Mar
1

Pop Cutie, makeeta söpöstelyä

by Sofia   -   in Good things for kids  Shopping

Jostain syystä auringonpilkahdukset ja hetkeksi lämpenevä sää saivat minut jo siirtymään hetkeksi kesään. Ajatuksissani lokit kiljuivat kauppatorilla, aallot löivät rantakallioon ja minä hyppäsin piknikkori kädessä tyttöjen ja ystävien kanssa Carusellin edestä Pihlajasaaren lauttaan. Eväsretken jälkeen pysähdyimme Helsingin jäätelötehtaan kioskille valitsemaan  valtavat,  kaikissa sateenkaaren pastellinsävyissä loistavat jätskitötteröt ja nuoleskelimme valuvia pisaroita ennenkuin ne putosivat sormille tai kepeälle kesämekolle. Tietenkin jokin havahdutti minut todellisuuteen ja muistin, että ulkona on vielä lunta ja ensi viikolle on taas luvattu pakkasta. Mutta yhtäkaikki kesä tuntui jo todellisuudelta, taas kerran muutamaa viikkoa lähempänä olevalta todellisuudelta.

Olen kyllä katsellut kevät & kesävaatteita sillä silmällä jo hetken aikaa ja omat suosikkini valikoimista tulen myös vinkkaamaan tänne blogiinkin. Mutta kesän lämpöä odotellessa ajattelin jakaa teidän kanssanne jotakin suloista jonka löysin tämän blogin kautta. Pop Cutie on Japanilaisen pop-tyylin innoittamana syntynyt Tanskalainen yritys. Suloisia koruja, kännykkäkoruja ja paperitavaroita pienille tai vähän isommillekin söpöstelystä erityisesti pitäville. Näitä voisi pitää jo nyt, kun kesä vasta odottaa tuloaan ja jäätelöä voi maistella vaan sisätiloissa.

 

Macarons korvikset täältä.

Jäätelöannos-kaulakoru sopisi ihanasti rennon trikoomekon kaveriksi tai t-paidan ja sortsien kanssa. Täältä.

Tämä pehmiskaulakoru olisi ihana kaulassa muistuttamassa siitä, että elämä voi olla makeaa ja pehmeää.

Kaikki kuvat Pop Cutie.

Mitäs kivoja suunnitelmia teillä on viikonlopulle tiedossa? Me pääsemme ainakin juhlimaan ystävän 5-vuotis synttäreitä. Synttärijuhlien sokeri- ja riehumishurmosta odotellessa toivottelen teille aivan erityisen söpöä ja riemukasta viikonloppua!

Lattemamma

p.s. Tämä look tytöille piristi myös päivääni aivan erityisesti.

p.p.s. makeista aiheista kirjoitin myös tällä viikolla täällä ja  supersöpöistä joskus aiemmin täällä. Erityisen makeiden ja söpöjen vaahtokarkkitikkareiden reseptin jaoin täällä ( olen muuten testannut yhtä toista vaahtokarkkien tuunausresptiä, siitä lisää ensi viikolla, sneak preview- kuvan laitoin lattemamman fb- sivulle). Vaahtokarkkikaakaolusikoiden ohjeen voit kerrata tästä postauksesta jos sinun tekee mieli erityisen hyvää kaakaota viikonlopun ulkoilujen päälle. Jos olet lähdössä lomalle pikkuisten kanssa, muistathan katsoa tämän suloisen makean idean blogini alkuajoilta.

0 COMMENTS
|
4,954 VIEWS
|
Partager sur Facebook
Leave a comment
name
email
url
message