Sep
13

Onko mikään sen parempaa kuin tulla kotiin siivouspäivän jälkeen? Ei siis sellaisen jona itse on puunannut asuntoa ( vaikka sekin tunne on aivan fantastinen), vaan sellaisena jolloin siivooja on käynyt. Puhtaan kodin tuoksu, vastasilitetyt lakanat sängyissä. Rakastan sitä tunnetta!

Varsinkin lapsiperheissä paluu arkeen tuntuu joskus raskaalta. Uusien lukujärjestyksien, harrastuksien, läksyjen ja työn yhteensovittaminen on jo sinällään haasteellista. Iltaisin ei oikeen kenenkään enää tee mieli tarttua imurin varteen. Silityspinot kasvavat ja jääkaappikin pitäsi välillä pestä. Olisi ihana lähteä perheen kanssa leffaan tai ulkoilemaan, mutta pakkohan se asuntokin on siivota. Silloin siivouspalvelut tuntuvat todelliselta arjen luksukselta. Jos meidän asuntomme siivoamiseen silityksineen ja jääkaapin pesuineen menee 7 tuntia, voitte kuvitella mitä kaikkea kivaa me ehdimme perheenä tehdä siinä ajassa kahdessa viikossa. Jos perus siivoukseen menee vaikkapa 5 tai 6 tuntia yhdeltä ihmiseltä niin sinä aikana katsoo aika monta elokuvaa, juoksee aika monta lenkkiä ja muuten vaan löhöilee vaikka aloillaan lapset kainalossa tekemättä yhtään mitään. Ehtii vielä treffeillekin puolison kanssa ja kehtaa kutsua anopinkin lapsia hoitamaan kun kotona ei silitysvuori kaadu nurkasta päälle.

DSC_0574

DSC_0591-3

DSC_0575

DSC_0595-3

Suomessa siivoojan käyttäminen on pitkään ollut jotenkin paheksuttava asia. “Vain rikkailla tai todella laiskoilla käy siivooja.” ” Eikö ne nyt itse voi siivota?”. Onneksi tällaiset asenteet ovat hiljalleen muuttumassa. Ymmärrän, että siivouspalveluiden käyttäminen ei ole vaihtoehto ihan kaikille. Mutta nykyään se ei ole kuitenkaan enää paheksuttavaa ja todella monet käyttävätkin rahaa mieluummiin siivoojaa ja siitä vapautuvat ajan johonkin tärkeään ja säästävät sitten vaikka jostain muusta. Toki kyse on priorisoinnista. Tavallaan siivoojaa käyttämällä voi ” ostaa” aikaa parisuhteelle, perheelle tai omille harrastuksille. Se voi olla parisuhteen pelastus kiireisessä arjessa tai mahdollistaa vaikkapa jonkin itselle todella tärkeän harrastuksen joka pitää mielen balansissa ja hermot kurissa. Se luo samalla myös työpaikkoja ja kotitalousvähennyksen myötä sitä voi hyödyntää verotuksessa. Meillä käy siivooja kerran kahdessa viikossa ( välillä viikottain jos meille on vaikka tulossa vieraita tai emme yksinkertaisesti ole itse ehtineet imuroida). Sillä välin siivoamme asuntoa itse, mutta suursiivous joka toinen viikko puhtaiden lakanoiden vaihdon yhteydessä on aina yhtä ihana juttu. Silloin lattiatkin pestään!

1 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|

Jul
20

Bespoke dresses

by Sofia   -   in Blog collaboration  Random

I was looking for dresses for the girls for my goddaughters christening. I found cute ones but they were not available in my girls sizes. So Katariina Alftan from Finnish Nona K. and I decided we could make them. She could, not me, as I´m useless at sewing. As I have said before she makes the loveliest things with her skilful hands. And these dresses are no exception. A very timeless model that looks just as cute on my girls even though they were clothes bigger that 6 year olds ( one of them still is but as she is taller than most second graders and taller than her soon to be 9 year old big sister she does not fit the little cute clothes category anymore).DSC_0960

DSC_0910

DSC_0879

DSC_0870

4 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|

Jul
1

We had the most amazing holiday in Italy and also on the island after that. I hope you caught some glimpses on Insta. In Italy we spent most of our time by the pool, or for the kids in the pool. So they were rotating swimsuits, bikinis & uv-shirts all day long. Here are our favourites this summer. The Jacadi ones I have linked on the blog earlier. Perfect, classic, timeless and cute. They already sold out, but there are some other cute ones still available. The ice-cream and flamingo are from Sal & Pimenta Kids. They are to die for delicious. When my girls wore them all the other little girls wanted one too. They are just that cute. 

DSC_0781-3

DSC_0788-3

DSC_0782-2

DSC_0780-2

DSC_0779

2 COMMENTS
|
Partager sur Facebook
|