on varmasti kevätjuhlakausi jo loppu. Ainakin koululaiset ovat jo siirtyneet pitkälle kesälomalle. Monet päiväkodit ovat kuitenkin vielä auki juhannukseen saakka. Meillä vietettiin yksiä kevätjuhlia viime viikolla ja opettajat saivat pienen muistamisen. Muistat ehkä, että viime vuonna leivoimme suklaahippukeksejä. Tänä vuonna lahja oli vähän erilainen…

Ostin Sweetheartista pakkauksia joissa on kertakäyttö jäätelökulhot ja lusikat. Lisäksi hankimme mansikoita ja kirsikoita. Olisin ostanut myös strösseliä, mutta rehellisyyden nimissä en nyt löytänyt kovin nättejä pakkauksia joten se sai jäädä tällä kertaa ( tiedän, että juuri miss Etoilella on kauniita, kuten myös India Treellä). Korteissa luki ” Add ice-cream for an instant summer!” Opettajia on meidän tytöillä yhteensä todella monta ( 18!) ja koska Hattarakin siirtyi kesken vuoden päiväkodissa jo eskarilaisten ryhmään mukaan ja opettajat vaihtuivat osittain, on muistettavia monta. Niille kaikkein tärkeimmille opettajille jotka ovat olleet eniten mukana opettamassa ja hoitamassa juuri meidän lapsiamme, lisäsimme mukaan myös vähän muuta.

IMG_3547

IMG_3546

IMG_3545

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

This year we did these for teachers appreciation gifts. On the little Belle & Boo cards we wrote our thank you´s and appreciations and also ” add ice-cream for instant summer”. The package included miss Etoile ice-cream cups & spoons and fresh berries. I would have added sprinkles too, but unfortunately did not find any pretty jars for now. I have seen some at miss Etoile and India Tree ( which I think is not sold in Finland but is sold at least in Whole Foods and Dean & Deluca). This would also be a nice thing to bring to a friends house with some artisan ice-cream and maybe some whipped cream too.  I don´t know if you give gifts to teachers at the end of term at your country? In finland people usually give a bottle of wine, a box of chocolates or some flowers. As there are often many teachers to consider ( we had 18 this year all together for two girls as Cotton Candy changed her group mid year and the girls had different teachers) the gift needs to be somewhat budget friendly. But as they say it really is the thought that counts!

I hope you have a good Monday!

Mukavaa maanantaita!

Lattemamma

 

2 COMMENTS
|
8,093 VIEWS
|
Partager sur Facebook
2 comments on “ Add ice-cream for instant summer „
Karkki, on June 8, 2015

Huomenta ihana Sofia,

Mikä ihana lahjaidea! Saahan tämän kopioida, tämä olisi aivan loistava lahja mm mökkivierailulle. Mukaan vaan kuten sanoit jätskiä, kermaa ja muuta tykötarvetta.

Meillä kanssa on aika monta hoitajaa, joita muistamme joten hirveitä summia ei tosiaan lahjoihin voi kuluttaa. Itse todellakin olen sitä mieltä, että ajatus on se tärkein. Tänä vuonna viljelimme pojan kanssa etukäteen silolehti persiljaa (Flat fleet parsley), basillikaa ja erilaisia minttuja. Yritit käärittiin nättiin paperiin ja korttiin kirjoitettiin joku helposti ko yrtistä tehtävä resepti. Esim mintun mukaan lähti ohje Sassy waterista: http://nancycreative.com/2013/05/26/lemon-mint-cucumber-water-aka-detox-water/ Oman ryhmän hoitajien yritit istutettiin sinkkiämpäreihin.

Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!

Sofia, on June 9, 2015

Karkki, ideoiden saantia varten niitä tänne jaankin! Ja ihana myös teidän lahjanne, ehkäpä meille ensi vuonna puolestaan siitä idea! <3

Leave a comment
name
email
url
message